Virtapentu
Kirjoittaja: EmppuOmppu
Ensilumi kimalteli aukiolla aamunpaisteessa niin että silmiin sattui. Hyi olkoon. Se tuntui sitä paitsi kylmältä ja märältä anturoiden alla ja sai niskakarvani nousemaan pystyyn silkasta puistatuksesta. Tätä oli kuulemma luvassa lisää tulevien kuiden aikana, ja suoraan sanottuna olisin mieluummin kaivautunut maan alle ja odottanut lämpimämpiä päiviä jossain kuivassa ja suojaisessa paikassa.
Se oli kuitenkin pelkkää toiveunta, sillä tulevina kuina tulisin olemaan aivan jossain muualla kuin kotoisassa kolossani pentutarhalla. Meistä nimittäin tehtäisiin tänään oppilaita siskoni kanssa. Sähkötuho oli käynyt tänään aikaisin aamulla kertomassa asiasta pentutarhalla, jonka jälkeen emo oli käskenyt minua ja Kyyhkypentua siistiytymään hyvin seremoniaa varten.
Vaikka olinkin innoissani arvoasteikossa nousemisesta, en voinut olla ajattelematta inhoten sitä, miten jatkossa joutuisin viettämään väkisinkin aikaa Myrkkytassun ja Jääviillon kaltaisten tomppeleiden kanssa. Onneksi minulla oli sentään Kyyhkypentu – ilman häntä pääni olisi varmasti jo hajonnut.
Istuskelin pentutarhan edustalla Kyyhkypennun vieressä. Ennemmin tai myöhemmin Kuolonklaanin uusi päällikkö – meidän isoisämme – Henkäystähti astelisi leirin keskelle ja kutsuisi klaanin koolle nimitystä varten. En ollut vielä ehtinyt uhrata ajatusta sille, kenestä voisi mahdollisesti tulla mestarini, mutta en uskonut Henkäystähden voivan valita pennunpennuilleen huonoja sotureita mentoreiksi. Hän varmasti välitti sen verran sukulaisistaan niin kuin sukunsa maineestakin, että halusi pitää huolen poikansa tytärten menestyksestä soturikoulutuksessa. Siksi en siis stressannut turhaan – sitä paitsi stressaaminen sai turkin hilseilemään, enkä missään nimessä halunnut näyttää miltään kapiselta kulkukissalta.
Havahduin aatoksistani Kyyhkypennun tökkäistessä minua kylkeen. Katsahdin sisareeni ja huomasin tämän viittovan hännällään eteenpäin. Käänsin katseeni naaraan viittilöimään suuntaan, ilokseni huomaten Henkäystähden ilmestyneen aukiolle. Raidallinen kolli ulvaisi vain hetkeä myöhemmin kokouskutsun, ja kissoja alkoi saapua pesistään kuulemaan päällikön asian.
”Menkäähän nyt”, taaksemme ilmestynyt Lehtituuli hoputti ja tuuppi meitä kevyesti eteenpäin.
Kävelin ryhdikkäästi kissojen joukkoon. Henkäystähti kutsui minut ja siskoni klaanin eteen, ja yhtäkkiä turkkiani alkoi kihelmöidä jännityksestä. Ei ollut minun tapaistani hermoilla tällä tavalla muiden huomion keskipisteenä olemisesta.
”Kyyhkypentu ja Virtapentu ovat nyt kuuden kuun ikäisiä ja täten valmiita aloittamaan koulutuksensa. Tästä lähtien heidät tunnetaan Kyyhkytassuna ja Virtatassuna, ja heidän mestareinaan toimivat Varissulka ja Jääviilto. Koska Jääviilto toipuu vielä parantajan pesällä, Virtatassun koulutus alkaa pari päivää myöhässä.” Kesti hetki, ennen kuin kunnolla käsitin, mitä Henkäystähti oli juuri sanonut. Oliko hän laittanut kaikista klaanin sotureista mestariksini Jääviillon?! Sen hiirenaivoisen, kirpputurkkisen ketunläjän, jonka pelkkä läsnäolo sai vatsani muljahtelemaan kuvotuksesta? Pimeyden Metsä paratkoon – tämä ei voinut olla oikein!
Kun hurrausten ja nopeiden onnittelujen jälkeen kissat vetäytyivät takaisin omiin puuhiinsa, suuntasin suorinta tietä Henkäystähden puheille. Harmikseni huomasin myös Jääviillon lyöttäytyneen päällikön seuraan, eikä tämäkään vaikuttanut erityisen onnelliselta puhuessaan raidallisen kollin kanssa.
”En halua Virtatassua oppilaakseni!” äkäinen soturi valitti päällikölle ja nytkytti häntäänsä vihaisesti.
”Enkä minä liioin halua tuota vanhaa haaskaa minun mestarikseni!” liityin keskusteluun, mulkoillen Jääviillon suuntaan halveksivasti. ”Haluan jonkun paremman! Tuo idiootti ei osaisi opettaa edes kiveä!” Nostin huultani Jääviillolle ja siirsin sitten tuohtuneena katseeni Henkäystähteen, toivoen isoisäni tajuavan, että Jääviillon antaminen mestarikseni oli todellakin huonoin idea ikinä.
//Jää?
