Päivänsäde
//Kirjoittaja: EmppuOmppu
//Erakko |
Ihailin sitä, miten Keijukainen osasi hoitaa tällaiset tilanteet: uhkaavasti, nopeasti ja tyylikkäästi. Halusin itse olla samanlainen sitten, kun minusta tulisi joskus kujakissayhteisön johtaja. Siihen tietysti olisi vielä pitkä aika, sillä Keijukainen tulisi elämään pitkään ja johtamaan meitä yhtä kunnioitettavasti kuin hän oli tähänkin mennessä tehnyt.
Mitä tuli tähän uuteen tulokkaaseen, jota minun oli määrä vartioida… Hän oli klaanikissa! Juuri sellainen yksilö, jota minun kuului vihata ja inhoksua koko sydämeni pohjasta. Tuo kolli oli tehnyt pahan virheen astuessaan meidän kaksijalkalaamme – hänenlaisensa olivat kirottuja!
”Minä pidän häntä silmällä”, lupasin Keijukaiselle päättäväisesti, ja siirsin sitten paheksuvan katseeni kolliin. Tämä katsoi minua hankalasti tulkittava ilme kasvoillaan. Hän saattoi joko pilkata minua tai sitten olla aidosti utelias – en ollut mikään paras ilmeiden lukija.
”No niin, mennään sitten”, murahdin ja viitoin hännälläni kissaa tulemaan perässä. Lähdin kulkemaan portaita kohti, ja kuulin toisten askeleiden seuraavan omiani, mistä tiesin, että kolli oli päättänyt olla hangoittelematta vastaan ja seurasi minua.
Päästyämme alakertaan näytin hänelle, missä nukkumapaikat sijaitsivat. ”Tulet nukkumaan täällä yösi. Jos et mieli nukkua kylmällä lattialla, sinun on parempi alkaa etsiä jotakin, josta rakentaa oma petisi”, sanoin tylysti, jäljitellen Keijukaisen puhetyyliä, sillä se oli tuntunut tepsivän kolliin aiemminkin.
Laikukas kissa katsoi minua tympääntyneen oloisena ja rupesi sitten tutkimaan alakertaa. Istuin alas ja seurasin hänen etsintöjään. Kun hän ei millään vaikuttanut löytävän mitään, mistä olisi voinut olla hyötyä, huokaisin liioitellun kovaäänisesti ja menin avuksi.
Loikkasin nelikulmaisen puisen laatikon päälle, jossa oli lokeroita, jotka sai auki vetämällä. Kurotin tassullani yhden lokeron kahvaa kohti ja onnistuin kiskaisemaan sen auki. Pudottauduin lokeroon ja ryhdyin tonkimaan tavaroiden seasta kaikenlaisia pehmusteita, joita kolli voisi käyttää petiä rakentaessaan.
Viskasin löytämäni rätit ja kankaanriekaleet kissan päälle ja loikkasin pois lokerosta. ”Toivottavasti sinä osaat sentään rakentaa petisi itse”, tuhahdin silmiäni pyöritellen. Sitten mieleeni muistui, etten tiennyt vielä kissan nimeä, vaikka ei sillä, että se olisi minua niinkään kiinnostanut. Käytännön syistä se olisi kuitenkin ollut hyvä tietää. ”Sinä tiedät jo minun nimeni, joten kuka sinä olet?” kysyin katsoen tätä arvioivasti korvista tassuihin.
//Kharon?
//324 sanaa
