Merkurius
//Kirjoittaja: Elandra
//Erakko |
Katsoin edelleen hiukan hämilläni Coronan perään, kun hän loikki kohti palanutta kaksijalan pesää. Lähdin sitten veljeni perään. Kasvoillani oli leveä hymy, ja tunsin oloni ihan typeräksi. Miten olin edes saattanut epäillä Coronan suhtautumista asiaan. Totta kai hän suostui, sellainen hän vain oli. Astuin pesään, jossa muut olivat yhä hereillä. Tosin Kaarlo tuhisi omalla sammalvuoteellaan, mutta se ei haitannut minua ollenkaan. Corona kertoi nopeasti Dakotalle ja Timille, mutta en keskittynyt heidän puheisiinsa. Päivä oli ollut yllättävän raskas, joten astelin suoraan sammalvuoteelleni ja asetuin makaamaan siihen. Pesässä käyty keskustelu muuttui hiljalleen etäisemmäksi hetki hetkeltä, ja sanat sekoittuivat toisiinsa. Pian minut täytti hiljaisuus, kun vajosin syvään uneen.
Heräsin aamulla aikaisin ennen muita. Ainoastaan Timi istuskeli aidalla vartiossa ja katseli ympärilleen. Nyökkäsin kollille, ja hän nyökkäsi takaisin.
”Käyn kävelyllä”, totesin vartiossa olevalle kollikissalle.
”Pidä hauskaa”, mustavalkea kolli kissa sanoi ja käänsi katseensa pois. Loikkasin aidan yli ja suuntasin kohti metsää. Nälkä kurni vatsassani, mutta en halunnut syödä vielä. Me tarvitsimme uuden kodin kauempaa Kuolonklaanin rajalta. Minua hiukan pelotti se, miten Punatähti suhtautuisi Taivaslaulun muuttoon. Revittäisikö minut kappaleiksi ennen kuin ehtisin edes heidän leiristään ulos?
Huomaamattani lähdin seuraamaan hiiren voimakasta hajujälkeä. Hidastin tahtiani tuoksun voimistuessa. Varoin astumasta maahan pudonneiden oksien päälle. Painauduin matalammaksi, kun hiiri tuli vihdoin näkökenttääni. Pieni, pitkähäntäinen otus puuhaili kuusen juurikossa jotakin. Se piipitti pienesti kantaessaan pähkinää sinne tänne. En jäänyt katselemaan eläimen touhuja sen enempää, vaan ponnistin itseni vauhtiin. Hiiri huomasi minut hetken liian myöhään, ja pakoyritys jäi pelkäksi yritykseksi. Upotin hampaani eläimen pehmeään lihaan ja taitoin sen niskat tappavasti. Kun napsahdus kuului, pudotin hiiren maahan. Olisin voinut viedä hiiren muille aamiaiseksi, mutta päätin syödä sen itse. Voisin paluumatkalla saalistaa heille jotakin muuta.
Auringon ensisäteet tekivät metsästä kauniin. Kirkkaat säteet siivilöityivät lehtien lävitse maahan luoden erilaisia pilkukkaita kuvioita. Muutama lehti putoili maahan, ja hetken mielijohteesta loikkasin niitä kohti. Vaanin hetken ajan putoavaa lehteä maassa, heilautin takamustani pari kertaa ja loikkasin kohti lehteä. Sain napattua sen ilmasta kiinni, ja raatelin sen hetkessä palasiksi. Nousin ylös ja hymähdin itsekseni. Olin kuin mikäkin pentu, mutta tämä oli ensimmäinen lehtisateeni. En ollut ennen nähnyt lehtien putoavan maahan tai edes vaihtavan väriään.
Olimme Coronan kanssa pentuina napanneet lumihiutaleita kiinni, mutta ne olivat aina sulaneet hetkessä. Päätin jatkaa matkaa kauemmaksi pesästämme Kuolonklaanin rajasta. Jouduin kiertämään kaksijalat, jotka olivat asettuneet läheiselle aukiolle. Ne metelöivät kovasti, eivätkä huomanneet minua.
Ajatukseni pyörivät Taivaslaulussa. Kuvittelin, miltä tuntuisi kävellä hänen kanssaan aamuisin ja keskustella kaikesta maan ja taivaan väliltä. Pystyin kuvittelemaan sen, kuinka eläisimme loppuelämämme yhdessä, saisimme pentuja ja pysyttelisimme kaukana Kuolonklaanista. Asuisimme omalla reviirillämme, eikä Kuolonklaani voisi määrätä meitä. Saisimme tehdä mitä ikinä haluaisimme, ja Corona olisi aina apunamme. Veljeni voisi opettaa pentujamme saalistamaan ja taistelemaan, hän olisi siinä takuulla aivan mahtava!
Ajatukseni keskeytivät, kun kuulin veden solinaa. En ollut koskaan mennyt näin kauaksi omasta reviiristämme, enkä edes tiennyt mitä täällä oli. Pienehkö joki virtasi hitaasti edessäni. Se oli Kuolonklaanin jokea pienempi. Katselin hetken ympärilleni yrittäen etsiä tietä joen yli. En nähnyt suuria kiviä, joita pitkin olisin voinut loikkia yli. Päätin siis jatkaa matkaa eteenpäin joen reunaa pitkin. Muutama kala loikkasi silloin tällöin vedessä, mutta ne katosivat pian sen jälkeen aina pinnan alle näkymättömiin. Ajatus uimisesta inhotti. En ymmärtänyt, miksi joku halusi vapaaehtoisesti opetella uimaan. Toki se saattoi pelastaa monia henkiä, mutta ei se mukavaa ollut! Turkin kastuminen oli epämukavaa, sillä se muuttui raskaaksi ja tiputti vettä. Turkin kuivuminen vei ikuisuuden.
Säpsähdin tuntiessani vesipisaran kuonollani. Käänsin katseeni kohti taivasta. En ollut edes huomannut, kun aurinko oli kadonnut paksun pilviverhon taakse. Tummat sadepilvet olivat aivan yläpuolellani. Yritin etsiä sateensuojaa, mutta missään ei ollut sellaista. En haluaisi mennä mihinkään ketunkoloon, sillä sade saattoi saada ne tulvimaan. Lähettyvillä ei ollut oikeastaan mitään. Sen sijaan joen toisella puolen oli suuri kivikasa. Kivien väleissä oli suuria koloja, jonne olisi taatusti voinut mennä piiloon. En kuitenkaan pääsisi joen yli vaikka löytäisinkin ylityspaikan. Sateella ei kannattanut loikkia kivillä, sillä ne olivat silloin liukkaita. Painoin kivikasan sijainnin mieleeni ja käännyin ympäri. En ehtisi kotiin ennen sateen voimistumista, mutta en halunnut jäädä tännekään kastumaan. Lähdin juoksemaan samaa reittiä pitkin takaisin.
Sade oli voimistunut, ja turkkini oli läpimärkä. Astelin kylmissäni sisään pesäämme. Corona katsoi minua hymyillen leveästi.
”Kävitkö uimassa?” hän virnisti kiusoitellen. Ravistelin turkkiani niin, että vesipisarat varmasti sinkoutuivat kohti veljeäni. Hän naurahti ja käänsi päänsä poispäin.
”Missä sinä kävit?” kastanjanruskea kolli kysyi ja nuolaisi vesipisarat pois rinnastaan.
”Yritin etsiä meille uutta kotia, mutta en löytänyt oikeastaan mitään. Paitsi että erään joen toisella puolen oli kivikasa, joka voisi olla hyvä leiri. Harmi vain, etten päässyt joen sille puolen, kun astinkiviä ei löytynyt”, totesin harmistuneena ja aloin nuolla läpimärkää turkkiani.
”En kyllä tiedä, olisiko se edes hyvä koti meille. Kasassa oli monta suurta kiveä, joiden koloissa voisi olla ehkä pesiä. Voisimme ehkä käydä tarkastamassa sen paikan huomenna”, ehdotin ja vilkaisin Dakotaa, Timiä ja Kaarloa. Kaarlo nukkui yhä vuoteessaan, ja Timikin piti silmiään kiinni. Dakota kuunteli keskusteluamme, vaikka ei siihen ainakaan vielä osallistunutkaan. En ollut varma, oliko kolmikko aikeissa tulla mukaamme.
//Corona? Dakotaki saa jatkaa
// 808 sanaa
