Villitassu
Kirjoittaja: Tipu
En edes kommentuinut miten myöhässä hän oli, tuohtuneena vain nakkelin palloa, kokeilin siihen pikaisia liikkeitä. Karhumyrsky kuitenkin tassutteli sentään suoraan luokseni, joka palautti hymyn kasvoilleni. Se tunne vatsan pohjassa kertyi taas kuin hurrikaani, kolli oli tosiaan kantanut minut leiriin, vaikka olisi voinut herättää minut, mikä rinssi uljas. Hän olisi voinut jopa pahimmassa tapauksessa jättää minut sinne jäätymään. Kuitenkin en halunnut ajatella asiaa edes vaihtoehtona hänen kanssaan. Kolli ei jättäisi oppilastaan hylätyksi, eihän?
”Huomenta”, vastasin, huomasin heti äänensävyyni kuuluvan hyvän tuulisuuden, mutten voinut asialle mitään. Katsoin vain mestariini, ehkä vähän suolaisena. Muut saivat varmasti opetella enemmän kuin minä, aamusta iltaan. Mutta Karhumyrsky oli Karhumyrsky.
”Nukuit taas myöhään”, totesin huvittuneena. Ei asia ehkä haittaisi jos saisin iltaisen korvaukseni. ”Meidän pitäisi olla jo menossa.”
Kolli pudisteli päätään, joka nostatti hämmennyksen kasvoilleni. Tästä olisi tulossa perinne, vuorotellen emme nukkuneet. Noniin, siinä meni idea illastamme. Tämä kolli kyllä menisi nukkumaan ajoissa, sekä minä olosin naaras siitä huolen pitämään. Partio? Se meinaisi muita kissoja, muita jotka eivät tajuaisi, eikä se houkuttanut minua paljoakaan. Kallistin päätäni hieman, miettien oliko tuo syy myöhästelyyn, olinhan minäkin harjoitellut yöt ja päivät ja silti ollut meistä se ajoissa. Kolli kuitenkin haki muita kissoja mukaansa, ennen kuin kerkesin sanoa sanaakaan.
”Ai nuoko tuolla, jotka ovat istuneet uloskäynnin liepeillä jo hyvän aikaa?” Ehdin kysellä, kun kolli nyökkäsi minulle. Jokin pelko iskusti minuun. Entä jos kollilla olikin jo joku klaanissa, joku mielitietty. Enhän minä ollut ollut täällä kuin vain murto osan ajasta, jona hän oli elänyt. Toki olisi kolli sen kai näyttänyt tai tuonut kiintymystään kissaa kohtaan esille?
”Aivan, juuri he”, Karhumyrsky huokaisi, lähtien kulkemaan kissoja kohti. Kipitin mestarini perässä, niin hyvin kuin vain pystyin. Kolli aloitti pahoittelullaan, antaen lähtökäskyn töpöllään. Halusin sanoa etteivät kaikki aina tajunneet tuollaisesta töpöstä mitään, sekä jos hän aikoi pysäytellä meitä töpönsä liikkeillä, ainakaan minä en tajuaisi missä mennään. Hain paikkaani joukossa, kuullen supinoita kuinka Karhumyrsky ei olisi sopiva paikkaan, siis johtamaan partiota. Minusta he pysyivät hiljaa, enkä tiennyt miksi. Pysyivät vaan.
Kun pääsimme viimein paikalle, muu partio hajaantui. Karhumyrsky vei minut syrjemmälle. Kolli kysyi tyhmän kysymyksen, mitä haistoin, nostin kuonoani keskittyneenä, yritin etsiä ja tajuta hajuja. Taito jossa kolli tiesi etten loistaisi. Pelko syöksyi jo minuun. Siinä se, kolli nolaisi minut julkisesti. En haistaisi riistaa mutta kuulisin sen kyllä. Tämä ei päättyisi hyvin. Korvani olivat selvästikkin jo luimussa, kun yritin epätoivossa tulkita hajuja, haistellen yhä uudelleen.
”Lintu”, sanoin, nostaen katseeni kolliin, joka näytti selvästikkin jo luovuttaneen kanssani, oli antamassa käskyn lopettaa, mutta nyökkäsi minulle.
”Kyllä, lintu, nyt nappaa se”, Kolli tokaisi minulle. Katsoin häntä hämilläni, nyökäten. Pudottauduin alas, vaanimaan. Omasin tuon taidon, tulisin yllättämää muut taidoillani. Hiivin eteen päin, yrittäen seurata hajujälkeä, katsoen samalla ympärilleni. Vaanin etteenpäin, ihmetellen miksi lintu oli loikkinut, eikä lentänyt. Se oli kiertänyt puun. Pysyttelin tuulen alla, nostin hieman häntääni, kun kiersin puun. Näin kuinka sirppa söi siementä. Hiivin lähemmäs, jännittäen lihakseni, keinuttaen takapäätä, sitten hyppäsin! Sirppa joutui tassujeni väliin saaliiksi, jes! Puraisin tuon niskat nurin. Tein sen! Ensimmäinen saalis! Iloitsin, nostaen tuon suuhuni. Nostin katseeni iloiten mestariini, joka nyökkäsi hyväksyvästi. Katselin ympärilleni, ennen kuin palasin hänen luokseen. Olisihan se ollut ihme jos kaiken harjoittelun jälkeen en olisi saanut sirppaa kiinni. Nyt laskin mestarini eteen linnun, katsoen silmiä räpytellen häntä.
”Kuoppaa se, haemme sen paluu matkalla”, toinen käski, tottelin aivan mielissäni käskyä, ja aloin kaivaa kuoppaa, johon piilotin juuri saamani linnun, laitoin sen päälle takaisin mullat. Karhumyrsky haisteli itsekkin ilmaa.
”Haistatko muuta?”, Kolli kysäisi. Nostin kuononi, yritin haistella ilmaa. Pitkä tovi minulla meni todetessa etten haistanut mitään. Karhumyrsky jaksoi odottaa tällä kertaa, kunnes vastasin hänelle kieltävällä pään pudistuksella, se näytti olevan oikea vastaus, sillä kolli nyökkäsi.
”Tässä kohdassa ei ole lisää hajujälkiä, siirrytään siis. Pysähdy jos haistat jotain”, Kolli tokaisi. Katsoin toiseen luovuttaneena jo, voisimme kävellä vaikka rajan yli etsimään riistää enkä minä sitä tajuaisi! Minä osasin juuri ja juuri paikallani haistaa jotain mutta sitten kyse olisikin liikkuvana haistelusta. Karhumyrsky karhumyrsky karhumyrsky.. tästä tulisi vaikeaa.
//641
//Karhu?
