Päivänsäde
//Kirjoittaja: EmppuOmppu
//Erakko |
Haavetassu puhui minulle kuin olisin ollut hänen mielestään koko maailman katastrofialtein kissa. Ihan kuin pelkkä läsnäoloni olisi riittänyt karkottamaan riistaeläimet lähitienoolta. En kuitenkaan inttänyt vastaan, vaan annoin kollin mennä menojaan ja jäin odottamaan hänen paluutaan. Mielessäni ehti kyllä juolahtaa, että kolli lähtisi lopullisesti ja jättäisi minut villipetojen armoille. Toisaalta ei hän kyllä sillä tyylillä kovin pitkälle pötkisi, sillä jos kolli palaisi takaisin kaksijalkalaan ilman minua, Keijukainen tekisi hänestä ja hänen veljestään variksenruokaa.
Istuin sorakolla ja nuolin haavautuneita polkuanturoitani. Haavetassusta ei näkynyt vielä jälkeäkään; metsä vaikutti nielaisseen hänet. Aurinko kipusi hitaasti lakipistettään kohti. Nyt kun näin minua ympäröivän luonnon uudessa valossa, se ei vaikuttanutkaan niin uhkaavalta kuin mitä se oli ollut mielikuvissani yöaikaan. Jossain lähistöllä sirkutti lintu puussa, ja kuusien tummanvihreillä oksilla helmeili kastepisaroita. Täytyi kai myöntää, että metsässä oli omat hyvät puolensa.
Havahduin maan jyrinään. Pomppasin käpälilleni ja vilkuilin ympärilleni hieman hätääntyneenä, sillä en heti kyennyt paikantamaan äänen lähdettä. Pian kuitenkin soratien toisesta päästä – juuri siitä suunnasta, jossa kaksijalan pesä oli – minua kohti rynnisti hirviö. Se ehti päästä niin lähelle, että näin sen kovan, kiiltävän nahan läpi sisällä lymyilevän kaksijalan, joka näytti myös äkänneen minut. Hirviö liukui pysähdyksiin ja kaksijalka astui ulos. Minulla ei ollut muita vaihtoehtoja kuin kipittää Haavetassun perässä metsään, jonne hirviö ei toivottavasti pystyisi minua seuraamaan.
Metsän maaperä tuntui mukavan viileältä tassujen alla terävällä sorakolla kulkemisen jälkeen. Se rauhoitti vihlovia anturoitani. Helpotusta kuitenkin seurasi pelko: mihin suuntaan minun pitäisi lähteä. Pysähdyin nuuhkimaan ilmaa vasta sitten, kun olin mielestäni turvallisen etäisyyden päässä soratiestä ja siellä odottavasta kaksijalasta. Metsä oli täynnä hajuja, ja menin niistä hämilleni. Olin haistavinani Haavetassun hajun, mutta en osannut paikantaa sitä – muita hajuja oli aivan liikaa!
Kun olin jo joutua paniikkiin, kuulin tutun äänen naukuvan ärsyyntyneeseen sävyyn: ”Käskin sinun odottaa.”
Käännähdin katsomaan Haavetassua, joka oli ilmestynyt taakseni jostakin. Yritin peitellä riemuani nähdessäni hänet. Kollilla näkyi olevaan mukanaan kaksi hiiren näköistä otusta, jotka kuitenkaan eivät haisseet yhtään hiireltä. Jotain metsäriistaako?
Haavetassun painostava tuijotus sai minut tajuamaan, että hän varmaankin odotti selitystä sille, miksi olin lähtenyt harhailemaan metsään yksinäni.
”Hirviö ja kaksijalka löysivät minut”, selitin nopeasti. ”Vaihtoehtona oli joko jäädä sinne tai piiloutua metsään. Voit varmaankin arvata, kumman vaihtoehdoista valitsin.”
//Kharon?
//353 sanaa
