Yrttitassu
Kirjoittaja: Auroora
Olin jumissa parantajan pesällä. Vaikka kuinka anoin ja kerjäsin, Hehkuaskel ei suostunut päästämään minua takaisin soturikoulutukseni pariin ennen kuin jalkani olisi täysin ennallaan. Olin yrittänyt esittää, ettei se oikeastaan ollut enää kipeä, että pystyisin aivan helposti juoksemaan vaikka täältä Hehkulammelle, mutta sain huomata, etten ollut kummoinenkaan näyttelijä. Kokenut parantaja näki suoraan esitykseni läpi ja paimensi minut takaisin lepäämään.
Kaipasin harjoituksia Kylmäliekin kanssa. Halusin päästä mahdollisimman nopeasti soturiksi, ja tämä sairaslomani hiukan jarrutti tahtiani. Sitä paitsi parantajan pesällä oli kamalan tylsää! Täällä saatoin vain makoilla sammalilla koko päivän, sillä en edelleenkään jaksanut kulkea pitkiä matkoja kipeällä jalallani. Sitä paitsi Hehkuaskel piti minua niin tiukasti silmällä, etten olisi ehtinytkään kovin kauas, vaikka olisin siihen kyennyt.
Onneksi en kuitenkaan ollut parantajan pesällä yksin. Nyt täällä tuntui olevan epätavallisen paljon kissoja, ja monet heistä vaikuttivat aika kiinnostavilta! Loiskevarjo oli haavoittunut ketun hyökkäyksessä, enkä ollut koskaan kuullut mitään niin siistiä. Kinusin häntä kertomaan kokemuksistaan ketun kynsissä monta kertaa päivässä. Lisäksi pesässä parantumassa oli myös Jääviilto, joka oli yksi klaanin kokeneimmista sotureista! Hän ei vain vaikuttanut kovin mukavalta kissalta, päinvastoin: kollisoturi tuntui olevan tarpeettoman ilkeä jokaiselle. Minä en niinkään välittänyt hänen ilkeilyistään, mutta varmasti joku hiukan epävarmempi ja herkkämielisempi kissa olisi pahoittanut mielensä. Siltikin oli hienoa olla hänen seurassaan, sillä voisin oppia häneltä paljon. Paljon voisin oppia myös Pimentovarjolta, klaanin uudelta varapäälliköltä, joka paranteli myös jalkaansa. Kumpikaan kahdesta vanhemmasta soturista ei kuitenkaan vaikuttanut erityisen halukkaalta jakamaan minulle minkäänlaisia neuvoja.
Ja sitten parantajan pesällä kanssani oli vielä Myrkkytassu. Hänellä oli piikki tassussa.
Hehkuaskeleella oli paljon työtä viiden potilaan kanssa, joista kaikki eivät olleet helppoja asiakkaita ollenkaan. Minä pyrin parhaani mukaan tekemään parantajan työstä helpompaa: pysyin aina kuuliaisesti paikoillani, kun hän tutki jalkaani, enkä melunnut muiden nukkuessa. Ehkä välillä yritin hipsiä ulos tai maistella herkullisen tuoksuisia yrttejä, mutta mielestäni olin huomattavasti helppohoitoisempi kuin eräät.
Minunkin kärsivällisyyteni alkoi kuitenkin loppua. Tahdoin pois täältä! Välillä pyysin jopa Pimeyden metsää parantamaan jalkani, aivan kuin olisin ansainnut sen. Jos Pimeyden metsä ei parantaisi Jääviillon ja Pimentovarjon kaltaisi kunnioitettuja sotureita, minulla ei ollut mitään toivoa. Oli vain yritettävä kestää loppuun saakka.
