Mäihä
//Kirjoittaja: Lonely Warrior
//Erakko |
Matkantekoni katkesi yllättäen kun eteeni kaarsi, kukapa muukaan kuin uusi holhokkimme pikku Päivänsäde ja vaati erittäin ponnekkaasti, että ohjeistaisin heitä katolle pääsyssä. Katselin pentua hetken aikaa ja räpyttelin silmiäni mietteliäänä.
“En tiedä, onko teissä tosiaan sellaiseen tarpeeksi..”, jäin maistelemaan sanoja hetkeksi, kuin etsien juuri oikealla tavalla vaikuttavaa adjektiivia kuvaamaan tuota valtavaa voimainponnistusta, jonka matka katolle vaatisi.
“..potkua.” Silmäni välähtivät ja suupieleni nyki tukahduttaessani pientä virnistystä. Päivänsäteen toveri oli saapunut vähän naaraan perässä luoksemme ja tapitti nyt minua kullanruskeilla silmillään.
“Aivan varmasti on!” kolli vakuutteli lyhyt pentumainen häntä piiskaten ilmaa haastavan oloisena. Kohautin lapojani pienen hymähdyksen kera ja istahdin maahan.
“Mistä minä tiedän, että puheenne pitävät paikkaansa”, sanoin venytellen sanojani ja nuolaisin tassuani välinpitämättömän oloisena, vaikka tosiasiassa halusin todella kaksikon tarttuvan koukkuuni.
“Ehkä jos todistaisitte minulle olevanne oikeasti kykeneväisiä tehtävän vaatimaan luonteenlujuuteen, voisin harkita reitin näyttämistä. Tehkää jotain mitä vakuuttaa minut.” Samalla tulisi ainakin testattua millaisia taliaivoja nämä pennut olivat ja ties vaikka saisin yllättyä positiivisesti. Ehkei Päivänsäteeseen ollut vielä ehtinyt iskostunut se klaanikissojen sokeus jolla he seurasivat johtajaansa vaikka kuolemaan.
“Niin kuin mitä?” Päivänsäde kysyi ja kallisti päätään.
“En tiedä. Käyttäkää mielikuvitustanne! Jotain, josta käy ilmi teidän sisunne vahvuus”, selitin innostuen, “yllättäkää minut.” Pintapuolisesta olemuksestani kuitenkin sammui yhtä nopeasti into kuin se oli noussutkin ja yhtä lailla vilpittömän oloinen tyyneys kuin hyväntuulinen hymykarekin palasivat kasvoilleni: “Jos siis vain pystytte siihen. Kaikki siihen eivät nimittäin pysty.”
Ja nyt vain piti toivoa, että pentukaksikko tarttuisi ideaani kuin nälkäinen kissa saaliiseen.
//Päivi?
238 sanaa
