Villisielu
Kirjoittaja: Tipu
Taas vain tavan omainen kerta pennun ruokintaa, ei mitään sen erikoisempaa. Tuo oli taas saanut kyyneleet vierimään. Olin väsynyt jatkuvasti itkemään, olemaan surullinen. Kaikki oli omaa syytäni.. Jos olisin vain valinnut Lauhalaukan aikaisemmin Karhunyrsky ei olisi koskaan hankkiutunut hänestä eroon ja minun ei tarvitisi salailla! Voi hiirenpapanat sentään… En minä vihannut Karhumyrskyä siitä.. Rakastin häntä yhä, mutta ei ollut päivää jona en ajatellut Lauhalaukkaa. Ehkä se johtui siitä kirotun pennusta joka oli aivan isänsä näköinen? Ehkä hänestä pitäisi hankkiututa vain eroon suorinta tietä. Taas olin tilanteessa, jossa olin tuominnut Ruskapennun suiraan kuolemaan. Vaikka pentu oli kaikki mitä halusin, hänen ilonsa ja rakkautensa.. Oli kuin hän olisi ollut puhdas sielu. Rakastin häntä. Kunpa tämä ei olisi niin vaikeaa aina. Painauduin sammaliini, katsoen pentujen temmellystä. Mustikkapentu tutki ujosti Sinipennun kanssa Sinipennun kiviä aika lähellä omaa sammal petiäni. En kiinnittänyt melkeinpä lainkaan huomiota siihen mitä Tuhkajuovan pennut tekivät, sillä en niinkään välittänyt. Suljin vain silmäni hetkeksi väsyneenä. En niinkään tiennyt auttaisiko uni tähäm väsymykseen, vai oliko se mieleni viimeinen kolkka joka ei jaksanut. Pian koolin rapinaa, käänsin katseeni pentutarhan suulle, ensin en tunnistanut naarasta, sillä en koskaan sinänsä ollut puhunut toiselle mitenkään erityisen paljon, saati lainkaan, mikä ei ollut minulta edes niinkään outoa. Pian kuitenkin tunnistin pienokaisen naaraan Pikkukaaokseksi. Sarkastista, naaras ei kuulemani mukaan edes ollut mitenkään kaottinen. Käänsin katseeni takaisin pentuihin, kun kömmin istumaan. Yllätyksekseni naaras tuli viereeni. Mitä hän halusi? En omannut muita läheisiä, enkä ystäviä kuin Karhumyrsky, sekä toisen kissan lähestyminen yleensä sai minut yliajattelemaan. Naulitsin katseeni toiseen, tuijottaen. Paha tapani. Ehkä naaras oli vain tullut katsomaan klaanin uusia tulokkaita? Niin sen täytyi olla. Sain kuitenkin vaikean kysymyksen, miten voin. Noh, niin, yleinen valhe siis naaraallekkin, en voisi kertoa totuutta. Käänsin katseeni pentuuni, vältellen toista. Pian hajoaisin tässä valheiden verkossa jota inhosin. Saisin itseni teloitettua, saati mitä muuta.
”Ihan hyvin, entä sinä? Mitä teet täällä?”, Kysyin yllättävän paljon, mutta olin kiinnostunut miksi Pikkukaaos oli vaivautunut tulemaan pentutarhalle, moni soturi piti pentutarhaa loukkuna, sinne ei haluttu, jonka ymmärsin. Itsekkin tunsin syyllisyyttä kun en tehnyt mitään klaanin puolesta, tai no tein, mutten saalistanut tai tapellut, en ollut.. Minä.
”Tulin katsomaan pentuja, sää on vähän kurja, mutta ei kai minulla muuta valittamista ole”, Naaras kertoi, nyökkäsin, katsoen pentuja. Niin, olivathan uutukaiset aina tervetulleita, mutta olivatko he valmiita Kuoloklaanin kurjuteen. Tietty olin opettanut mustikkapennulle ettei hänen koskaan pitäisi kuunnella mktä muut sanoivat, sekä että maailma oli julma, mutta oliko Kuoloklaani sen kaiken arvoinen? Sen kaiken surun väsymyksen tuhon.. Sen kaiken. Pikkukaaos oli sentään sotureista rauhallisemmasta sekä kilteimmästä päästä, tuo ei ollut tuomitsija, mitä minä olin. En tosin hävennyt itsessäni sitä piirrettä, mutta moni kissa ei tiennyt siitä. Pysyttäydyin vain hiljaa katsoen Mustikkapennun touhuja. Jos omaisin mahdollisuuden lähteä klaanista lähtisinkö? Enää en tiennyt. Toki klaani oli turva, koti, sekä suoja, mutta se osasi olla myöskin hyvin julma.
//462 Sanaa
//Pikku?
