Dakota
//Kirjoittaja: EmppuOmppu
//Erakko |
Viime kuiden aikana oli ehtinyt tapahtua vaikka ja mitä. Ensinnäkin, Merkuriuksen salarakas Kuolonklaanista, Taivaslaulu, oli muuttanut luoksemme. Naaras oli tiineenä kollille, ja ilma oli jännityksestä raskas kaikkien odottaessa pienokaisten syntymistä. Kun Taivaslaulu oli lähtenyt klaanistaan, myös me muutimme kauemmaksi Kuolonklaanin rajasta. Isä Kaarlo ja Timi tulivat tietysti mukaan, vaikka Kaarlo olikin alkuun ollut vähän ajatusta vastaan.
Myös minä ja Timi olimme lähentyneet. Emme olleet enää vain pelkkiä ystäviä, tunsin välillämme jotain syvempää ja mystistä. En ollut koskaan ennen kokenut mitään näin voimakasta jotakuta toista kohtaan. Arvelin sen olevan rakkautta. Sanasta rakkaus minulle tuli aina mieleen Merkurius ja tämän puoliso. Kaksikko oli ollut salaa rakastuneita toisiinsa vaikka kuinka kauan, kunnes nämä toivat asian julki meille ja Kuolonklaanille. Siihen kylläkin loppui nyös yhteistyö Kuolonklaanin kanssa.
Emme olleet tehneet suhteestamme vielä isompaa numeroa vaatimattoman kokoisessa laumassamme. Tiesin, että isän pitäisi saada sulatella muuttoa ensin rauhassa, ennen kuin kertoisin hänelle minusta ja Timistä. Ehkä Merkurius ja Corona olivatkin jo huomanneet läheiset välimme mustavalkean kollin kanssa, mutta eivät vain olleet ottaneet sitä puheeksi, koska ajattelivat asian olevan vielä kovin henkilökohtainen meille.
Makasin hereillä hämärässä onkalossa. Kuulin joen solinan kantautuvan pesän ulkopuolelta. Timi nukkui kerällä vieressäni, isä oli vetäytynyt keskemmäksi pesää, jossa hän oli paremmin suojassa oviaukon lähellä käyvältä vinkalta. Merkurius, Corona ja Taivaslaulu olivat poissa. Corona istui ulkona vahdissa, olisin seuraavana vuorossa hänen jälkeensä, mutta Merkurius ja Taivaslaulu olivat ulkona jostain muusta syystä.
Siistin nopeasti paksun, harmaanruskean turkkini, ennen kuin nousin ylös ja astelin ulkoilmaan. Corona käänsi päätään ja katsahti minuun huvittuneena.
”Huomenta, unikeko”, kastanjanruskea kolli härnäsi. Kasvoilleni levisi hyväntuulinen virnistys.
”Huomenta. Tulin päästämään sinut vahtivuorostasi”, nau’uin samalla kun venytin etujalkani pitkälle eteen ja oikaisin yön jälkeen kankean selkäni. Corona nyökkäsi tapansa mukaan kohteliaasti ja valmistautui jättämään vartiopaikkansa minun käpäliini.
”Taivaslaulu ja Merkurius lähtivät hetki sitten ulos, jos heitä ei kuulu voisitko käydä tarkistamassa tilanteen minun mielikseni?” Coronan kullankeltaisia silmiä varjosti huoli. Tiesin veljesten olevan hyvin läheisiä keskenään, siispä tietysti kolli oli huolissaan Merkuriuksen hyvinvoinnista.
Korjasin hieman asentoani ja yritin näyttää mahdollisimman uskottavalta. ”Teen sen”, lupasin hetkeäkään epäröimättä. Corona nyökkäsi, kiitti ja lähti sitten matkoihinsa. Jäin katsomaan hänen peräänsä, tuntien oloni jokseenkin pöllämystyneeksi. Räpyttelin tiuhaan silmiäni yrittäen karistaa unen niistä. Sen jälkeen asetuin Coronan valmiiksi lämmittämälle paikalle ja pidin silmällä ympäristöäni, turvatakseni kotini ja sen sisällä nukkuvat Timin ja isäni.
//Kuka vaan saa jatkaa.
//375 sanaa
