Päivänsäde
//Kirjoittaja: EmppuOmppu
//Erakko |
Kun seuraavan kerran raotin silmiäni auki, luulin näkeväni edelleen unta, sillä pähkinäpensaan oli vallannut niin sankka pimeys, että hädin tuskin erotin Haavetassun nukkuvaa hahmoa vieressäni. Tukahdutin sisälläni nousevan pelon ja potkaisin kollia kylkeen herättääkseni tämän. Haavetassu murahti puoliunisena ja yritti huitoa minua kauemmaksi. Pyöräytin silmiäni lopen kyllästyneenä ja tönäisin tätä uudemman kerran, tällä kertaa huomattavasti kovemmin. Pystyin aistimaan kollin kasvavan ärsyyntymisen, mistä tiesin, että hän oli kunnolla hereillä nyt.
”Lakkaa tuuppimista, tai saat kynsistä!” kuulin tuon ärähtävän selvästi tympääntyneenä.
”Älä ole tuollainen pentu”, tuhahdin ja astahdin vähän etäämmäksi kollista siltä varalta, että tämä yrittäisi kostaa. ”Olisitko mieluummin halunnut minun tulevan silittelemään poskeasi, häh?”
Haavetassu nurisi jotakin niin pienellä äänellä, että en saanut sanoista selvää. Eipä sillä, että minua olisi kiinnostanutkaan kuulla ison kollipennun turhanpäiväistä valitusta.
”Eiköhän lähdetä sitten.” Yritin tunnustella pimeässä reittiä pois pähkinäpensaan alta, mikä olikin helpommin sanottu kuin tehty. Yleensä minun ei tarvinnut pärjätä pelkästään viiksieni varassa, sillä kaksijalkalassa oli aina valoisaa huolimatta siitä, oliko päivä vai yö.
Värähdin tuntiessani Haavetassun jäntevän hahmon lipuvan ohitseni. Jäin seisomaan paikalleni typertyneenä.
”Mitä sinä vielä jahkailet siellä?” kolli kysyi ilmeisen turhautuneena.
En halunnut myöntää Haavetassulle, etten ollut metsässä omassa elementissäni. Hän kyllä varmasti tiesikin sen jo, mutta minun sanomanani hän ei sitä saisi kuulla.
”Tulossa”, puuskahdin ja yritin uudelleen siitä kohtaa, mistä olin tuntenut hänen ohittavan minut.
Onnistuin pääsemään pois pensaan alta, vaikkakaan en osannut olla siitä kovin riemuissani. Metsässä kaikki oli monin verroin kamalampaa, kun oli säkkipimeää ja joka puolelta kuului outoja ääniä, joiden lähdettä ei nähnyt.
”Missä suunnassa kaksijalan pesä on?” Epätoivo ja paniikki kamppailivat mieleni takaosassa, samalla sumentaen järkevän ajattelun. Katsahdin Haavetassun suuntaan kauhuissani, mutta en nähnyt hänestä kuin utuisen vaalean hahmon, joka sulautui osittain pimeyteen.
//Kharon?
//278 sanaa
