Villisielu
Kirjoittaja: Tipu
Kolli oli jotenkin.. kaukainen kun aloin puhumaan leiriin lähdöstä, tuon olemus ei tuntunut enää samalta. Kun kolli kampesi itsensä varoen ylös, vilkaisin toiseen hämilläni. En kuitenkaan sanonut mitään. Olisi hyvin voinut olla että toinen kaipasi vain aikaa. Niin tarvitsisin minäkin aikaa, totutella läheistyteen. Se ei ollut osaavin lajini. Nousin kuitenkin jaloilleni, lähtien seuraamaan kollia. Hiljaisuus ympäröi meidät, kerranki se häiritsi minua. Vaikka kirin toisen viereen, tunsin toisen lihakset vierelläni, en pitänyt siitä kuinka jännittyneeltä hän tuntui. En vain.. osannut aloittaa keskustelua, joten pysyin vaiti. En ymmärtänyt olinko tehnyt jotain väärin.. Pelko syöksyi lävitseni, kun ajattelin mitä kaikkea väärää kolli oli voinut nähdä minun tekevän.. Pienikin lipaisu vastakarvaan.. Kehräykseni epäsopivaisuus.. kaikki kävi mielessä, mutta pysyin hiljaa, pitäen naamani suorana. Pääsimme leiriin, vaikken oikein halunnut. Tiesin Karhumyrskyn olevan siellä, sillä häntä ei ollut näkynyt veden rajassa. Yleensä hän vietti siellä myös vapaa aikaansa, tai leirissä. Partiossa en löytäisi häntä. Karhumyrsky päätti heti alkaa puhumaan. Luimistin korviani epävarmana, ihan kuin en osaisi enää puhua kollille, vaikka se olisi ennen ollut luontevin asia. Päädyin vain harhailemaan katseellani muualle, toivoen ettei kolli kovaa huutoa alkanut pitämään. Karhumyrsky oli ainuita kissoja jotka tiesivät miten herkästi itkin, joka siis oli hyvin herkästi, joten toivoin kollin muistavan asian myös. Lauhalaukka käski minua nukkumaan.. Mutta, en ollut tehnyt mitään klaanin vuoksi, en saalistanut en käynyt partiossa.. tämä ei sopinut.. Nyökkäsi vain kuitenkin, kipittäen kaatuneelle puulle. Katsoin pesää pitkään, kuinka se tuntui niin tyhjältä. Näin pari soturia kuiskivan, pystyin tunnistamaan oman nimeni joukosta. Vein ilmeeni tyhjäksi, kun astelin pedilleni, kammeten siihen nukkumaan. Kietouduin kippuraan, jotta saisin häntäni nenän päälle. En kuitenkaan nukahtanut, vaan annoin taas kyyneleiden tulla, kun tuijotin pesää. Tuntui kuin pentuna nälkäkuolema siellä kaksijalkalan kaduilla, ei olisikaan enää ollut niin paha asia, kipu kahdesta kollista, tuntui sietämättömältä. Lopulta jossain vaiheessa, uni oli saanut minut mukaansa, sillä kun seuraavan kerran heräsin, oli jo aamu.
Olinhan minä kummankin kollin seurassa, aina kun sain mahdollisuuden, mutta tapa jolla Karhumyrsky kirosi poissa oloani ja olemistani Lauhlaukan kanssa sattui, sattui enemmän kuin mikään klaanissa kuulunut huhu. Lauhalaukan katse Karhumyrskyyn puolestaan sattui myöskin, en tajunnut miksei kolli kaksikko voineet tajuta sanaa rauha. Neljäsosakuu oli tuntunut tuskalliselta. Vaikka olin ollut onnellinen, olin myös itkenyt itseni uneen useimmiten. En vain saattanut tajuta miksi. Lauhalaukka oli lähentynyt minuun, hänestä oli tullut ystäväni, sitä mitä kaipasin. Lauhalaukkasta oli tullut pakokeino, kun en enää jaksanut kuunnella klaanin paheksuntaa hän oli hymyineen unohtamassa huoleni. Karhumyrsky puolestaan oli muuri, joka torjui kaiken pahan.. kumpikin niin täydellisiä. Mahlahallaankin olin tutustunut jotenkuten, hän oli normaalinpäivän kolli, ei oikein mitään erityistä, hän oli saanut oppilaankin. Tökkäsin kuonollani Lauhalaukkaa, joka ei ollut huomannut päällikön saapumista. Nyökkäsi kohti päällikköä, odottaen kollin pääsevän tassuilleen. Lähdimme yhdessä kuuntelemaan mitä päälliköllä oli sanottavaa. Uusi oppilas? Katsoin mäntyviiksen pentuja, suoden lämpimän hymyn naaraalle kun katseemme kohtasivat. Sammalpentu vai tuo.. toinen? Pähkinäkö se oli? Kyllä, pähkinäpentu. Päällikkö vahvisti asian. Minä? Täh? Olisin mestari? Mutta, Lauhalaukka? Olihan tuolla vanhempia kissoja jotka pystyivät ottamaan toisen oppilaan? Miksi minä? Nuorin soturi klaanista. En ollut peloissani, vaan hämilläni. En huutanut oppilaan nimeä, vaan tassutin toisen luo, odottaen että metakka laskisi. Muistin kuinka itselleni koko huuto seikka oli ollut kauheaa, jota olin inhonnut, uskoin että Pähkinäpe- Pähkinätassu siis tunsi jotenkin samoin. Kun metakka laski, tunsin tutun tuoksun vierelläni. Karhumyrsky! Hymyilin kääntyen koskemaan kollin kuonoa omallani.
”Sait oppilaan, onneksi olkoon”, Karhumyrksy totesi, hymyillen. Nyökkäsin kiehnäisten kollin rintaa. Tutkailin kuinka oppilas yritti olla mahdollisimman rohkeana edessäni, yrittäen luultavasti tehdä vaikututksen. En vaikuttutuisi ennen kuin näkisin hänen taitonsa, mutta en myöskään tuomitsisi. Kyllä, rohkea ja kylmä kuori olisi tarpeen klaanissa, muuten ei pärjäisi, mutta minun edessäni? Kuori oli turha. Kuitenkin oppilas seisoi selkä suorana, eikä näyttänyt epäröimisen merkkejä
”Niinpä sain. Pähkinätassu, Karhumyrsky.. hyvä ystäväni”, Totesin, katsoen kollia. Karhumyrsky tuhahti, katsoen vielä suoraan silmiini. Sulin taas toisen meripihkaisista silmistä. Pohdkn samalla miten oppilasta pitäisi kohdella. Minun ja Karhumyrskyn suhde ei ollut normaalimmasta päästä, mutta hän oli ollut upea mestari. Tiesin olevani vaativa, en etenisi ennenkuin ensimmäinen liike olisi täydellinen, mutta en haluaisi olla ankara, tekisin kaiken lämmöllläni, jos sitä voisi sanoa lämmöksi.
”Taidan mennä, onnea”, Kolli tokaisi. Hymyilin vielä, kääntyen sitten oppilaaseen. Huokaisin, pohtien mistä aloittaa, viitoin kollia kuitenkin seuraamaan, kun lähdin piikkiherne tunnelliin. Pähkinätassu seurasi, yrittäen kiriä rinnalleni heti alkuun.
”Na’a, paikkasi on takanani, osoitat sillä kunnioitusta”, Tokaisin lämpimästi. Pähkinätassu antoi minulle hämmentyneen katseen, kunnes jatkoin matkaa. Pähkinätassu pysytteli tällä kertaa takanani. Oli se kai outoa etten puhunut mitään, mutta kun pääsimme leiristä ulos, pysähdyin, antaen kollin hetken ihailla maisemaa, tassuttelin kaemmas leirin suusta, kunnes istahdin. Nyökkäsin kollille paikkaa edessäni, odottaen että tuokin istahtaisi. Kiersin katseeni kollin ruskeassa turkissa, jossa oli vaaleampaa.. sekä paljon muuta. Sitten hänen silmänsä, menettelevää.
”Tänään, kierrämme reviirin, matkalla kerron sinulle asioita joita sinun kannattaa tietää. Kun olemme päässeet takaisin leiriin, saat ottaa syötävää, sekä viedä sammaleesi uuteen pesään, mene aikaisin nukkumaan, sillä harjoitukset alkavat aamulla. Jos on kysymyksiä, kysy”, Tokaisin, sanoin sanat rauhallisesti, odottaen mitä kolli vastaisi. Jos asia olisi selvä, edessä olisi reviiri kierros. Kertoisin lyhyesti paikasta, antaisin varoituksia, mutten osaisi luultavasti paljon puhua. Onneksi oppilaanikaan ei ollut kovin puhelias, mitä nyt olin selville saanut.
//832 sanaa
// Pähkinä?
