Villitassu
Kirjoittaja: Tipu
Toinen näytti yllättyneen, jopa jotenkin kauhistuneen faktaa, mutta mitäpäs oli tehnyt tuon tempun. Karhumysky ei antanut missään periksi, hän vain käskytti minun olemaan siellä, silloin, ja nyt tekemään tätä, siitä suhteessamme olisi näköjään kyse, enkä haluaisi sitä. Kuitekin lähdin toisen perään tassuttelemaan, korvat luimussa kyynelien pudotessa maahan. Toinen näytti kiehuvan raivosta minua kohtaan, toivoin että se laantuisi, sillä halusin kokeilla toista toverina, mutta tuskin se koskaan laantuisi. Olisihan jonkun täytynyt se kupla puhkaista? Nyt minulla olisi vain lauha jolle puhua.. Olisi hänkin jotain.
Kun pääsimme leiriin, en tehnyt kirjaimellisesti mitään mitä mestarini oli käskenyt minun tekevän. En syönyt tai mennyt nukkumaan. Olin kömpinyt sammalille, mutta todennut ettei uni tule. Loppu yön olin auttanut leiriä vartioivaa kissaa, sekä harjoitellut taistelu liikkeitä, niitä vähäisiä mitä nyt osasin. Ne tosin osasin hyvin, ennen kuin pystyinkään huomaamaan, aurinko oli jo noussut. En tosin kehdannut herättää mestariani, tai syödä. Tilaisuus oli mennyt jo. En ollut herättänyt ketään tappelullani, joten ei kai se ketään haittaisi, ei klaanissa loppujen lopuksi olisi ketään joka välittäisi, ehkä edes Lauhatassu. Mutta tuskin hänkään. Huomasin tavan omaan tuon kollin heräävän aikaisin, suoden minulle hymyn. Lopulta lähtien harjoittelemaan. Tuo hymy oli asia jolla elin, jos näkisin sen kerran päivässä olisi siinä edes syy jatkaa.
Kun Karhumyrsky viimein saapui, väsyneenä en jaksanut välittää kollin läsnäolosta, tai vitseistä lainkaan. En ollut vielä leppynyt, saati valmis antamaan toiselle toista tilaisuutta, siihen tarvittaisii hetki, hetki vielä ennen kun voisin nojata häneen. totesin hänelle miten myöhä oli jo, mutta toinen ei ollut sillä toinen ei ollut käskyjen otto päällä. Luimistin korviani epätoivoisena, mutta naamallani ei näkynyt mitään, ei tunteen pisaraakaan. Vaikka olisin halunnut en osaisi näyttää sitä, enkä nyt haluaisi. Toinen avasi taas suunsa, alkaen puhua. Tarkalleen en voinut keskittyä siihen, mutta sain pää pointin ylös. En tiennyt hakiko kolli minulta regtiota, vai ei, mutta luultavasti ei. Olin jatkuvasti itkuun purskahtamassa, sillä halusin pyytää anteeksi typerää käytöstäni, halusin toisen lähelleni, tuntui kuin koko maailmani oli romahtanut sen ansiosta. Toinen ei kuitenkaan pysähtynyt, ennen kuin saavuimme metsään, eikä sanonut sanaakaan matkan aikana, joka särki sydäntäni kunnolla. Päädyimme aukiolle jossa toinen aloitti puhumaan. Kaikki jäi minulla välistä, kun nukkumisen puute sai Karhumyrskyn puheen kulkemaan toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos, jota inhosin. En minä halunnut olla tälläinen! Toinen kuitenkin kertoi kepin, sekä sen tarkoituksen, joten vastasin hänelle. En tarkoittanut olla niin ilkeä, mutta minkäs teet vähillä unilla. Kolli pysäytti minut heti, pelon singotessa läpi, olin tehnyt taas virheen, turhauduin itsestäni, miten olisin voinut olla noin tyhmä! Tietty minun olisi pitänyt tehdä noin, se oli ideana! Nyökkäsin hitaasti, kunnes tein sen uudestaan, nopeammin. Helppoa, mutta varmasti ei toimisi jos kokeiltaisiin johonkin kissaan. Viskasin kepin vielä pois, jotta kolli ei pystyttäisi sitä vielä uudelleen pystyyn. Tiesihän hän hän etää osasin syöksyä, kolli oli itse sen aikoinaan minulle opettanut, joten asia ei tuottanut ongelmia syöksyä oksan kimppuun. Kuitenkaan ei ollut houkuttelevaa jatkaa mitä tein jo pentutarhassa usein. Kolli käski kokeilla samaa häneen, tuota, miten? Hän oli täysikasvuinen kolli, joka osasi kaikki mahdolliset liikkeet. Katselin toista epäluuloisena, tietäen ettei tästä tapahtuisi mitään hyvää. Vaelsin takaisin lähtöpaikalle, kun Karhumyrsky asettui tikun paikalle. Mietin miten onnistuisin, parasta olisi tehdä jotain, mikä yllättäisi hänet. Laskeuduin nopeasti, ja pingoin hänen luokseen, kuitenkaan en suoraan toista päin, vain sivuuttaen, kietaisin pääni nopeasti toisen taka jalan alle, saaden hänet hämillen ja horjumaan, kunnes vielä vetäisin töpöstä, saaden Karhumyrskyn kaatumaan. Toinen katsoi selällään minua hämillän, eikä todellakaan odottanut sitä. Kuitenkin Karhumyrsky yritti päästä ylös, mutta estin häntä kevyesti leikkisellä tassullani.
“Pääset ylös vain jos viet minut illalla taas Hehkulammelle, ystävinä, ei mestarina ja oppilaana”, Vaadin, halusin antaa kollille toisen mahdollisuuden, sitä paitsi se voisi olla ihan romanttinen asia, me kaksi, Hehkulammella yhdessä.. taas. Voisimme hetken olla ystäviä, joten katsoin kolliin vaativasti.
“Joten, mitä sanot?”, Tuijotin suoraan oransseihin silmiin, jotka toivat mieleeni eillisen kauniin ruskan. Ne olivat saaneet arvonsa, olleen yhtä kauniit kuin Lauhatassun. Muutenkin Ruskea puna sekoitteinen kolli tuntui nyt paljon komeammalta, sekä söpömmältä, haavoittuvaiselta, oikealta, kun hän makasi tassuni alla.
//652
//Karhu? Anteeks etten tätä jatkanu niin paljon, mutta niin kinkkinen tilanne etten tienny miten jatkaa.
