Oreo
//Kirjoittaja: Rita
//Erakko |
Huohotin raskaasti, ja katsoin ilveksen perään, ja tunsin adrenaliinin virtaavan suonissani. Mokoma peto oli päässyt kynsistämme. Olin saanut pari hyvää iskua ilveksen turkkiin, mutten ollut kyennyt kynsimään sitä enempää ennen kuin Nefiri oli ottanut johdon. Ehkä ihan hyvä vain, sillä hän oli meistä auttamattomasti paras taistelija. Olisin kyllä halunnut antaa sille paremman opetuksen- Yllätyin aggressioni vahvuudesta tuota kyseistä ilvestä kohtaan. Ei ollut tapaistani olla murhanhimoinen, ei sitten yhtään. Mutta ilves oli satuttanut Kikiä. Olin tuntenut kissan vasta hetken, mutta vaistoni halusi suojella häntä ja Isaa. Tiesin millaista oli matkata yksikseen. Ja vaikka heitä oli kaksi, Kiki ja Isa näyttivät kumpikin arviolta melko nuorilta, joskin vain vähän minua nuoremmilta. En totta puhuen ollut varma pärjäisivätkö he kaksistaan nyt, kun Kiki näytti loukkaantuneen. Vilkaisin varovasti Nefiriä, jonka asenne ei ainakaan aiemmin ollut vaikuttanut kauhean myönteiseltä kissoja kohtaan. Hänen ilmeestään ei saanut paljoa selkoa. Lähinnä hän näytti miettivän tilannetta.
Katsahdin maassa makaavaan Kikiin päin; Isa oli hänen vierellään huolestuneen näköisenä, ja Ursa näytti tutkivan Kikin jalkaa. Kiki näytti selvästi olevan tuskissaan, ja katseemme kohtasivat hetkeksi. Huokaisin syvään, kun katsekontakti rikkoutui. En tiennyt mitä Nefiri sanoisi, mutta yhdestä asiasta olin varma; heitä en jättäisi! Astelin lähemmäs kissakolmikkoa, ja istahdin Kikin viereen. En puhunut mitään, vaan tarkkailin tilannetta. Ursa varmaan osaisi tutkia loukkaantunutta jalkaa paremmin kuin minä, enkä halunnut olla tiellä. En ollut oikeastaan varma, haluaisivatko Nefiri ja Ursa auttaa, vai tarkastiko Ursa jalan vain sen vuoksi, että tietäisi heidän pärjäävän lähdettyämme. En tosin ollut varma, pärjäisivätkö he. Jalka näytti melko pahalta. Silittelin Kikin selkää etukäpälälläni rauhalliseen tahtiin. Tunsin hänen nopean hengityksensä kylkien kohoillessa ja lasketessa. Jatkoin silittämistä, kunnes kylkien kohoilu hidastui aavistuksen. Kunpa hän olisi kunnossa.
”Ursa voi auttaa sinua. Hän on auttanut minuakin”, Nefiri naukui yllättäen. Katsoin naarasta hetken ihmeissäni. Oikeastiko? Mahtavaa! Kiitos Nefiri. En sanonut mitään, mutta kasvoilleni piirtyi lämmin hymy. Ursa kumartui tutkimaan jalkaa tarkemmin.
”Se ei vaikuta katkenneen, mutta haava on aika vakava. Sinun tuskin kannattaa liikkua pariin päivään, ettei tilanne pahene.” Isa nyökkäsi Kikin puolesta.
”Älä huoli, kaikki tulee olemaan kunnossa”, avasin suuni ensimmäistä kertaa ilveshyökkäyksen jälkeen. Ääneni oli lämmin. Toivoin vain, että väittämäni oli totta. Halusin luottaa Ursan parannustaitoihin.
”Voiko sitä hoitaa yrteillä?” kysäisin Ursalta, ja nyökkäsin Kikin jalan suuntaan. Ursa empi murto-osasekunnin, ennen kuin vastasi.
”Hämähäkinseitin pitäisi ainakin tyrehdyttää verenvuotoa. Yrttejä minun pitää muistella tarkemmin.” Nyökkäsin.
”Voinko käydä hakemassa?” ehdotin, ja nousin jo valmiiksi ylös. Halusin olla avuksi. Ursa nyökkäsi, ja katselin ympärilleni. Pensaissa saattaisi olla. Tassuttelin vähän matkan päässä sijaitsevien pensaiden luo, ja aloin tonkimaan. Verkkoa onneksi löytyi, mutta niin vähän, että tarvittaisiin luultavasti enemmän. Hmm… Päätin etsiä vähän kauempana nököttävästä pensasröykkiöstä. Heilautin häntääni, ja kipitin niiden luo. Kyllä hämähäkinseittiä jossain täällä olisi.
//438 sanaa
//Nefiri?
