Corona
//Kirjoittaja: Lonely Warrior
//Erakko |
Jahtasin valkoruskeaa naarasta, joka oli saanut minut ärsyyntymään. Hänen tapansa tahallaan rikkoa sääntöjä lietsoi minussa negatiivisia tunteita- en tietenkään suostuisi näyttämään sitä tälle. Ajatuksiini hiipi kuitenkin kysymys, miksei hän jäänyt puolustamaan itseään vaan pakeni? Ja toinen kysymys, miksi ihmeessä hän suuntasi Kuolonklaanin reviirille? Hänellä olisi entistäkin paremmat mahdollisuudet jäädä kiinni. Ehkä tämä oli hänen yrityksensä ärsyttää minua lisää, muttei hän ollut huomannut punnita suunnan varjopuolia. Minulla oli klaanin tuki puolellani, mutta hän ei tiennyt sitä. Kuolonklaani partioi tasaiseen tahtiin ja se oli minulle eduksi. Saattaisin ajaa tietämättäni nuoren naaraan partion kynsiin ja silloin kissan kohtalo saattoi olla paljon hirveämpi, kuin se, että hän jäisi minun kynsiini. En vahingoittaisi ketään niin pahasti kuin Kuolonklaani tekisi. Kuolonklaani saattoi tappaa tunkeilijan, minä en. En tappaisi ketään.
Hämmennyin, kun huomasin maskikuvioisen kissan kadonneen. Vastahan hän oli juossut edessäni niin lujaa kuin tassuistaan pääsi. Tulin kuitenkin siihen tulokseen, että hän ei voinut olla kaukana. Hänellä oli mahdollisuus piileksiä missä vain lähistöllä, mutta hän ei voinut liikkua. Jos kuulisin hänet, se tarkoittaisi uutta pakenemista ja uskoin, ettei hän halunnut sitä. Hän halusi karistaa minut kannoiltaan. Kissa oli käyttäytynyt erittäin oudosti. Ensin tahallaan yritti saada minut kimppuunsa ja sen jälkeen paeta. Olisiko tämä hänelle jotain leikkiä? Hengellään leikkiminen ei ollut kyllä kummoista leikkiä, ties vaikka olisi kohdannut oikeasti Kuolonklaanilaisen. . Tassuttelin ympäri tätä aluetta, jonne kissa oli kadonnut samalla tasaten hengitystäni uusinta takaa-ajon varalta.
Tuuli vaihteli suuntaansa jatkuvasti ja minun oli vaikea löytää suuntaa, josta naaraan haju leijaili. Tunsin kuitenkin kissan hajun leijuvan tuoreena ilmassa. Turhauduin, kun tuuli ei ollut puolellani. Varmana kuitenkin kissan paikallaolosta aloin puhua tälle hiljaa:
“Teit virheen juostessasi tähän suuntaan. Tuplasit juuri mahdollisuutesi jäädä kiinni.” Istahdin alas ja kietaisin häntäni etutassujeni editse.
“Sattumoisin tunnen Kuolonklaanin ja taistelen heidän riveissään”, selitin naaraalle pienen tulkinnan varan sanoissani antaen. Hän saisi luulla, että olen Kuolonklaanin soturi. Sanoissani oli kuitenkin aukko, joka ei kuitenkaan tekisi minusta valehtelijaa.
“Tiedän, koska klaani partioi ja tiedän, että voin ajaa sinut heidän tassuihinsa. Minulla on kuitenkin tarjous. Saatan sinut henkeäsi menettämättä ulos täältä ja sinä korvaat huomisen auringonnousuun mennessä repimäsi riistan Kuolonklaanille, etkä enää koskaan astu klaanin reviirille. Tai sitten, voit valita toisen vaihtoehdoistamme. Joku toinen Kuolonklaanille uskollinen kissa nappaa sinut ja huonolla tuurilla et enää nää seuraavaa päivää. Sinun valintasi, itse en haluasi turhaan vuodattaa verta ”, naukaisin hillitysti tuijottaen tyhjyyteen, sillä tavallisesti katsoisin keskustelukumppaniani, “Ja jos löydän sinut uhkailujesi mukaan joka aamua rajalta, voin vannoa, että jahtaan sinua siihen päivään saakka, että saan sinut kiinni.” Inhosin toisten kissojen ahdistelua, mutta tiesin, että jos homma ei toimisi Kuolonklaanin kanssa ja he huomaisivat, ettemme häädä jokaista kissaa heidän rajoiltaan… En ikinä voisi antaa itselleni anteeksi, jos saattaisin perheeni sellaiseen vaaraan. Ei vanha Kaarlokaan jaksaisi ikuisesti Kuolonklaania paeta. Mietin vain, mikseivät kaikki kissat voisi elää yhdessä, sulassa sovussa. Olisiko se aivan mahdoton ajatus?
//Fetus?
460 sanaa
