Keijukainen
//Kirjoittaja: Elandra
//Erakko |
Viherlehti oli viimein saapunut kaksijalkalaan, ja minä nautin lämmöstä täysin rinnoin. Päivänsäde kasvoi kovaa vauhtia, ja muutaman kuun ikäinen pentu osasi jo vaikka ja mitä. Leopardi olisi halunnut hyysätä harmaata pentua kaiket päivät, mutta minä en hyväksynyt moista. Leopardilaikukas naaras pilaisi ihanan pienen tappajamme alta aikayksikön, mikäli tämä saisi mahdollisuuden viettää aikaa hänen kanssaan. Yllätyksekseni Menninkäisestä oli varttunut kissa, jota luonteensa perusteella hädin tuskin tunnisti Leopardin pojaksi. Kollipentu piiritti Mäihää kaiken aikaa ja tuntui yrittävän tehdä kaiken kuten vaalea kolli teki. En osannut sanoa, nauttiko Mäihä pennun ihailusta vai inhosiko hän sitä. Mutta Menninkäinen ei minua kiinnostanut. Minun päämääräni oli kujakissayhteisön uudelleenrakentaminen ja Päivänsäteen kasvattaminen. Pennun täytyisi jonain päivänä olla valmis kohtaamaan Mesitähti ja riistämään tuon kaikki henget.
Onnekseni se pieni kiusankappale oli juuri nyt Mäihän hellässä hoivassa. Olimme sopineet, että pentu viettäisi vuorotellen aikaa minun, Mäihän ja Tyrskytiikerin kanssa niin, että ensin se olisi päivän Mäihällä, sitten Tyrskytiikerillä, minulla ja sitten taas kierros alkaisi uudelleen. Juuri nyt tämä sopi näin oikein hyvin. En olisi halunnut olla täysipäiväinen vanhempi.
Olimme lähteneet Järkäletassun kanssa kiertämään kaksijalkalan rajoja sen varalta, että ulkopuoliset eksyisivät minun kaksijalkalaani. Se, joka käpälällään tänne astuisi, ei koskaan täältä poistuisi. Ilokseni kaikki yhteisön jäsenet, myös maailman rasittavin kissa Keijo, olivat pysytelleet visusti kaksijalkalassa.
”No, Järkäletassu”, aloitin keskustelun jättäytyen entisen kuolonklaanilaisen rinnalle, kun etenimme kaksijalkojen pesien lomassa eteenpäin hämärällä kujalla. Tumma kolli käänsi vaaleansinisen katseensa minuun.
”Mitä, Keijukainen?” kolli kysyi. Väläytin tälle pienen hymyn, joka muistutti pitkälti sitä, mikä kasvoillani oli ollut aina asuessamme Kuolonklaanissa. Voi miten nautinkaan siitä, että sain olla niin kivikasvoinen kuin ikinä tahdoin, ilman että kukaan kyseenalaisti sitä.
”Miten sinä olet viihtynyt minun kaksijalkalassani?” esitin kysymyksen pirteällä äänellä ja heilauttelin rempseästi häntääni puolelta toiselle, kun kävelimme rinnatusten eteenpäin.
//Järkäle?
// 283 sanaa
