Merkurius
//Kirjoittaja: Elandra
//Erakko |
Minua alkoi hiljalleen ärsyttämään kastanjanruskean kollin tapa puhua meille. Hän käyttäytyi kuin mikäkin metsän valtias, vaikka emme edes olleet heidän reviirillään! Pysyttelimme visusti hajumerkkien tällä puolen, kuten Taivastassu oli ohjeistanut. Olin edelleen hyvin varuillani kaksikon suhteen, mutta päätin kerätä rohkeuteni ja sanoa jotakin. Vilkaisin nopeasti Coronan ja Dakotan suuntaan varmistaakseni, että he eivät olleet sanomassa mitään. Kaksikon suut olivat kiinni, kun he katsoivat myös ärsyyntyneen oloisina paikalle tullutta kollikissaa.
”Me emme ole teidän reviirillänne, joten et voi käskeä meitä poistumaan. Meistä ei ole teille tai niin kutsutulle klaanillenne yhtään mitään ongelmaa, koska me vain seisomme tässä”, sanoin ja kohdistin katseeni kastanjanruskeaan kolliin. Hän oli sanomassa jotakin, mutta valkea kissa keskeytti hänet.
”He ovat kyllä oikeassa. Me emme saa ylittää rajaa”, kuulin Taivastassun sanovan, vaikka naaras yrittikin sanoa asiansa hiljaa. Suuren kollikissan katse muuttui nopeasti. Hän taisi tajuta tilanteen.
”Ette saa ylittää rajaa? Oletteko te olleet siellä koko ikänne?” Dakota vaihtoi nopeasti puheenaihetta kiinnittäessään huomionsa Taivastassun sanoihin. Taivastassua suuremman kissan ilme vakavoitui jälleen.
”Meillä ei ole mitään syytä lähteä täältä, koska Kuolonklaanin reviirillä on kaikki mitä tarvitsemme”, kissa vastasi nopeasti. Miten suuri tuo reviiri sitten oikein oli? Kuinka monta kissaa siellä eli? Oli pakko myöntää, että asia kiinnosti minua. Usein Corona oli meistä kahdesta se utelias. Huomasin Coronan ilmeestä hänenkin olevan kiinnostunut tästä uudesta reviiristä ja uusista tuttavuuksistamme. Taivastassu vaikutti ihan mukavalta ja kelpokissalta, mutta hänen ystävänsä oli erittäin kireä.
”Miksi klaaninne nimi on Kuolonklaani? Asuuko siellä montakin kissaa?” Corona uskaltautui kysymään. Kastanjanruskea kolli vilkaisi Taivastassua. Hänen kasvoilleen oli ilmestynyt hiukan epäröivä ilme, mutta sekin oli tuima. Taivastassu ei katsonut toveriaan, vaan päätti vastata veljeni esittämään kysymykseen.
”Klaanimme perustaja antoi sen nimen monia vuodenaikoja sitten. Meidän klaanissamme asuu paljon kissoja, ja kaikilla on omat tehtävänsä”, valkea naaras naukui ja heilautti häntäänsä. Huomasin hänen ystävänsä hännän nykivän. Kissa ei selvästikään pitänyt siitä, että me olimme täällä. Vähän väliä kollikissa vilkuili selkänsä taakse jotakin.
”Mikä teidän tehtävänne on?” Dakota kysyi.
”Me harjoittelemme taistelemaan ja saalistamaan, jotta voimme suojella klaaniamme. Tälläkin hetkellä meidän pitäisi olla saalistamassa, eikä juttelemassa vihollisille”, kastanjanruskea kissa sanoi ja käänsi tuiman katseensa Taivastassuun. Valkea naaras kohtasi sen. Naaraan ilme oli melko rauhallinen.
”Karhutassu, meillä on kyllä aikaa. Sanotaan Surmakynnelle ja Rapakynnelle, että kohtasimme erakot ja häädimme ne pois”, Taivastassu sanoi huolettomalla äänellä. Naaraan rauhallisuus teki minuun vaikutuksen. En olisi voinut olla tuollaisen kissan läsnäollessa kovinkaan rauhallinen. Nytkin minua hermostutti aika paljon. Kenties Taivastassu oli jo tottunut siihen. Olivatkohan kaikki heidän klaaninsa jäsenet Karhutassuksi kutsutun kollin kaltaisia? Olinko kuullut oikein, oliko Taivastassu kutsunut jotakuta Surmakynneksi? Nimi oli kummallinen, ja sen omaava kissa oli takuulla hyvin häijy.
”Onko täällä muitakin klaaneja, vai onko Kuolonklaani ainoa?” päädyin kysymään ja rikoin samalla yllemme laskeutuneen hiljaisuuden. Taivastassu ja Karhutassu käänsivät molemmat katseensa minuun. En halunnut kohdata kastanjanruskean kollin katsetta, joten pidin katseeni Taivastassun erivärisissä silmissä.
//Taivas, Karhu, Corona tai Dakota?
// 460 sanaa
