Corona
//Kirjoittaja: Lonely Warrior
//Erakko |
”Haluaisitko sinä perustaa joskus perheen ja hankkia pentuja?” Dakota kysyi yllättäen, mutta kuten tavallista se ei paistanut naamaltani. Olin ehkä korkeintaan hätkähtänyt kuullessani tämän epätavallisen ja henkilökohtaisen kysymyksen, mutta kasvoni olivat tyynet. En tietenkään pahastunut kysymyksen yksityisyydestä, sillä kyseessä oli Dakota, joka oli lähin kissa minulle perheeni ulkopuolelta. Kasvoilleni piirtyi kohtelias hymy.
”Tietenkin. Kuka nyt haluaisi elää loppuelämänsä ilman rakkautta?” ääneni oli pehmeä ja lämmin, mutta aivan yhtä hiljainen kuin aina. Dakota nyökkäsi vähän kuin rauhoittuen kysymyksen aiheuttaneesta tunnereaktiosta, hän oli ehkä luullut minun ahdistuvan sellaisesta utelusta. Päinvastoin, tunsin oloni imarrelluksi siitä, että kissoja kiinnosti myös minun elämäni yhtä paljon kuin minua heidän.
”Haluaisin rakastavan kumppanin, jonka kanssa voisin seikkailla. Haluan kumppanin, joka tahtoo pentuja ja on valmis suojelemaan niitä hengellään. Häntä ei saa haitata hiljaisuuteni ja hänen arvojensa täytyy vastata omiani. Tiedän, minulla on kriteereitä, mutta pelkään loukkaavani itseni jos annan sydämeni kissojen tassuihin. Tarvitsen jonkun joka oikeasti ymmärtää minua, haluan yhteyden, jollaista en ole kokenut kenenkään muun kanssa. Mielelläni sitoudun lopuksi elämäkseni saman kissan kanssa ja kasvamme vanhoiksi yhdessä lähellä perhettä. Olen toivoton romantikko”, huokaisin ja silmäni tuntuivat sädehtivän unelmoinnin aiheuttamasta onnesta. Kykenin jo kuvittelemaan itseni unelmakumppanini rinnalla kasvattamassa pentujamme. Samassa kuitenkin ravistin päätäni ja naurahdin keveästi, jotta tunnelma ei muuttuisi kiusalliseksi tunteitteni vuodatuksen seurauksena. Jatkoimme matkaa yhdessä rupatellen.
Oli kulunut jo päiviä siitä, kun olimme jakaneet syvällisen hetken Dakotan kanssa. Tällä hetkellä olo tilani oli ennen kaikkea yllättynyt. Merkurius oli juuri saapunut luokseni ja kertonut jotain maata mullistavaa. Olinhan minä aina huomannut Taivaslaulun ja Merkuriuksen läheisyyden, mutten ollut kuitenkaan kyennyt arvaamaan, että se johtaisi tähän.
”Meidän täytyy muuttaa..”, maistelin sanoja suussani. Ääneni saattoi kuulostaa kireältä, mutta se johtui vain yliviritteisestä tilasta sisälläni, jonka tunteiden aallokko oli aiheuttanut. Katsoin syvälle veljeni silmiin ymmärtäväisesti:
”Tietenkin. Mennään kertomaan muille ja aletaan suunnitella muuttoamme. Koska hän tulee?” Ääneni oli vakaa ja korvani heilahtivat rennosti. Merkuriuksen kasvoille nousi häkellys ja hänen kulmansa kurtistuivat. Loikkasin alas aidalta, tavallisesti ihan kuin kaikki olisi aivan hyvin ja niin olikin.
”M-mutta siis.. se sopii sinulle ihan tuosta vain?” Merkurius takelteli onnellinen ilme puskien läpi hämmennyksen. Hymyilin reippaasti takaisin.
”Totta kai! Jos sinä olet onnellinen silloin jos Taivaslaulu muuttaa luoksemme, silloin me muutamme ja otamme hänet luoksemme. Olemmehan ennenkin muuttaneet. Mikään ei ole rakkautta suurempaa ja kaikki mikä tekee sinut iloiseksi, on minun tehtävänäni toteuttaa rakas veliseni. Eniten minua huolestuttaa se, kuinka lähellä loukkaantumista olit tänään.” Merkurius loikkasi myös alas.
”Menen hakemaan häntä kolmen auringonnousun kuluttua”, veljeni sanoi vieläkin ymmällään, kun kaikki oli sujunut niin helposti.
”Selvä. Ehdimme siis jo tutkia vähän seuraavina päivinä, minne muuttaisimme. Ja muista Merkurius, ei sinun tarvitse pelätä reaktiotani, olen aina sinun puolellasi”, muistutin.
//Mer?
432 sanaa
