Kalle
//Kirjoittaja: Elandra
//Kotikisu | Klaanien läheinen kaksijalkala
//VAROITUS: kakkaa
Kalle oli surullinen, kun Muru oli jättänyt hänet seikkailun jälkeen yksin ja paennut kaksijalkojen nukkumahuoneeseen. Kollikissa ei kuitenkaan halunnut häiritä ystäväänsä, joten hän jäi yksin nauttimaan loppuillaksi kaksijalkojen täydestä huomiosta. Vaaleaturkkinen kolli ei ollut aikoihin saanut niin paljon rapsutuksia! Hänen harmikseen rapsutukset olivat loppuneet, kun kaksijalat olivat nousseet ylös oleskeluhuoneen pitkulaiselta pediltä, sammuttaneet pesän katossa roikkuvat pikkuauringot ja kipittäneet nukkumahuoneeseen..
Kollikissa oli käynyt nukkumaan pedille, jonne kaksijalat olivat hänet yksin jättäneet. Kalle-kolli näki juuri unta herkkuaterioista, kun jokin herätti hänet. Uninen kolli säpsähti hereille ja räpytteli väsyneitä silmiään. Hän näki edessään Murun, joka näytti huolestuttavan pelokkaalta. Kalle havahtui heti hereille, jokin oli kyllä pielessä! Ennen kuin Kalle ehti kysyä mikä hänen ystävällään oli, Muru kertoi sen hänelle kysymättä:
”Näin pahaa unta!” Kalle tapitti hämmentyneenä sinisillä silmillään ystäväänsä. Sitten hän muisti nähneensä itsekin joskus pahaa unta siitä, että ruoka loppui ja kaksijalat jättivät hänet yksin… Se sai Kallen olon surulliseksi ja hän halusi ehdottomasti helpottaa Murun oloa.
”Voinko nukkua sinun vieressäsi?” Muru kysyi.
”Tietysti! Minäkin olen nähnyt painajaista”, Kalle ilmoitti ylidramaattisesti, mutta rauhoittui sitten hieman, ”minä lupaan suojella sinua.”
Murun kasvoille levisi lämmin, ilahtunut hymy. Tämä käpertyi Kallen vierelle niin, että kaksikko oli aivan kiinni toisissaan. Se sai Kallen tuntemaan olonsa todella hyväksi, ja nuoren kollin kurkusta pääsi hiljaista kehräystä.
”Kiitos, Kalle”, naaraskissa huokaisi hiljaa. Muru painoi päänsä Kallen etukäpälän päälle ja yritti käydä uudelleen nukkumaan. Kalle yritti muistella, miten hänen emonsa oli lohduttanut, kun Kallella oli ollut surullinen olo. *Aivan!* Kalle keksi ja alkoi sukia kielellään Murun pitkähköä turkkia. Kollikissa veteli pitkin kielenvedoin Murun niskakarvoja samalla kehräten. Hän halusi saada Murun tuntemaan olonsa tärkeäksi ja turvalliseksi. Kalle ilahtui kuullessaan, että myös Muru alkoi kehrätä. Kalle jatkoi ystävänsä turkin pesemistä vielä hetken, ennen kuin väsymys voitti lopulta hänetkin. Kalle avasi suunsa isoon haukotukseen ja painoi päänsä Murun pehmoiselle turkille. Uni tuli nopeasti ja Kalle vaipui rauhalliseen uneen.
Puoli kuuta kului vauhdilla, ja Kalle ja Muru olivat touhuilleet yhdessä vaikka ja mitä. Kalle rakasti yli kaiken Murun seuraa, vaikka kaksikolla kyllä oli välillä hieman ongelmia erityisesti kommunikaation kanssa. Innostuessaan Kalle nimittäin usein unohti lupauksensa ja sai Murun surulliseksi. Vastapainoksi myös Kalle oli toisinaan loukkaantunut Murulle, kun hän oli Kallen mielestä ollut jollain tavalla epäreilu.
Nyt Kalle ja Muru olivat taas kerran kahdestaan kotona, kun kaksijalat olivat lähteneet ulos aikaisin aamulla. Ystävykset olivat leikkineet niin kovasti yöllä hippaa, että he olivat jaksaneet nukkua pitkälle aamuun saakka – käyden tietysti välissä hereillä aamupalan aikaan.
Kalle oli juuri siirtynyt tarpeidentekoastialle. Hän oli edellisiltana käynyt luvatta kaksijalkojen tasolla hakemassa kaksijalkojen ruokaa, ja nyt se kostautui.. Muta Kallea ei haitannut, sillä kaksijalkojen ruoka oli herkkua! Hän ei tiennyt lainkaan mitä se oli, mutta kun kaksijalka oli tullut hätistelemään kissaa edellisiltana tasolta, Kalle oli paennut pitkulainen liharuoka suussaan nukkumahuoneen pedin alle. Muru oli yrittänyt tulla hakemaan Kallen löytöä, mutta kolli oli häätänyt ystävänsä pois kovaäänisesti murisemalla.
Nyt Kalle-raasu kökötti vatsa sekaisin tarpeidentekoastialla. Hänen vatsassaan myllersi, mutta viimein kolli oli valmis. Hän tapansa mukaisesti yritti peitellä jätöksiään, mutta se ei oikeastaan ollut Kallelle kovin helppoa.. Hiekka tuntui inhottavalta käpälissä, joten kolli raapi ennemmin astian seiniä. Kun Kalle hypähti pois tarpeidentekoastialta, hän tunsi jotain peppukarvoissaan..
”Apua!” Kalle parahti luullessaan, että joku oli tarrannut hänestä kiinni. Kolli lähti juoksemaan hullun lailla ympäri oleskeluhuonetta:
”Apua! Muru! Auta minua! Se jahtaa!”
Kalle juoksi ja juoksi ympäri oleskeluhuonetta, mutta edelleen hän tunsi vihollisen kiinni karvoissaan! Muru oli säpsähtänyt hereille ja joutunut väistämään ystäväänsä, joka oli vähällä jyrätä Murun alleen juostessaan kauhuissaan ympyrää. Sitten Kalle keksi mitä hänen olisi tehtävä! Kollikissa pysähtyi kaksijalkojen lattiaturkille ja lysähti istumaan. Hän painoi takamuksensa tiukasti turkkia vasten ja nosti takajalkansa ylös, alkaen vetämään itseään eteenpäin etukäpälillään. Vedettyään itseään noin puolentoista kissanmitan verran eteenpäin, Kalle tunsi olonsa helpottuvan! Kolli nousi ylös ja huokaisi helpotuksesta.
”Huh! Muru hei! Ei sittenkään mitään hätää! Minun jätökseni vain tarttuivat taas peppukarvoihini kiinni! Hoidin kuitenkin tilanteen aivan itse”, Kalle hihkui innoissaan ja ravasi kohti Murua, joka oli loikannut pakoon Kallea pitkulaisen pedin päälle. Kalle oli ylpeä itsestään. Tavallisesti tällaisessa tilanteessa kaksijalat olisivat tulleet ja vieneet kollirukan pesulle, mutta nyt Kalle oli hoitanut tilanteen aivan itse!
//Muru? 🙂
