Virtapentu
Kirjoittaja: EmppuOmppu
En saattanut uskoa punaruskean soturin röhkeyttä. Miten hän kehtasi viedä meidän käpymme ja sen jälkeen vielä nimitellä minua kakaraksi? Suorastaan anteeksiantamatonta!
”Näitkö tuon, sisko?” käännyin kysymään Kyyhkypennulta, joka ilmeestä päätellen oli nähnyt. Vaaleanharmaa naaras tepasteli vierelleni kiukustuneena.
”No näin! Kehtasikin ottaa sen nenämme edestä!” sisko puhahti loukkaantuneena. Hän vei sanat suustani – moinen käytös ei käynyt laatuun. Soturin olisi pitänyt tietää antaa käpy meille eikä vohkia sitä itselleen. Mitä täysikasvuinen kissa muka edes kävyllä tekisi? Luulisi sen ikäisellä kollilla olevan jotakin tähdellisempääkin tekemistä.
”Mennään hakemaan se takaisin”, päätin lopulta, ja Kyyhkypentu nyökytteli olevansa samalla kannalla kanssani.
”Näytetään sille öykkärille, että meille ei kannata ryttyillä”, Kyyhkypentu miukui rintaansa röyhistäen. Virnistimme toisillemme nopeasti, ennen kuin lähdimme vaappumaan kaatunutta kuusta kohti, jonka taakse rosvo oli paennut käpymme kanssa.
Matka kuusen taakse kesti kauemmin kuin olin olettanut. Puu oli tajuttoman pitkä, ja matkan varrella meidän oli väisteltävä ohi kulkevien kissojen pitkiä koipia. Kunhan saisin sen korston tassuihini, hän saisi kuulla kunniansa!
Lopulta pääsimme perille, ja löysimme punaruskean varkaan kuusen takaa käpymme kera. Tallustin lähemmäksi leuka uhmakkaasti ylhäällä ja kulmat kurtussa. Kyyhkypentukin oli ottanut naamalleen hyvin, hyvin vihaisen ilmeen, jollaista ei joka päivä nähnyt. Jopa minusta se oli aika pelottava.
”No niin, ryökäle”, murisin kollille vaativasti, ”anna nyt meille se käpy, tai saat katua.”
//Jää?
