Virtaviima

Kuusta toiseen minua tuntui piinaavan sama ongelma, joka oli oikeastaan ongelma vain muiden silmissä: Minulla ei ollut vielä kumppania tai jälkikasvua. Viime aikoina se oli alkanut häiritä minua itseänikin, vaikkakaan ei niistä syistä kuin olisi voinut luulla.
Molemmat vanhempani olivat kuolleet joitakin kuita sitten, ja vaikka isäni ei ollutkaan koskaan painostanut minua hankkimaan perhettä, en voinut lakata ajattelemasta, olisiko hän tahtonut minun saavan pentuja. Sähkötuho oli ollut – sisareni Kyyhkypyrähdyksen lisäksi tietysti – minulle rakkain kissa koko Kuolonklaanissa, ja tuntui kamalalta ajatella, että olisin jotenkin pettänyt hänet.
Niinpä nykyisin löysin itseni tiirailemasta klaanimme kolleja. Kukaan heistä ei vaikuttanut minusta tarpeeksi kiinnostavalta, että olisin voinut ajatella heitä kumppanikseni. Ja kun edes yritin ajatella asioita niinkin pitkälle kuin että kenen kanssa haluaisin perustaa perheen – eli hankkia pesueen kiittämättömiä, rääkyviä kakaroita -, iljetys puisteli minua niin lujasti, että se ei taatusti jäänyt huomaamatta muilta.
Toistaiseksi olinkin tehnyt itseni kanssa kompromissin, että keskittyisin palvelemaan klaaniani hyvänä soturina, vaikka sitten ilman kumppania ja pentuja, ja jos joku kolli päättäisi lähestyä minua asiasta tehden, voisin harkita kumppanin ottamista uudestaan vasta sitten.

Author: EmppuOmppu

.