Virtapentu
Kirjoittaja: EmppuOmppu
Makoilin Kyyhkypennun vieressä pitkästyneenä. Olin vasta herännyt nokosilta, ja kaipasin kuollakseni jotakin tekemistä. Pentutarhassa oli poikkeuksellisen hiljaista, sillä Höyhenhalla oli vienyt Mäntyviiksen kanssa pentunsa ulos. Myös Lumikkoviiksen Kirkaspentu oli lähtenyt mukaan, mikä tarkoitti sitä, että pesään oli jäänyt minun ja siskoni lisäksi ainoastaan Taivaspentu.
Katseeni lipui laiskasti muutaman hännänmitan päässä omalla pedillään nukkuvaan naaraspentuun, joka ei ollut yhtä innokas seikkailija kuin sisarensa. Taivaspentu oli varsin säälittävä näky – aina luimistelemassa pelokkaasti Kirkaspennun takana. Mikäli minulta kysyttiin, hänenlaisiaan kissoja ei olisi tarvittu Kuolonklaaniin – paitsi tietenkin tekemään kaikki likaiset hommat, joita meidän oman arvomme tuntevien kissojen ei tarvinnut tehdä. Samassa minulla välähti.
”Kyyhkypentu”, sihahdin siskoni korvaan, ja vaaleanharmaa pentu nosti päätään unenpöpperöisenä.
”Älä sihise korvaani. Se tuntuu inhottavalta”, naaras haukotteli.
”Vähät siitä. Keksin meille juuri tekemistä”, myhäilin ja ohjasin siskon katseen Taivaspentuun. Kyyhkypentu kurtisti kysyvästi kulmiaan.
”Mitä me Taivaspennusta? Hänhän on aivan täysi nössö.”
”Niin on, ja juuri siksi sopiva leikkiimme.”
”Mihin leikkiin?”
Viekas hymy nousi kasvoilleni. ”Leikki menee niin, että sinä ja minä olemme arvostettuja sotureita, ja Taivaspentu on surkeaa roskasakkia, jonka täytyy totella meitä.”
Kyyhkypennunkin naama vääntyi virnistykseen. ”Kuulostaa kivalta.”
”Eiköhän sitten käydä noutamassa uusi leikkitoverimme mukaan”, hihitin ilkeästi, ja kömmin pois vuoteesta Kyyhkypentu kintereilläni.
Suuntasimme nukkuvan Taivaspennun luo. Vilkaisin vaivihkaa vähän matkan päässä makoilevaan Lumikkoviikseen, joka näytti kuitenkin olevan sen verran syventynyt keskusteluunsa Orvokkisydämen kanssa, ettei huomannut meitä. Parempi niin – emme kaivanneet komentelevaa kuningatarta pilaamaan leikkejämme.
Kyyhkypentu tassutti ohitseni Taivaspennun luo ja tökki tätä niin kauan, että pentu heräsi. Taivaspentu avasi kirkkaansiniset silmänsä ja pelästyi meidät nähdessään. Katsoin häntä kylmästi hymyillen.
”Hei, Taivaspentu”, mau’uin, ”sinä pääset osallistumaan tänään leikkiimme. Eikö olekin kivaa?”
Taivaspentu ei vastannut mitään, joten Kyyhkypentu jatkoi väliin: ”Leikki menee niin, että minä ja Virtapentu olemme arvostettuja sotureita. Sinä puolestasi olet vähemmän arvostettu, mistä syystä sinun täytyy tehdä kuten me sanomme. Hauskaa, eikö vain?”
”Ensimmäinen käskymme sinulle on etsiä meille koko pentutarhan hienoin sammalpallo”, sanoin kumartuen laikukkaan pennun yläpuolelle uhkaavasti. ”Onko ymmärretty?”
//Taivas?
