Merkurius
//Kirjoittaja: Elandra
//Erakko |
Taivaslaulun valkea hännänpää katosi näköpiiristäni ja sai minut havahtumaan pois ajatuksistani. Vilkaisin nopeasti ympärilleni ikään kuin varmistaen, ettei kukaan ollut nähnyt meitä. Ketään ei näkynyt, eikä tuuli tuonut syvemmältä Kuolonklaanin reviiriltä tuoreita hajujälkiä muista kissoista. Nousin nopeasti seisomaan ja lähdin juoksemaan kohti Kuolonklaanin rajaa. Taivaslaulu kai kertoisi hirviöstä klaanille, jolloin Punatähti ei takuulla suuttuisi siitä, että hajujälkeni johtivat heidän reviirilleen. Jos joku kysyisi siitä, kertoisin vain, että varmistin kuolonklaanilaisen olevan kunnossa.
Kun ylitin rajamerkit, ajatukseni siirtyivät taas Taivaslauluun. Tuntui kuin koko kehoni olisi ollut höyhenen kevyt, kun astelin kohti palanutta kaksijalanpesää. Ilma tuntui paljon raikkaammalta, ja metsän tuoksut olivat paljon voimakkaammat kuin aiemmin. Kaikki tuntui niin paljon kirkkaammalta ja selkeämmältä, kun tiesin Taivaslaulun tunteista. En voinut edelleenkään uskoa tätä todeksi. Saisin viettää loppuelämäni yhdessä Taivaslaulun sekä Coronan kanssa. En välittänyt siitä, että joutuisimme muuttamaan kauemmaksi. Kaikista tärkeintä oli vain se, että voisimme elää rauhassa ja onnellisina.
Saapuessani pesälle, ilta oli alkanut jo hämärtää. Aurinko suuntasi kohti taivaanrantaa ja varjot kasvoivat. Corona istui edelleen aidalla, vaikkakin hän oli vaihtanut paikkaa. Kollin kylläinen olemus kertoi, että hän oli käynyt syömässä.Veljeni huomasi minut nopeasti, ja hänen kasvoilleen piirtyi ystävällinen hymy. Loikkasin aidalle ja asetuin istumaan veljeni vierelle. Hän nuuhkaisi turkkiani ja säpsähti. Kastanjanruskea kolli katsoi minua suoraan silmiini.
”Kävitkö Kuolonklaanin reviirillä?” kolli kysyi hiljaisella äänellä ikään kuin varoen, ettei kukaan kuulisi. Nyökkäsin epäröimättä hetkeäkään. Corona vaikutti huolestuneelta.
”Tapasin Taivaslaulun”, kerroin rauhallisella äänellä. Corona kehotti minua jatkamaan, sillä hän tiesi että aioin tehdä niin.
”Siinä tapahtui vähän kaikenlaista. Hirviö juoksi ulos ukkospolulta ja paikalla oli kauheasti kaksijalkoja ja muita hirviöitä. Olisit haistanut sen katkun, se oli pahempi kuin normaalisti! Tapasin ihan sattumalta Taivaslaulun, ja.. Ja hän sanoi haluavansa olla kanssani”, yritin etsiä oikeita sanoja, mutten löytänyt niitä. Corona kallisti päätään.
”Miten niin olla kanssasi? Haluaako hän sinut Kuolonklaaniin?” veljeni kysyi rauhallisella äänellä.
”Ei, vaan hän haluaa lähteä Kuolonklaanista ja asua meidän kanssamme”, hihkaisin innoissani. Innokkuuteni ei tarttunut pentuetoveriini, joka katsoi minua epäilevästi.
”Mutta eihän Kuolonklaani suostuisi siihen ikinä!” Corona sanoi turhankin kovalla äänellä.
”Niin.. Se siinä onkin se ainoa mutta. Kun Taivaslaulu lähtee Kuolonklaanista, meidän täytyy muuttaa”, totesin irvistäen. Odotin veljeni reaktiota kauhulla. Aiemmin olin ollut aivan varma, että hän lähtisi mukaamme, mutta yhtäkkiä se varmuus oli poissa.
//Corona?
// 365 sanaa
