Talvikkitakku
//Kirjoittaja: Aura
//Erakko | Eloklaanin reviiri
Talvikkitakku juoksi Maustetassun rinnalla kohti Eloklaanin reviirin rajaa. Reviirin raja pilkotti jo kaksikon edessään ja Kuutamotassun tapaaminen lähestyi hetki hetkeltä. Hän ei malttanut odottaa, että pääsisi taas keksimään Kuutamotassulle vaikka mitä jekkuja toisen päänsä menoksi! Naaras osasi olla hiirenaivoinen ja tylsä, mutta samalla mustavalkoinen kissa oli myös paljon muutakin.
”Minä sitten rakastan juoksemista!” Talvikkitakku hihkaisi Maustetassulle pehmoinen hiiriotus suussaan. Erakkona olemisessa parasta oli, että hän sai juostua päivät pitkät eikä rajat olleet estämässä. Oikeastaan, Talvikkitakkua jopa hieman jännitti miten hän sopeutuisi takaisin klaanielämään. Klaanielämä oli hänestä tylsää. Hän harkitsi, että alkaisi piirittämään Kuutamotassua toden teolla ja yrittäisi saada naaraan lähtemään hänen kanssaan klaanista. Maustetassu kohautti olkiaan.
”Juokseminen ei ole varsinaisesti minun juttuni, mutta kiva, että sinä pidät siitä”, Maustetassu naukaisi Talvikkitakulle. Kaksikko hidasti tahtiaan ja naaraskissan silmät söivät Eloklaanin tuttua reviiriä. Tätä hetkeä hän oli odottanut, mutta nyt paluu tuntui jopa hieman pelottavalta.
”Jännittääkö sinua?” mustavalkoinen ja tanakkarakenteinen naaras kysyi entiseltä eloklaanilaiselta. Hetken hiljaisuuden jälkeen punaturkkinen kissa nyökkäsi.
”Minä en ole varma miten minä sopeudun”, Talvikkitakku myönsi lopulta ja kohautti olkiaan.
”Mutta kyllä minä sopeudun, olen päättänyt niin. Haluaisitko sinä palata Kuolonklaaniin?” Talvikkitakku kysyi Maustetassulta suoran kysymyksensä. Entinen oppilas ravisteli päätään välittömästi ja siitä hän päätteli, että naaraalla ei ollut mitään hinkua palata.
”Minulla ei ole mitään hinkua palata klaanielämään. Minä viihdyn erakkona ja hyvä niin. Klaanielämä ei ollut minua varten, tämä on”, Maustetassu naukui Talvikkitakulle ja pysähtyi sitten rajan edustalle.
”Tästä eteenpäin sinun on mentävä yksin ja taidatkin osata tien leiriin minua paremmin. Toivottavasti asiasi järjestyvät, Talvikkitakku. Hyvää loppuelämää sinulle ja sille naaraallesi”, Maustetassu toivotti ja väläytti pienen hymyn uudelle tuttavuudelleen.
”Kiitos, sitä samaa sinulle. Vaikka et sinä turkkia sukimatta kyllä ketään saa!” naaras naurahti huvittuneena ja virnisti tanakalle kissalle. Sen tehtyään naaraat heilauttivat toisilleen häntiään ja Talvikkitakku lähti vauhdikkain askelein kohti Eloklaanin leiriä. Naaraan vauhdilla matkaan ei mennyt paljoa ja hänen onnekseen hän ei myöskään törmännyt yhteenkään partioon. Siitä Talvikkitakku oli helpottunut, hän ei halunnut selitellä paluutaan kenellekään, vaikka naaras arvelikin, että joutuisi tekemään sen pian. Naaras jolkotteli Eloklaanin leirin suuaukosta sisälle ja sai välittömästi tiellensä muita kissoja.
”Kuka on päästänyt erakon leiriimme?” tummaturkkinen kissa kysyi muristen ja meinasi saada kimpaantuneen Talvikkitakun kimppuunsa.
”Kuules nyt sinä sivistymätön-!” punaruskea naaras oli naukumassa, kunnes hänen puheenvuoronsa keskeytti liiankin tuttu naukaisu:
”Talvikkitakku, oletko se todella sinä?” naaras kysyi lempeällä ja yllättyneellä äänensävyllä. Vihreäsilmäinen kissa ei edes vaivautunut katsomaan Minttuliekkiä silmään, vaan lähti itsevarmoin askelin kohti oppilaiden pesää.
”Kyllä, kyllä. Talvikkitakku on palannut, ei lisäkysymyksiä!” naaras huudahti kovaan ääneen ja kurkisti oppilaiden pesään. Pesässä ei kuitenkaan ollut Kuutamotassun tuoksua ja käytyään kaikki pedit läpi, mikään ei tuoksunut tutulta. Siitä hän päätteli mustavalkean naaraan saaneen jo soturinimensä. Siispä Talvikkitakku kiirehti soturien pesään ja aloitti naaraan pedin etsinnän. Tovin kuluttua hän löysikin erehdyttävästi Kuutamotassulta tuoksuvan pedin ja takkuturkkinen kissa rojahti sille makaamaan. Hah, Kuutamotassu tulisi kyllä yllättymään, kun hän löytäisi hänet pediltään, siitä Talvikkitakku oli täysin varma. Tämä tulisi olemaan jymy-yllätys.
//Kuutti? 😉<3 //KP-boosti
