Aino
//Kirjoittaja: Käärmis
//Kotikisu | Kujakissayhteisö
Ilahduin, kun Aava ja Hanki suostuivat tulemaan käymään sisällä kaksijalanpesässäni. Oli ihanaa saada seuralaisia ja mielelläni esittelisin heille kaikenlaista sisällä. Ken tietää, ehkä heistä tulisi vielä ystäviäni. Toki jokin näissä kissoissa viesti minulle sen, että ystävyys ei ollut heidän prioriteettilistansa kärjessä. Vaikka asia olikin harmillinen, en mahtaisi sille mitään. Pitäisin kuitenkin huolta siitä, että nämä kissat ymmärtäisivät olevansa tervetulleita niin kauan, kun eivät yrittäisi suoraan satuttaa rakastani tai minua.
Pujahdin sisään kaksijalanpesään pienen luukkuni kautta ja käännyin odottamaan seuralaisteni tuloa. Annoin heidän ottaa täysin oman aikansa, sillä oli hyvin ymmärrettävää, että oli vaikeaa tulla uuteen ympäristöön sillä tavoin. Etenkin, kun minun ymmärrykseni mukaisesti Aava ja Hanki eivät suoraan vaikuttaneet olevan kotikisujakaan, hyvin herkästi he kokisivat pelkoa tai inhoa kaksijalkoja kohtaan.
“Kaksijalkani on tuolla päin, tilassa, jossa kaksijalat – ja minä – ruokailevat aina. Hän ei ole lainkaan häiriöksi, mutta rakkaimpani pennun pennut voivat olla hieman villimpiä. Kuitenkaan he eivät tahdo mitään pahaa teille ja enintään yrittäisivät leikkiä kanssanne, joten heistäkään ei pitäisi olla suurtaa huolta”, selitin virailleni, kun he saapuivat sisään. Hanki näytti olevan erityisen varuillaan ja Aavakaan ei ollut täysin rauhallisen näköinen, mutta en päättänyt kiinnittää siihen liikaa huomiota. He voisivat lähteä milloin tahansa, jos he tahtoisivat.
“Meidän ei tarvitse mennä kaksijalkojen luokse. Täällä on paljon muutakin kiinnostavaa, kuten erilaiset petini ja leluni”, nau’uin, kun välillemme tuli taas hiljainen hetki. Hymyillen leveästi loikin raapimapuuni luokse ja pujahdin sen juuressa olevaan onkaloon. Sieltä nappasin pienen pörröisen pallon, joka tuoksui taivaalliselle ja jossa roikkui pieni kello, joka kilahteli samalla tavoin kuin kaulapannassani kiinni oleva kello.
“Onko tuo lempilelusi?” Aava kysyi. En ollut varma oliko kysymys oikeasti mielenkiinnosta vai siksi, että hän halusi vain jotain puhuttavaa, jotta meidän ei tarvitsisi olla täydessä painostavassa hiljaisuudessakaan.
“Sanoisin niin. Rakkaimpani ei ole täysin kunnossa vanhan ikänsä vuoksi ja täten ei voi leikkiä kanssani yhtä aktiivisesti kuin hänen nuoremmat vieraansa. Tästä syystä usein leikin itsekseni ja tällainen pieni pallo on hyvä sellaiseen leikkimiseen. Jos tahdotte, voimme kokeilla sitä yhdessäkin. En käytä lelujani loppupelissä kamalan usein”, ehdotin ja tökkäsin kilahtavan pörröpallon Aavan ja Hangen tassujen juureen. Hanki vilkaisi toveriaan kuin viestiäkseen telepaattisesti toisen naaraan kanssa, mutta ei ainakaan heti sanonut mitään. Minä istahdin sen sijaan maahan odottamaan vastausta.
“Voin myös tuoda teille vähän syötävää, jos leikkiminen ei huvita”, naukaisin vielä. Vaihtoehtojen antaminen oli tärkeää. Se teki selkeäksi sen, etten pakottanut vieraitani mihinkään ja annoin heille täysin vapaat tassut valintojensa kanssa. He vastasivat omasta käytöksestään ja saivat itse päättää siitä mitä tahtoivat ja eivät tahtoneet kanssani tehdä. Etenkin, kun ajatteli, että olimme vasta tavanneet ja he olivat itselleen vieraassa ympäristössä niin monien uusien hajujen ja näkyjen keskellä, oli enemmän kuin ymmärrettävää, jos he eivät halunneet ryhtyä johonkin, kuten leikkiminen.
//Aava?
//Voit skippaa aikaa, jos haluut kans ja päättää haluutko jatkaa vielä tilannetta
