Virtapentu
Kirjoittaja: EmppuOmppu
Loppuillasta Myrkkytassusta ei ollut minulle enää harmia. Kolli oli – ainakin toistaiseksi – jättänyt minut rauhaan. Vaikka janosin kovasti kostoa, maltoin mieleni – halusin ensin päästä juonittelemaan rauhassa Kyyhkypennun kanssa, ennen kuin ryhtyisin vastatoimenpiteisiin.
Makoilin sammalilla kyllästyneenä, kun yhtäkkiä Kyyhkypentu tupsahti pesään kuin ajatukseni lukeneena. Vaaleanharmaan pennun pää pyöri villisti ympäri, kun tämä etsi minua katseellaan. Nousin ylös ilahtuneena rakkaan pentuetoverini näkemisestä ja kutsuin tätä naukumalla. Kyyhkypentu huomasi minut ja loikki luokseni.
”Olimme emon kanssa aukiolla. Sain luvan tulla katsomaan sinua”, naaras selitti hymyssä suin.
”Miten ikävä minulla onkaan jo takaisin pentutarhalle! En ole ollut täällä edes päivää, ja alan jo menettää järkeni.” Vilkuilin viereisellä pedillä pötköttävän Myrkkytassun suuntaan vihjailevasti. Kyyhkypentu tuntui tajuavan yskän.
”Kuka tuo on?” hän kysyi ja madalsi ääntään, jotta kolli ei kuulisi meitä. Siirryimme Kyyhkypennun kanssa vähän kauemmaksi oppilaasta, jotta keskustelumme ei kuuluisi ylimääräisille korvapareille.
”Hän on Myrkkytassu”, sylkäisin nimen ulos suustani kuin pilaantuneen lihanpalan, ”ja minä inhoan häntä jo nyt. En yhtä paljon kuin Jääviiltoa, mutta inhoan silti. Hän kutsui minua rotaksi ja peitti minut nukkuessani sammalilla.”
Kyyhkypentu katsoi minua tyrmistynyt ilme naamallaan. ”Oikeasti? Onpa tympeä tyyppi!” naaras sihahti ja kurkkasi selkänsä yli Myrkkytassun suuntaan.
”Älä muuta sano”, huokaisin silmiäni pyöritellen. ”Joten on kai sanomattakin selvää, että hän on samalla listalla Jääviillon kanssa. Hän ei selviä pilkkaamisestani rangaistuksetta.”
”Joko sinulla on kostosuunnitelma mielessä?” Kyyhkypentu kysyi silmät pahansuovasti tuikkien. Naamalleni levisi ilkeä virne.
”Sinä saat luvan käydä piilottamassa Myrkkytassun petiin oppilaiden pesässä jotakin terävää – vaikka kiviä – sillä välin, kun olemme jumissa täällä”, supatin siskolleni, joka nyökytteli päätään ymmärtämisen merkiksi. ”Luuletko, että onnistut livahtamaan emon ohi sinne?”
Kyyhkypentu heilutteli häntäänsä puolelta toiselle mietteliäästi. ”Uskoisin niin. Minun on kuitenkin tehtävä se ennen kuin meidän on mentävä takaisin pentutarhalle.”
Nyökkäsin. ”Selvä. Mene nyt – emo luulee, että olet yhä täällä, joten pystyt liikkumaan huomaamatta.”
Sisko nyökytteli takaisin. ”Nähdään huomenna”, Kyyhkypentu maukui hymyillen ja kosketti nopeasti nenällään omaani. Sen jälkeen hän loikki sammalien yli pesän suuaukolle. Kapusin takaisin omaan vuoteeseeni ja jäin katsomaan hänen peräänsä tyytyväisenä myhäillen.
Katseeni lipui viereisellä pedillä yhä makoilevaan Myrkkytassuun. Siristin silmiäni katsoessani häntä. ”Sinulla tuskin on sisaruksia – jo yhdessä sinunlaisessasi pennussa on varmasti ollut riittävästi haastetta vanhemmillesi”, nau’uin oppilaalle osittain testatakseni, oliko tämä yhä hereillä.
//Myrkky?
