Muru
//Kirjoittaja: Koivu
//Kotikisu | Klaanien läheinen kaksijalkala
Muru tuijotti pelokkaan uteliaana nukkumishuonetta, jossa hän näki paikalleen jähmettyneen kiiltävän, punaisen otuksen, jolla oli pitkä kärsä. Kalle oli varoittanut Murua meteliä pitävästä otuksesta, joka halusi syödä kaiken.
”Kaksijalat esittelevät sille aina välillä pesää, ja silloin kannattaa pysyä poissa tieltä ellei halua tulla syödyksi!” Kalle varoitti. Tuuheaturkkinen kolli vaikutti vakavalta. Vaara tuntui olevan todellinen, ja Murua alkoi hieman pelottaa. Mutta minkä tähden kaksijalat pitäisivät sellaista otusta pesässään? Ja vielä ilman valjaita! Olihan kaksijalkojen pakko pystyä estämään sitä hyökkäämästä Kallen ja Murun kimppuun, eikö? Muru peruutti kauemmas huoneesta.
”Pysyn sitten kaukana siitä. Mutta mistä minä tiedän, onko se herännyt?” Muru ihmetteli.
”Se pitää tosi kovaa, jatkuvaa ulvontaa taukoamatta, kun se on hereillä. Et voi olla huomaamatta sitä, sen äänen kuulee pihalle asti!” Kalle kertoi.
Murun silmät levisivät. Hän toivoi kovasti, ettei se heräisi tänään. Naaras halusi totutella uuteen kotiinsa rauhassa.
”Mutta älä huoli. Se ei ole kovin nopea”, Kalle lisäsi, ja Muru mietti, oliko tämä huomannut hänen jännittyneisyytensä. Hän ei ollut varma, yrittikö Kalle alunperin vain pelotella häntä, vai yrittikö tämä nyt vain rauhoitella häntä.
”Se kuulostaa silti kamalalta otukselta”, Muru myönsi. ”En pidä kovista äänistä.”
”En minäkään”, Kalle maukui. ”Tule, mennään katsomaan ruokapaikkaa!”
Sininaamioinen kolli lähti johdattamaan Murua toiseen suuntaan häntä innokkaasti pystyssä. Muru seurasi perässä varuillaan, mustapunakirjava häntä alhaalla. Ruokapaikkaan astellessaan Muru katseli ympärilleen uteliaana. Se näytti erilaiselta kuin hänen emonkotinsa ruokapaikka, mutta vaikutti kotoisalta, ja lattialta tulvi tuoksahdus jostakin tutusta ruuasta. Se sai Murun tuntemaan olonsa hieman mukavammaksi.
”Tässä ovat sitten minun ruokakipponi!” Kalle sanoi neljättä sanaa painottaen. Äkkiä kolli pysähtyi ja näytti hämmentyneeltä. Muru käveli Kallen viereen.
”Ja nuo taitavat olla sinun kipposi”, Kalle maukui päätään kallistaen ja nosti toista etutassua hipaistakseen uusia, hännänmitan päähän Kallen kipoista ilmestyineitä kippoja. Muru ei tykännyt, että Kalle alkoi heti käpälöimään hänen kippoaan, mutta ei uskaltanut sanoa mitään. Muru työntyi Kallen ohi nuuhkimaan kippojaan. Niissä ei ollut kissan hajua. Naaras oli tyytyväinen, kun ne näyttivät puhtailta.
”Hyvä. Mihin aikaan meillä on täällä ruoka-ajat?” Muru tiedusteli ja katsahti Kalleen.
//Kalle?
