Virtaviima
Kirjoittaja: EmppuOmppu
Naps. Sulosointu, joka kuului, kun oravan niskanikamat irtosivat toisistaan. Herkullinen, lämmin verenmaku täytti suuni, ja lipaisin suupieliäni tyytyväisenä antaessani elottoman saaliseläimen tipahtaa jalkojeni juureen sammalille. Olin tässä niin laittoman hyvä. Harmi vain, että kukaan muu ei ollut paikalla todistamassa ilmiömäisiä saalistustaitojani.
Harmaata valoa tulvi metsään tiheän pilviverhon takaa. Sää ei ollut erityisemmin mieleeni – mieluummin olisin paistatellut auringossa kaikkien nähtävänä kuin hiippaillut hämärässä metsässä yksinäni. Missähän lie kaikki muut metsästyspartion jäsenet mahtoivatkaan piileksiä? Hällä väliä, ei minua oikeastaan edes kiinnostanut tietää.
Katselin maassa retkottavaa pörröhäntää, jonka pienet, tummat silmät tuijottivat tyhjinä minua kohti. Hetki sitten niissä oli näkynyt vielä kipinä, joka kaikilla elävillä olennoilla oli. Minä olin tukahduttanut tämän otuksen kipinän.
Askelia. Korvani nytkähtivät lähestyvän äänen suuntaan. Huohotusta. Maistelin ilmaa, ja tunsin karvojeni pörhistyvän erottaessani häivähdyksen jotakin vierasta ja vastenmielistä. Reviirillämme oli tunkeilija, joku saastainen kulkuri.
Painauduin matalaksi kuin olisin vaaninut saalista ja hiivin siihen suuntaan, missä kaikki merkit kertoivat muukalaisen olevan. Havut pyyhkivät turkkiani ryömiessäni puiden varjoissa. Ihan lähellä, minä tunsin sen.
Kurkistin oksien alta ja näin paikallaan läähättävän mustanharmaan karvakasan. Kissa se kai oli, vaikkakin ulkomuoto hämäsi. Turkki näytti siltä kuin se olisi saanut sähköiskun tai pari. Huuleni nousi ylös inhon täyttäessä minut kurkkua myöten. Se purkautui ulos murinana, jonka outo hyypiö myös kuuli. Kissan aavemaiset, haaleansiniset silmät käännähtivät minua kohti suurina ja säikähtäneinä.
Ryömin ulos oksien alta ja nousin seisomaan täydessä pituudessani kollin edessä. Tunsin mielihyvää tajutessani olevani tätä huomattavasti isompi ja varmasti myös vahvempi. Ei tuosta hiirulaisesta olisi vaaraa kellekään. Se oli kuitenkin tehnyt virheen astuessaan käpälillään Kuolonklaanin alueelle. Täällä me nimittäin tykkäsimme leikkiä hiirulaisilla.
“Sinä, ystäväni, näytät olevan pahemman kerran hukkateillä”, pehmeä ääneni oli ristiriidassa ilmeeni kanssa, josta kissa saattoi hyvin lukea, mitä mieltä tästä oikeasti olin.
//Aave?
