Virtapentu
Kirjoittaja: EmppuOmppu
Jatkuvaa huutoa ja kitinää – pentutarhassa ei saanut hetken rauhaa. Raotin laiskasti silmiäni ja näin vilaukselta, miten Katajapentu sisaruksineen rynnisti minun ja Kyyhkypennun ohi. Puoliksi allani makaava Kyyhkypentu kohotti päätään ja mulkoili äänekkäiden pentujen suuntaan närkästyneesti.
”Että nuo osaavat olla rasittavia”, vaaleanharmaa naaras tuhahti nenäänsä nyrpistäen.
”Älä muuta sano”, vastasin haukotellen, nousten sen jälkeen pois siskoni päältä. Venyttelin nopeasti ja käännyin vieressä lepäävän emon puoleen. Kuningattaren silmät olivat kiinni, mutta aktiivisesti äänten suuntaan kääntyilevät korvat kertoivat tämän olevan hereillä.
”Emo”, nau’uin venyttäen anelevasti viimeistä O-kirjainta, ”voidaanko mennä ulos? Täällä on ihan liian meluisaa ja päätäni särkee.”
Lehtituuli huokaisi ja avasi silmänsä. ”Mennään vain. Minunkin päätäni alkaa särkeä tämä meteli”, emo murahti, ja huomasin, miten puhuessaan hänen kylmän syyttävä katseensa kohdistui kolmeen muuhun kuningattareen, joiden jälkikasvuja pesässä mellastavat maanvaivat olivat.
Kyyhkypentukin kömpi tassuilleen kuullessaan meidän olevan menossa ulos. Emo nousi varovasti omalta paikaltaan ja asteli uloskäynnille. Lyhyiden jalkojemme takia tulimme siskoni kanssa vähän hitaammin perässä. Omasta mielestäni olin kuitenkin ikäistäni nopeampi ja taitavampia, ja jahka jalkani tästä pitenisivät, harppoisin emon takuulla helposti kiinni.
Ulkona oli kurjan harmaa keli. Emo sanoi hakevansa tuoresaalista, joten me jäimme odottamaan pentutarhan edustalle häntä. Sillä välin tarkkailimme aukion vilinää: Sotureita tuli ja meni, ja kaikilla tuntui olevan koko ajan kova kiire johonkin. Voi reppanoita – mahtoivat he kadehtia meitä pentuja, jotka saimme päivät pitkät loikoilla lokoisasti pentutarhassa ilman huolia ja murheita. Tai olisimme saaneet, jollei pesässä olisi ollut muutamia nimeltä mainitsemattomia kiusankappaleita riehumassa.
”Minulla on tylsää”, Kyyhkypentu valitti vieressäni ja nojasi päällään lapaani vasten. Katselin nopeasti ympärilleni ja huomasin vähän matkan päässä kävyn.
”Älä huoli, siskokulta”, vakuutin sisarelleni hymyssä suin, ”keksin meille tekemistä.” Tassutin käpyä kohti, kunnes huomasin, että tiellä oli iso lätäkkö. En todellakaan aikonut kulkea sen läpi ja kastella tassujani, mutta ei minua juuri houkutellut lähteä kiertämäänkään sitä.
Näkökenttääni ilmestyi suuri, punaruskea kissa, joka sattui olemaan juuri sopivasti ohikulkumatkalla kävyn kohdalla. Nostin päätäni ylemmäksi näyttääkseni vakavastiotettavammalta vanhemman kissan silmissä.
”Sinä siellä!” kutsuin kissaa uhmakkaasti. ”Tuo minulle tuo käpy sieltä!”
//Jää?
