Kalle
//Kirjoittaja: Elandra
//Kotikisu | Klaanien läheinen kaksijalkala
Kalle oli riemuissaan lehdistä ja koko lehtisateesta. Puista pudonneiden lehtien seassa kieriskely ja niiden nappaaminen oli kotikisun mielestä kerrassaan huisin hauskaa! Kolli oli lähtenyt Murun kanssa ulos nauttimaan lehtisateesta. Kalle oli todella ylpeä itsestään, sillä hän oli saanut lehden ilmasta kiinni! Se oli hänelle suuri saavutus, sillä harvoin Kalle pystyi moiseen. Kotikisukaksikko päätti pyydystää niin monta lehteä kuin he saisivat, mutta paikalle saapunut Neponen oli keskeyttänyt heidät. Tapansa mukaisesti vaaleaturkkinen Kalle innostui vanhemman kotikisun paikalle saapumisesta ja unohti välittömästi sen, mitä hänellä ja Murulla oli ollut meneillään. Kolli oli niin otettu, kun Neponen oli kertonut ikävöineensä häntä! Kalle vastasi ikävöineensä myös Neposta, vaikka todellisuudessa kotikisukolli ei kamalasti ollut edes ehtinyt ajatella toista.. Oli hän toki huomannut, ettei Neposta ollut hetkeen näkynyt, mutta Kalle oli pitänyt itsensä kiireisenä kotona Murun kanssa touhutessa. Kalle ylpistyi entisestään, kun Neponen kehui häntä. Se sai kollin kehräämään kovaäänisesti ja pörhistämään ylpeänä rintaansa.
”Kiitos! Olen oikea luonnonlahjakkuus lehtien nappaamisessa! Mutta niin on Murukin, näitkö miten taitavasti Muru otti lehtiä kiinni?” Kalle kysyi innoissaan ja kääntyi Murun puoleen. Kirjava naaras oli alkanut sukia turkkiaan. Naaras vilkaisi kulmiensa alta Kallea ja Neposta, mutta ei keskeyttänyt turkkinsa pesemistä.
”En minä kyllä tainnut nähdä”, Neponen vastasi pahoillaan. Kallekin hieman pettyi. Hän loikki Murun luokse ja puski naaras innoissaan kuonollaan.
”Näytä Muru miten sinä teit sen! Näytä nyt!” Kalle pyysi ja yritti saada ystävänsä nouseman ylös. Hän oli niin innoissaan, että hänellä oli nyt kaksi ystävää paikalla! Jostain syystä Muru ei kuitenkaan innostunut. Muru pudisti päätään:
”En minä nyt ehtisi, turkkini on sotkuinen.” Kalle kurtisti kulmiaan hämmentyneenä, mutta hyväksyi Murun selityksen. Hän tiesi, että naaras halusi pitää hyvää huolta turkistaan. Siispä kolli kirmasi takaisin Neposen luokse. Suurempi kollikissa kohtasi nuoremman kollin katseen ylpeänä.
”Neponen, oletko sinä ollut seikkailulla kun sinua ei ole näkynyt?” Kalle kysyi päätään kallistaen. Hän ihaili ruskeaa kollia niin paljon, että olisi voinut kuunnella hänen seikkailujaan päivät pitkät!
”Hei hei! Minullakin on kerrottavana yksi ihan hurja juttu!” Kalle ei antanut Neposelle aikaa vastata, kun hän innostui niin valtavasti muistaessaan ruokavarkautensa. Neponen kohotti yllättyneenä kulmiaan:
”No, kerrohan niin minä olen pelkkänä korvana.” Kallen oli nyt vaikeaa pysyä paikoillaan. Hän steppaili paikoillaan ja suorastaan tärisi innostuksesta!
”Tämä tarina on sitten aivan tosi!” Kalle aloitti samalla tavalla kuin muisteli joskus Neposen aloittaneen tarinansa, ”tästä on jo ainakin no… Monta päivää.. Muru, milloin tämä tapahtuikaan?”
Kalle katsoi kysyvästi ystäväänsä, joka nosti taas katseensa Kalleen. Muru kurtisti kulmiaan.
”Ai mikä tapahtui?” kirjava naaras kysyi. Kalle huokaisi, tarinan kertominen oli menossa pieleen! Hän kipitti taas Murun luokse ja kuiskasi hänelle niin hiljaa, että uskoi ettei Neponen kuulisi:
”No se, kun minä vein kaksijaloilta ruokaa, kävi taas vahinko ja jouduin pesulle..”
”Siitä on puoli kuuta”, Muru vastasi rauhallisella äänellä. Sitten Kalle taas ajattelemattomasti hylkäsi ystävänsä ja riensi takaisin Neposen luokse.
”Niin, siis puoli kuuta! Meidän kaksijalkamme olivat märässä paikassa, kun minulle iski ihan kamala nälkä! Sitten huomasin, että kaksijalat olivat jättäneet ruokaa ruokapaikan korkealle tasolle. Loikkasin sinne kuin hurrrja metsäkissa ja nappasin ruokaa suuhuni! Muru oli koko ajan vahdissa ja sitten…. Yhtäkkiä kaksijalat tulivatkin ulos märästä paikasta! Minä yritin saada peitettä takaisin ruuan päälle, mutta se oli turhaa”, Kalle naukui ylidramaattisesti ja piti tauon. Neponen kuunteli kärsivällisesti kollin tarinaa.
”No, sitten Muru urheasti yritti pitää kaksijalat poissa ruokapaikasta. Koska en saanut peitettä ruuan päälle, ajattelinkin sitten syödä niin paljon kuin vain ehdin. Lopulta kaksijalat tulivat ja veivät meidät nukkumapaikkaan… He eivät olleet kovin iloisia, mutta et arvaakaan mitä sitten kävi!” Kalle henkäisi. Neponen kallisti päätään, ja Kalle katsoi kollikissaa odottavasti. Neponen onneksi ymmärsi vihjeen ja kysyi:
”No, mitä sitten kävi?”
”Sitten yöllä minun vatsani tuli kipeäksi”, Kalle huokaisi surkeana, mutta jatkoi sitten taas innostuneemmin, ”huusin kaksijalkojakin apuun, mutta ne pirulaiset olivat nukkumassa! Sitten minulla tuli kamala hätä ja tein tarpeeni hiekkalaatikolleni, mutta minulle kävi vahinko ja astuin tarpeideni päälle, kun vatsassa kiersi niin kamalasti! Mourusin hiekkalaatikolla ja olin varma, että se oli loppuni! No, onneksi ei ollut ja sain lopulta tarpeeni tehtyä loppuun ja olo koheni heti! Mutta sitten kaksijalat heräsivät… Ne näkivät mitä oli käynyt ja veivät minut märkään paikkaan… Voitko uskoa, että ne pesivät minut! Siis oikeasti pesivät! Aivan kamalaa, eikö?!”
Kalle katsoi silmät suurina Neposta ja jäi odottamaan tämän vastausta. Kollikissan omasta mielestä hänen tarinansa oli kerrassaan loistava, mukaansatempaiseva ja vähintäänkin yhtä hieno kuin Neposen tarinat! Hän todella toivoi, että oli tehnyt vaikutuksen tarinallaan Neposeen..
//Neponen tai Muru?
