Keijukainen
//Kirjoittaja: Elandra
//Erakko |
Purin hampaitani yhteen kuullessani Mäihän tarjouksen. Kaikki muu siinä oli huonoa, lukuun ottamatta viimeistä kohtaa. Jos Mäihä saisi vaellella kaksijalkalassa vapaana, voisivatko muut tulevat kujakissat vaatia samaa? Jos kissa saisi kierrellä vapaana, selviäisikö hänelle ajan mittaa se, miten olin valehdellut hänelle?
Jos Mäihästä tulisi ongelma, hänet voisi toki aina tappaa. Ehken kykenisi siihen yksin, mutta onnekseni Arpi voisi auttaa minua sellaisessa tehtävässä. Siispä myönnyin ja käännyin taas kohti likaisenvalkeaa kulkukissaa. Mäihä katsoi minua odottavasti.
”Hyvä on, hyväksyn tarjouksesi”, vastasin rauhallisella äänellä kohdaten kollin keltaisen, kylmän katseen. Pieni hymynkaltainen virne käväisi kissan kasvoilla, mutta se katosi yhtä nopeasti kuin oli saapunutkin. Mäihä nyökkäsi kylmänviileästi.
”Mutta jos olet kanssamme, saat luvan osallistua ruuan hankintaan”, lausahdin ennen kuin kissa ehti innostua liikaa. Mäihä oli juuri esittämässä mitä ilmeisimmin vastalauseen, kun Leopardi säpsähti ja kavahti askeleen taaksepäin.
”Tuolla on joku”, laikukas naaras henkäisi ja tuijotti hämärälle kujalle, josta olimme tänne tulleet. Aurinko suuntasi taas kohti taivaanrantaa, se oli kadonnut korkeiden pesien taakse ja nyt sen viimeiset säteet valaisivat vain pienen osan kaksijalkalan kujista. Pieni kaistale auringonvaloa pääsi myös tälle kujalle, muttei valo ylettänyt meihin saakka.
Kerrankin Leopardi oli ollut hyödyksi, sillä ihan oikeasti joku oli saapunut kujalle. Se joku kyyhötti kaksijalan pesän varjossa katsellen meitä. Tumman kissan ilkeän näköiset, vaaleanvihreät silmät kiiluivat hämärässä. Jouduin taas soimaamaan itseä mielessäni. Olin keskittynyt niin kovasti Mäihän olemassaoloon, että ympäristön tarkkaileminen oli jäänyt kokonaan.
Astelin rauhallisesti, mutta valppaana Mäihän ohitse kulkien kohti muukalaista. Likaisenvalkea kolli lähti välittömästi perääni, mutta vain yhdistä askeleista päätellen Leopardi oli jäänyt aloilleen.
Elämä todellakin suosi minua. Jo neljäs kissa vähän ajan sisään, joka eksyi kaksijalkalaani! Mitä lähemmäksi tulijaa pääsin, sitä selkeämmin erotin tuon tummanruskean turkin, jota koristivat paksut, pikimustat raidat. Kissa vaikutti melko hyväkuntoiselta, vaikka tuon turkki olikin sotkuinen ja siistimätön.
Vilkaisin Mäihää ja katseellani yritin vihjata kissalle, että tuon olisi hyvä siirtyä muukalaisen taakse. Kolli ei ollut mikään typerin tapaus – toisin kuin Leopardi – ja niinpä hän ymmärsi vihjeeni. Tummanruskea tulija tarkkaili jokaista liikettämme, muttei ehtinyt lähteä karkuun, kun luiseva tuttavani ohitti tuon. Nyt tämä muukalainen, metsältä lemuava kissa oli loukussamme.
”Kuka sinä olet ja mitä teet minun kaksijalkalassani?” esitin arviolta omanikäiselleni kissalle saman kysymyksen, jonka olin aiemmin esittänyt myös Mäihälle. Se oli mielestäni ihan toimiva keskustelun aloitus.
//Tyrskyy?
// 365 sanaa
