Corona
//Kirjoittaja: Lonely Warrior
//Erakko |
”Toki, he vain leikkasivat jotain tassuistani enkä ole varma mitä. En ole vielä keksinyt juonta. Saitko muut turvaan? Olisi turhauttavaa, jos kaiken työn jälkeen Ruskapentu kuolisi kaksijalkojen käpälissä”, Fetus naukaisi välinpitämättömällä äänellä. En ymmärtänyt miten naaras saattoi olla noin kylmä.
“Uskon, että Ruska pääsi karkuun. Toivon tosiaan, että muutkin ovat turvassa”, naukaisin ja heitin naaraalle välittävän katseen, josta hän ymmärtäisi, että minä välitin ja ihan oikeista syistä. En sen takia, että olin saalistanut heille ja kuluttanut energiaani siihen tai mitään vastaavaa, vaan siksi, koska he olivat perhettä.
Sen sanottuani käännyin ympäri ja asetuin häkin vastakkaiseen nurkkaan vähän minun ja Merkuriuksen löytämän kaksijalkojen pehmikettä muistuttavan kankaan päälle. En jaksanut jutella, päivä oli ollut rankka.
Kaikki täällä haisi niin terävältä, aivan liian hajuttomalta. Muiden eläinten tuoksujen lisäksi täällä ei haissut miltään. Kaikki oli liian teennäistä. Vilkaisin kahta astiaa aitauksen toisessa päässä, joissa oli vettä ja kanin papanoita muistuttavaa kotikisun ruokaa. Olin syönyt tuollaisia papanoita ennenkin, eivätkä ne olleet niin pahoja mille ne näyttivät, mutta täällä, niistä ei tuntunut lähtevän minkäänlaista hajua, joka teki ne epämiellyttävän oloisiksi. Kieltäydyin syömästä niitä. Aistini olivat aivan ylikierroksilla.
Pehmikkeellä maatessani silmäni alkoivat painua kiinni, vaikka olisin halunnut tarkkailla tilannetta koko ajan. Makasin kuitenkin siten, että minun oli helppo nousta seisomaan ja puolustautua, jos joku kaksijalka tulisi sörkkimään.
Annoin unen tulla yksinäisenä, veljeäni kaivaten ja vatsa kurnien.
Avasin silmäni ja hätkähdin, kun en tunnistanutkaan paikkaa missä olin. Missä Merkurius oli? Sitten ajatukseni selkenivät ja muistin eilisen tapahtumat. Huokaisin raskaasti. Oli pilkkopimeää, mikä oli outoa, sillä sisäinen kelloni sanoi olevan aamu. Ehkä aurinko toimi eri lailla kaksijalanpesissä? Oli myös aivan hiljaista pientä satunnaista rouskutusta lukuun ottamatta. Joku oli varmasti syömässä. Kaksijalat olivat poissa, joka sai oloni hieman huojentumaan, mutta toisaalta myös paniikki valtasi minut. Jättivätkö he meidät näihin aitauksiin, eivätkä koskaan päästäisi meitä pois?
Nousin ylös ja venyttelin lihaksiani nopeasti. Kävelin portille, josta minut oli eilen työnnetty sisään. Työnsin nenäni hopeisten keppien välistä ja haistelin ilmaa, joka virtasi käytävällä kahden seinän välissä, jossa kummallakin oli lukemattomat rivistöt aitauksia. Joissain oli asukas, toisissa ei.
Tiesin, kuinka kovaa materiaalia nämä kepit olivat, enkä enää tyhmänä niitä alkanut järsimään. Hampaat siinä vain menisi. Huokaisin turhautuneena ja aloin tassuttaa ympyrää pienessä tilassa.
Vilkaisin Fetuksen häkin suunnalle, mutta sieltä kuului kevyttä tuhinaa. Jatkoin tassutustani. Vatsani murahti kovaan ääneen, jonka seurauksena katseeni kiinnittyi nurkassa oleviin kulhoihin. Pysähdyin ja lähdin tassuttamaan kylmäkiskoisesti niiden luokse. Minua ei yhtään houkuttaneet nuo hajuttomat papanat.
Kohtasin ensimmäiseksi vesiastian ja nuuhkaisin sitä. Sekään ei haissut millekään, muttei veden kuulunutkaan. Veteen suhtauduin vähemmän skeptisesti, sillä eihän vettä nyt monenlaista voinut olla, vai voiko? Kumarruin kipon ylle ja lipaisin kirkasta vettä kielelläni. Kasvoilleni levisi pieni irvistys. Vesi oli kyllä raikasta ja muutenkin juomakelpoista, mutta maku oli outo. Mistä kaksijalat keräsivät vetensä, kun maistuu näin pahalta. Tiesin kuitenkin, että vesi on elintärkeää ja muutenkin jano vaivasi suutani, ja tämän takia join vettä lisää.
Seuraavaksi käännyin papanoiden puoleen ja nappasin muutaman rohkeasti suuhuni. Aloin rouskuttamaan niitä ja yllätyin, kuinka tavallisille ne maistuivat. Niiden hajuttomuudesta huolimatta, ne muistuttivat todella paljon samoja mitä olimme Merkuriuksen kanssa saaneet kiltiltä kaksijalalta. Ehdin hetken syömään tyytyväisenä nappuloita, kun yhtäkkiä hilaisen naksahduksen seurauksena, aurinko syttyi ilman mitään varoitusta. Suljin silmäni sokaistuneena. Aloin kuulla kaksijalkojen puhetta ja vaistomaisesti raotin silmiäni ja pujahdin takaisin aitauksen takanurkkaan pehmikkeiden sekaan.
Kuulin kuinka kaksijalat lässyttivät kaltereiden läpi jokaiseen aitaukseen jotain. Pian näin kaksijalan aivan porttini takana uhkaavan lähellä. Silmäni kapenivat ja turkkini pörhistyi ja samalla päästin suustani varoituksena sähähdyksen. En halunnut sitä yhtään lähemmäksi. Se tuntui ymmärtävän vinkkini, sillä se sanoi vielä nopeasti jotain ja siirtyi eteenpäin.
Vasemmalta alkoi kuulua sellaista tuhinaa, joka viittasi Fetuksen heräämiseen. Minulle alkoi nyt vasta valjeta, että outuisin hyvällä lykyllä viettämään loppuelämäni tässä ilman, että pääsisin sarkastisia kommentteja laukovasta naaraasta eroon. Pudistelin päätäni itsekseni. Tuskin nyt sentään loppuelämääni täällä olisin.
Olin jotenkin ihan loppu. En jaksaisi nyt puolustautua Fetuksen kommentteja vastaan, vaan naaras saisi naureskella minulle juuri sen verran kuin huvitti. Huokaisin. Kaipasin niin kovasti vapautta.
//Fetu?
645 sanaa
