Aave
//Kirjoittaja: Lonkero
//Erakko | Klaanien lähialueet
Aave tönötti varjoissa täysin paikallaan. Kissan esittämä kysymys lävisti ilman odottamattoman terävänä, kuin huutona häilyvässä yössä, runnoen Aaveen herkkiä pimeän täyttämiä korvia. Kolli vältti räpäyttämästä silmiään, jotta ei antaisi vieraalle siluetille tilaisuutta käydä hänen päälleen. Hänen oli kuitenkin hyvin vaikea nähdä pimeässä metsässä, jossa horisontissa kelluvat taivaalliset tähdet ja kummallisen kelmeä kuunpuolikas loivat ainoan hämärän valon.
“Hän ei näytä uhkaavalta”, Hehku sanoi jostain Aaveen takaa, jonne oli asettunut heidän kohdatessaan paikalle putkahtaneen kissan, “ja tuskin uhkaaja yrittäisi kysyä nimeäsi. Mene lähemmäs.”
Aave kurtisti kulmiaan epäluuloisesti, mutta asteli silti varovasti, ikään kuin jokaista tassuaan vuorotellen ontuen, lähemmäksi rapisevassa sohjossa ja piti katseensa sidottuna rotevaan kissaan. Aave tiesi, että Hehku suojelisi häntä pahan paikan tullen, mutta silti hän ei voinut laskea mielestään ajatusta tilanteen epäilyttävyydestä.
“Kuka olet?” kissa toisti särisevästi ja katsoi Aavetta uhmalla peitetyin silmin. Aave taas katseli kissaa tarkastellen, aivan kuin vierasta esinettä, johon ei uskaltanut koskea. Silloin hän huomasi kissan käpälän vinksahtaneen asennon. Oliko vieras loukkaantunut?
“Ketä sinä palvelet?” Aave kysyi silmät vieläkin suunnattomina hyvin jännittyneinä soikioina ja seisoi täysin liikahtamatta. Aaveen ihmetykseksi tulokas näytti ennen kaikkea hämmentyneeltä tämän korvien vastaanottaessa hänen esittämän omasta mielestään selittämättömän selkeän kysymyksen.
“Anteeksi?”
“Olet kissa, mutta oletko klaanista? Oletko yksin?” Aaveen ääni oli ohut ja sen nuotti oli kirkas, mutta samaan aikaan valtavan värisevä, kuin hän olisi vasta käynnistymässä jostain tietynlaisesta lepotilasta, “tarvitsetko apua?” Aave alkoi tässä kohtaa olemaan hieman luottavaisempi, vaikka heidän välillään olikin edelleen melko jännittynyt massa ilmaa. Ehkä kissa olisi yksi hyvistä? Eihän tämä ollut ainakaan vielä osoittanut vihamielisyyden elettäkään eikä Aave ollut havainnut taustalta viriävää pahuutta. Kyllä Aave pitäisi vieraasta huolta, jos hän kaipaisi opastusta näinä pimeinä aikoina. Kunhan se vain ei olisi juoni.
//Valo? Tää on nyt vielä vähän tällästä Aaveen oman äänen etsimistä, kun oon kirjottanu sillä niin kamalan vähän!
