Kharon
//Kirjoittaja: Elandra
//Erakko |
Saalistamisen alkeetkin tuntuivat olevan liian haastavia Päivänsäteelle, joka oli asunut koko ikänsä kaksijalkalassa. Kharonia alkoi jossain vaiheessa turhauttamaan, kun tämän piti muistuttaa naarasta yhä uudelleen ja uudelleen samoista, aivan typeristä virheistä. Olisi voinut kuvitella, että itse Mesitähden tytär olisi ollut luonnonlahjakkuus kaikessa, mitä tuli metsässä elämiseen.
”Niin”, Kharon vastasi mietteliäänä naaraan toteamukseen suojan etsimisestä. Laikukkaan kollin vatsa huusi tyhjyyttään, sillä he eivät tosiaankaan olleet päässeet saalistamisessa alkeita pidemmälle. Hän joutuisi saalistamaan taas molemmille.
”Etsi sinä suojaisa paikka, niin minä saalistan meille iltapalaa. Ei ole järkeä mennä tyhjin vatsoin nukkumaan, kun tämä metsä tuntuu olevan täynnä riistaa”, Kharon lausahti. Heillä olisi vielä jonkin verran aikaa, ennen kuin aurinko katoaisi taivaanrannan taakse ja yö pimenisi. Metsä oli jo ehtinyt hämärtyä, mutta jopa Päivänsäde varmasti näkisi vielä tovin verran eteensä.
Tummanharmaa naaras näytti taas epäröivän.
”Millaista suojaa minun pitää etsiä?” naaras esitti typerän kysymyksen, joka sai Kharonin pyöräyttämään silmiään turhautuneena. Kolli kuopaisi käpälällään pehmeää multaa.
”Jotakin, joka on piilossa esimerkiksi ohikulkevan kaksijalan katseelta ja tarpeeksi suojassa tuulelta. Vaikka joku tiheäoksainen pensas tai juurikko”, kolli opasti. Jos he ikinä löytäisivät takaisin kujakissayhteisön luokse ja pääsisivät lähtemään kohti klaaneja, matka ei tulisi olemaan helppo, etenkään Päivänsäteelle. Kharon ei antanut enempää aikaa typerille kysymyksille, vaan käänsi naaraalle selkänsä. Hän lähti kauemmaksi löytääkseen jotakin syötävää.
Saalisonni oli jälleen Kharonin puolella. Ei mennyt kauaakaan, kun hän oli saanut kiinni nuoren jänisuroksen. Kharon arveli, että se oli syntynyt hiirenkorvan aikoihin. Kolli palasi takaisin paikkaan, jossa hän oli viimeisen kerran nähnyt Päivänsäteen. Entinen eloklaanilainen sai nopeasti vainun naaraasta ja lähti seuraamaan sitä. Päivänsäde ei ollut mennyt kauas, vaan hajujälki johti läheisen kuusen alle. Puun painavat oksat miltei hipoivat aluskasvillisuutta, ja Kharon joutui kumartumaan astuessaan puun oksien alle.
Päivänsäteen pää putkahti esiin puun juurikosta. Kissan kasvoilla oli mairea ilme.
”Tänne mahtuu hyvin kaksi kissaa, paikka on paljon parempi kuin se, minkä sinä viimeksi valitsit”, naaras kehuskeli. Kharon piiskasi hännällään muutaman kerran ilmaa, mutta onnistui pitämään päänsä kylmänä. Kissa pudotti jäniksen maahan, ja Päivänsädekin astui kokonaan ulos puun juurikosta.
”Sinä saat luvan saalistaa huomenna, tai ainakin yrittää”, Kharon murahti päätään pudistellen. Koska hän oli saalistanut jäniksen, hän katsoi oikeudekseen aloittaa syömisen. Erakko haukkasi palan yhä lämpimästä jäniksestä.
//Päivi?
// 355 sanaa
