Laku
//Kirjoittaja: Käärmis
//Kotikisu | Kujakissayhteisö
Loikkasin lehtikasaan, jonka kaksijalka oli koonnut pihalle. Se ei ollut kamalan iso, mutta ensimmäiset tipahtaneet lehdet muodostivat kuitenkin jo pienen kansan. Lehtiä lenteli ilmaan ja ryhdyin kurkottelemaan niitä kohti kynnet ojossa. Saatoin tuntea ne käpälissäni, mutta ne eivät millään suostuneet jäämään kiinni. Laskeutuessani taas neljälle tassulle, kävelin puisen vasta uuden värin saaneen aidan viereen. Enään se ei tuntunut niin valtavalta kuin aiemmin.
Ryhdyin terottamaan kynsiäni siihen ja kaksijalan huomatessa se tuli pauhaamaan minulle. Nuolaisin vain rintaani hivenen nolona ja tassutin äkkiä pois. Luna naureskeli minulle ja loikin tämän luokse naarasta hellästi käpälälläni tökäten.
“Miksiköhän kaksijalat tuunaavat tätä paikkaa niin kovasti? Tai siis, lähes kaikki vanha korvataan paremmalla ja kaikki raahataan jonnekin piiloon. Raapimapuumme on ollut kateissa jo melkein neljäsosakuun!” nau’uin valkoiselle naaraalle. Luna kohautti lapojaan.
“En tiedä, mutta se on kyllä kummallista”, hän sanoi ja kääri häntänsä tassujensa ympärille. Yhtäkkiä naaras kuitenkin vaikutti tajuavan. “Taidamme olla muuttamassa! Olen joskus kuullut siitä. Kaksijalat tykkäävät vaihtaa paikkaa, jossa asustaa ja vaihtavat pesiä jonkun toisen kaksijalan kanssa”, hän selitti.
“Onpa kummallista, mutta jos todella olemme muuttamassa, haluan hyvästellä Sipulin”, sanoin ja katsoin Lunaan. “Etkö sinäkin?”
“Tietysti”, hän sanoi ja nousi ylös. Lähdin tassuttamaan Lunan kanssa aidan vierelle. Naaras katsoi ylös hieman huolissaan, mutta hänen loikkansa oli täydellinen. Kaksijalka huudahti hieman ja lähti ravaamaan kohti Lunaa. Naaras säpsähti ja loikkasi äkkiä toiselle puolelle. Lähdin nopeasti hänen peräänsä, ja juoksin eteenpäin kuunnellen kaksijalan vähitellen kaikkoavia huutoja.
Loikkasin aidalle, jonka toisella puolella oletin Sipulin asuvan. Muistelin, että se olisi hänen kotinsa, mutta en ollut täysin varma. Katselin hetken kaksijalanpesää ja Luna loikkasi vierelleni.
“Sipuli! Sipuli oletko kotona!” huutelin. Pian ulos tuli ensin joku musta kissa ja sitten Sipuli. Naaras loikkasi aidalle.
“Hei vain! Mitä asiaa teillä on, vai haluatteko vain leikkiä?” Sipuli kysyi hymyillen. Minä ja Luna vilkaisimme toisiamme.
“Olemme muuttamassa muualle”, Luna selitti naaraalle alakuloisena. Sipuli katsoi minua ja Lunaa hetken täysin hiljaa ja huokaisi sitten.
“Odottakaa tässä”, hän sanoi hiljaa ja luikki nopeasti sisälle kaksijalanpesään. Hetki meni ja naaras kantoi mukanaan lelua. “Ottakaa tämä muistoksi niin, että ette koskaan unohda minua”, hän sanoi laskiessaan sen varovasti aidalle.
“Emme me voi ottaa leluasi. Muistamme sinut kyllä aina, vaikka emme saisikaan mitään muistoja”, nau’uin ja pudistelin päätäni. Sipuli oli kuitenkin tehnyt päätöksensä jo.
“Ei, ei. Minä vaadin teitä ottamaan tämän mukaanne”, hän naukui ja tyrkkäsi lelun Lunan tassuihin. Luna katsoi naarasta kiitollisena.
“Kiitos paljon, emme tule koskaan unohtamaan sinua”, valkea naaras sanoi toiselle.
“Hei hei ja turvallista matkaa! Minäkään en tule koskaan unohtamaan teitä kahta!” Sipuli huusi peräämme, kun lähdimme takaisinpäin.
Kaksijalka huomasi meidän olevan tulossa takaisin lelu mukanamme ja näytti yllättyneeltä. Se tuli silittämään meitä molempia ja hössötti jotain. Se nosti minut syliinsä ja nappasi myös Lunan ilmaan. Kehräsin, sillä minua ei haitannut lainkaan olla kaksijalan sylissä.
Kaksijalka kantoi minut ja Lunan vuoron perään pienissä häkeissämme hirviön sisään. Jännitys mylvi sisälläni enkä osannut asettautua hyvin paikoilleni.
“Älä turhaan jännitä, hyvin se menee”, Luna naukui ja kehräsi minulle. Se sai minut hieman rauhoittumaan. Asetuin aloilleni ja katselin ulos häkistä. Katsoin lähellä olevaa ikkunaa toivoen, että näkisin siitä läpi, mutta se oli liian korkealla. Tuhahdin ja kääriydyin pieneksi palloksi.
Vaikka hirviö murisi kovaan ääneen ja kaksijalat ilmeisesti juttelivat keskenään, onnistuin lopulta saamaan unta. Nukuin lähes koko matkan sikeästi ja heräsin, kun hirviö pysähtyi ja kaksijalat alkoivat kantaa tavaroita ulos hirviön vatsasta. Katselin, miten ne vain tulivat ja lähtivät ja lopulta ottivat myös minut ja Lunan mukaan sisään uuteen kaksijalanpesään.
Katsoin paikkaa silmät selällään ihmetyksestä. Olin innoissani, mutta kaksijalat tekivät vieläkin jotain, ennen kuin päästivät meidät ulos. Ne kuljettivat tavaroita ympäriinsä ja kulkivat paikasta toiseen ja minä tuijotin malttamattomana niiden kulkua.
“Päästäkää minut jo tutkimusretkelle!” huusin ärtyneenä. Halusin jo nähdä millaista siellä oli. Kuulin kaksijalan kikattavan ja lopulta se tuli häkin luokse päästämään minut ulos.
Loikin heti ympäri uutta kotia, katsellen millainen se oli. Se näytti niin erilaiselta vanhaan verrattuna. Luna tuli pian luokseni innoissaan.
“Tämä on isompi, mitä vanha, vaikka sekin oli valtava!” naaras sanoi haltioissaan. Kehräsin ja heilutin häntääni.
“Tämä on upea, vaikka täällä on ehkä vielä vähän sekasortoista”, vastasin ja jatkoin tutkimista. Luna kulki vierelläni, kun kuljin paikasta toiseen innokkaasti ja katselin paikkoja. Innostuin koko ajan vain enemmän, vaikka paikka tuntuikin vielä hieman vieraalta. Uskoin, että tottuisin uuteen kotiimme kyllä pian.
Kaksijalka raotti ovea ja luikin heti ulos Luna vierelläni. Paikka haisi kummalta. Se haisi kitkerämmältä, mitä vanhan kodin ympäristö, mutta en antanut sen viedä positiivisuuttani. Kaksijalka piteli nauhoja paljaassa käpälässään, mutta emme olleet niissä kiinni. Kaksijalat olivat alkaneet luottamaan siihen, että minä ja Luna palaisimme aina kotiin. Aina, kun joku koira tai vieraita kissoja kulki lenkin aikana ohi, kaksijalka saattoi äkkiä kiinnittää narut valjaisiimme ja vetää meidät äkkiä ilmaan, turvaan kaikelta ja kaikilta.
“Saisimmekohan me jo kohta käydä lenkillä yksin?” kysyin Lunalta. Naaras nyökkäsi hymyillen minulle.
“Olen aika varma, että ne antavat meidän jo pian kulkea vapaana”, Luna naukaisi. Nyökkäsin hiljaa ja jatkoin matkaa keskittyneenä. Minun tulisi painaa reitti mieleeni, jotta muistaisin, että miten pääsen minnekin, ja miten kotiin.
Katsellessani ympärilleni huomasin kaukaisuudessa kissajoukkion.
“Katso Luna, muita kissoja!” naukaisin naaraalle ihmeissäni.
“Ohoh. Onpa niitäkin monta. Missäköhän niiden kaksijalat ovat?” Luna naukaisi takaisin. Kohautin lapojani ja siristelin silmiäni.
“En tosiaan tiedä, mutta heidän kanssaan olisi varmasti mukava tutustua”, totesin ja katsahdin Lunaan nopeasti. Hän nyökkäsi ja käänsin taas katseeni muukalaisiin. Halusin tutustua näihin kissoihin. Halusin saada heistä ystäviä itselleni ja Lunalle. He voisivat näyttää meille kaksijalkalaa ja opettaa tarkemmin, miten siellä saattoi kulkea.
“Laku katso!” Lunan ääni keskeytti ajatteluni. Naaras osoitti hännällään vehreää aluetta kauempana.
“Mahtavaa! Pääsemme leikkimään!” nau’uin innoissani. Luna kehräsi innokkaasti ja pukkasi minua päällään lapaan. Hymyilin naaraalle ja heiluttelin häntääni tyytyväisenä. Kaksijalka mörisi jotain ja silitti vuorotellen meitä molempia. Kehräsin hieman ja naukaisin tyytyväisesti. Tästä paikasta voisi tulla ihan hyvä paikka asustaa.
