Kalle
//Kirjoittaja: Elandra
//Kotikisu | Klaanien läheinen kaksijalkala
Kalle oli hyvin, hyvin surullinen, mutta kieltämättä Murun aidolta vaikuttava anteeksipyyntö tuntui helpottavan hieman kollin oloa. Nuori kolli oli pysynyt vaiti, sillä hän ei halunnut loukata Murua hänen päässään pyörivillä, hieman ilkeillä ajatuksilla. Juuri nyt Kallesta tuntui siltä, että Muru oli inhottava ja epäreilu! Hän oli käyttänyt Kallen hyväntahtoisuutta hyväkseen ja pilkannut Kallea kesken rennon leikkimisen. Mutta nähdessään miten suruissaan ja aidosti pahoillaan Muru oli, Kallen oli hellyttävä. Ei hän voinut olla vihainen kissalle, joka teki niin paljon saadakseen anteeksi.
Kyyneleet silmissä Kalle käänsi käänsi sumuisen katseensa Muruun. Kotikisukolli niiskaisi ja katsoi surkeana ystäväänsä.
”Ky-kyllä minä uskon”, Kalle niiskutti itkien, ”mutta minä en pidä siitä, että sinä huijaat minua. Ei ystävät tee toisille niin..” Muru näytti helpottuneelta, mutta edelleen hyvin pahoillaan olevalta.
”Olen niin pahoillani, että loukkasin sinua Kalle. Minä en tiennyt, ettet sinä pidä sellaisesta. Mutta nyt kun tiedän, en tee enää niin”, kirjava kissa naukui vaimealla äänellä. Hento, lohdullinen hymy pyyhki surumielisen ilmeen pois Kallen kasvoilta. Kollin kurkusta kumpusi hiljainen kehräys, kun tämä puski kuonollaan Murun poskea.
”Voi Muru, sinä olet todella hyvä ystävä!” Kalle hihkaisi ja hetkessä hän oli jo unohtanut surunsa. Kolli vetäytyi kauemmas Murusta ja katsoi häntä kiitollisena.
”Voisimmeko me leikkiä vielä vähän? Mutta tällä kertaa ei saa huijata toista!” Kalle naukaisi leikkisästi. Muru näytti olevan vielä vähän suruissaan äskeisestä, ja Kalle halusi piristää ystäväänsä. Hänen onnekseen Murunkin kasvoille piirtyi hento hymy:
”Leikitään vain.”
Kalle loikki ystävänsä edellä pois kylmästä ulkoilmasta takaisin pesän lämpöön. Kotikisukolli hyppäsi iloisena maahan ja kipitti häntä pystyssä takaisin hiirilelun luokse. Muru tuli pesätoverinsa perässä hieman varovaisemmin, muttei naaras näyttänyt enää ihan niin surulliselta.
”Ota koppi!” Kalle hihkaisi iloisena ja läimäytti käpälällään lelun vauhdilla kohti Murua. Naaraskissa loikkasi ilmaan nähdessään lähestyvän lelun. Kalle katsoi ihaillen, kun Muru onnistui nappaamaan hiiren käpäliinsä suoraan ilmasta!
”Vau! Olet tosi taitava!” Kalle riemuitsi eikä malttanut pysyä paikoillaan. Muru laskeutui näppärästi kovalle maalle ja pelasi hetken itsekseen hiirellä saadakseen sen kunnolla käpäliinsä. Kun Muru oli saanut hiiren hallintaansa, hän iski sen voimalla kohti Kallea. Innostunut Kalle oli hieman liian hidas, ja hiirilelu kiisi hänen ohitseen. Kalle katsoi pettyneenä, kun hiiri liukui maata pitkin suoraan kohti märkäpaikan vieressä olevaa huonekalua, joka oli niin matala, ettei Kalle tai Muru pääsisi sen alle. Kalle yritti pelastaa hiirilelun ja syöksyi empimättä käpälät sutien sen perään. Kuten arvata saattaa, kollikissa oli taas liian hidas. Kömpelö Kalle juoksi vauhdilla kohti hiirtä, mutta se vilahti jo valkean huonekalun alle. Kalle ei tajunnut hidastaa tahtiaan ja hän törmäsi vauhdista pää edellä laatikon muotoiseen huonekaluun.
Pökkyräinen Kalle kökötti hetken aloillaan. Kolahdus päähän oli ollut melko voimakas, mutta kömpelö kotikisu oli jo tottunut siihen.
”Voi ei! Oletko sinä kunnossa?” Muru kysyi huolestuneena ravatessaan ystävänsä luokse. Kallen sininen, hämmentynyt katse kääntyi Murun puoleen.
”Joo, mutta me menetimme hiiren! Tuonne alle ei pääse, ja se on syönyt jo monta hauskaa lelua.. Vain kaksijalat osaavat ottaa ne sieltä pois”, Kalle huokaisi ja katsoi Murua pahoillaan, ”tahtoisitko sinä tehdä jotain muuta kuin leikkiä?”
//Muru? 😮
