Merete
//Kirjoittaja: Saaga
//Erakko | Tuntematon alue
Pian metsä jo vihersi ja hiirenkorvan aika oli virallisesti luonamme. Öisin ei enää ollut niin kylmä kuin aikaisemmin, joten uskaltauduin useammin metsään ja jopa nukuin pari yötä yksin tähtien alla. Palattuani yhtenä aamuna Tähdenlento ilmoitti, että oli aikamme lähteä kaksijalkalasta.
Naaras oli kertonut minulle matkaamiselämäntavastaan ja olin heti ensimmäisistä päivistäni näiden kissojen luona odottanut innolla takaisin metsään lähtöä. Minä kuuluin metsään ja tiesin jaksavani matkata sen läpi vaikka maailman ääriin saakka.
Keskustelun kääntyessä klaaneihin kallistin päätäni hämmentyneesti. Mitä klaanit oikein olivat? En ollut kuullut sanaa koskaan aikaisemmin. Jätin kuitenkin sen mainitsematta ja odotin kohteliaasti muiden puhuvan asiansa loppuun.
“Mitä mieltä sinä olet tästä, Merete? Eikö olekin jännittävää!” Harjus intoili minulle lähdettyämme kohti metsää. Kohautin lapojani. En tiennyt oikein mitä vastata kollille. Onneksi hän oli oppinut tuntemaan minut ja tiesi huonoista sosiaalisista taidoistani ja siitä, etten juurikaan puhunut edes kun minulta kysyttiin jotain.
“Mitä ne kaalit ovat?” naukaisin hiljaa Harjukselle. En halunnut vanhempien kissojen kuulevan minua. Pelkäsin heidän tuomitsevan minut tietämättömyyteni tähden.
“Klaanit”, Harjus korjasi ja ylitseni kulki suuri häpeän aalto, kun tuon ilme näytti hyvin huvittuneelta, “Ne ovat sellaisia kissajoukkoja. Vähän niinkuin me, mutta siellä on kissoja paljon enemmän.”
Minua puistatti, kun Harjus jatkoi selitystään. Miksi klaaneissa oli paljon kissoja? Miksi kukaan haluaisi viettää elämänsä jossain klaanissa keskellä kymmeniä kissoja? Ja vielä kaiken päällä oli ihmeellinen hierarkia, jonka mukaan oli päälliköt, varapäälliköt ja parantajat ja niin edespäin. En ymmärtänyt puoliakaan siitä, mitä kolli sanoi, mutta tiesin heti ettei klaanit olleet lainkaan minun juttuni.
“Minulla on nälkä!” Harjus ilmoitti kovaan ääneen saaden Tähdenlennon ja Revontulen kääntymään ympäri.
//tähdöntäti?
