Asgard
//Kirjoittaja: EmppuOmppu
//Erakko |
Asgard työnsi kuononsa kahden kiven välissä olevaan koloon, ja tymäkkä yrttien tuoksu lävähti vasten hänen naamaansa. Hän joutui siristämään silmiään nähdäkseen paremmin koloon, jossa tiesi Liljatuulen nukkuvan. Varjoista kuului ääntä – Liljatuuli oli ilmeisesti jo hereillä.
»Onko tämä sittenkään hyvä idea?» Asgard tunsi kynsiensä uppoavan hermostuksesta multaiseen maahan. »Mitä jos hän ei haluakaan minua oppilaakseen?» Klaanin luona asuessaan hän oli oppinut, että jokaista nuorta kissaa koulutti kokeneempi, vanhempi kissa. Soturioppilaiden koulutuksesta vastasivat soturit, parantajaoppilaan koulutuksesta vastasi parantaja. Asgard ei ollut nähnyt pesällä muiden potilaiden lisäksi toista parantajakissaa, joten hän ajatteli paikan olevan vapaana. Sitä paitsi, tämä saattaisi olla hänen ainoa mahdollisuutensa jäädä klaaniin asumaan.
”Asgard, sinäkö siellä?” Liljatuulen nauku kuului hämärästä. Asgard näki parantajan meripihkasilmien välähtävän. Hän nielaisi kurkkuunsa nousseen palasen ja asteli peremmälle onkaloon.
”Minun pitäisi puhua kanssasi eräästä asiasta”, Asgard sanoi, kun oli päässyt hännänmitan päähän naaraasta. Liljatuuli oli kyyristynyt lajittelemaan yrttejään seinustan vierelle. Hänen toinen korvansa oli kuitenkin kääntynyt Asgardia kohti, josta kolli päätteli, että parantaja oli kuulolla.
”Minä näin viime yönä unen. Siinä eräs kissa tuli puhumaan minulle, minkä ansiosta minä tajusin jotain.” Sanat tuntuivat juuttuvan kurkkuun. Hän ei ollut koskaan elämässään ollut näin hermostunut tai peloissaan mistään. Edes se kettuhyökkäys ei ollut tuntunut yhtä piinalliselta kuin tämä. Hän veti terävästi henkeä ja möläytti lopulta asiansa ulos: ”Minä haluan tulla parantajaksi.”
Liljatuuli pysäytti tekemisensä. Hetkeen hän ei sanonut mitään, tuijotti vain edessään olevaa sotkuista yrttikasaa. Asgard tunsi sydämensä tempoilevan rinnassa kuin kynsien väliin vangittu varpunen. Hiljaisuus tuntui kestävän kuita, kunnes viimein parantaja sai sanottua jotakin.
”Minäkin näin unen.” Hänen äänensä oli hädin tuskin kuiskaus. Naaras käännähti katsomaan häneen. Hänen silmänsä olivat tutkimattomat, hyvin etäiset. Ihan kuin hän olisi vajonnut muistelemaan jotakin kauan sitten tapahtunutta.
Asgard nielaisi epävarmasti. ”Voiko minusta tulla siis parantaja?”
Samassa Liljatuulen katse kirkastui, ja hänen naamalleen levisi ilahtunut hymy. ”Tietenkin voi! Se olisi loistavaa!” hän hyrisi.
Asgard tunsi helpotuksen kulkevan kehonsa lävitse. Hänestä tulisi Eloklaanin parantaja, aivan niin kuin Liljatuulikin!
Oli keskipäivä. Aurinko oli kavunnut korkealle taivaalle, ja Asgard näki siitä vilauksia silloin tällöin lehtikaton läpi. Liljatuuli oli Litteäkiven alla olevassa kolossa puhumassa veljelleen, Eloklaanin päällikölle. Asgard oli jälleen tikahtumaisillaan jännitykseen. Hänen mielessään myllersi kysymysten myrsky, jonka keskustassa, aivan myrskynsilmässä, oli selkeänä yksi, ainoa asia, jonka hän halusi tietää: voisiko erakosta tulla parantajaoppilas? Liljatuuli oli kyllä kertonut hänelle, että suurin osa Eloklaanin kissoista oli entisiä kotikisuja tai kulkukissoja, mutta mitä jos Mesitähti ei haluaisikaan enää enempää satunnaisia kulkureita klaaniinsa? Mitä jos Mesitähti kimmastuisi ajatuksesta niin, että hänet ajettaisiin ulos klaanin reviiriltä samoin tein?
Asgard näki silmänurkassaan liikettä. Liljatuuli pujahti ulos kolosta Mesitähti heti kintereillään seuraten. He olivat tulossa häntä kohti! Asgard istui suorassa ja yritti parhaansa mukaan näyttää vakuuttavalta päällikön silmissä. Hänen viiksensä värisivät vienosti jännityksestä.
”Kuulin, että olisit halukas liittymään klaaniimme ja ryhtymään Liljatuulen oppilaaksi.” Mesitähti seisahtui Liljatuulen kanssa häntä vastapäätä. Valkean kollin äänessä oli rauhoittava sävy. Asgard nielaisi vähän ja nyökkäsi sitten reippaasti. ”Siinä tapauksessa olet lämpimästi tervetullut.” Mesitähden kurkussa hyrisi kehräys, ja Liljatuuli hänen vierellään näytti olevan onnensa kukkuloilla, vaikka hänen olemuksensa olikin siihen nähden hyvin hillitty. Sen näki kuitenkin hänen iloisesti säkenöivistä silmistä, joiden katse oli kohdistettuna Asgardiin. Asgard vastasi katseeseen innostuksesta kihisten.
”Nimittäjäiset pidetään iltapäivällä”, Mesitähti ilmoitti vielä ennen kuin lähti punertavaturkkisen naaraskissan luokse, joka odotteli häntä sisäänkäynnin tuntumassa. He jäivät Liljatuulen kanssa kahden.
”Mitkä ne nimittäjäiset ovat?” Asgard kysyi epävarmana siitä, pitäisikö hänen olla niistä innoissaan vai hermostua entisestään. Liljatuuli laski häntänsä hänen selkänsä päälle rauhoittavasti ja ohjasi häntä lempeästi takaisin kohti parantajan pesää.
”Nimittäjäiset ovat klaanin tapa toivottaa nuori kissa tervetulleeksi klaanielämään. Yleensä klaanikissojen ensimmäiset nimitysmenot ovat oppilasnimitykset, joissa heistä tulee -tassuja”, parantaja selitti.
Asgard rypisti kulmiaan alkaessaan miettiä yhtä asiaa. ”Tarkoittaako se, että minustakin tulee sitten -tassu? Asgardtassu?” hän kokeili nimeä kielellään, eikä voinut sanoa pitävänsä siitä. Hänestä Asgard oli ihan hyvä nimi.
Liljatuuli kehräsi. ”Tulee kyllä, mutta minä keksin sinulle ihan uuden nimen – klaaninimen.”
Asgard tunsi karhunvatukkapensaan lehtien pyyhkivän turkkiaan kulkiessaan sen läpi Liljatuulen kanssa. Sairasaukiolla oli mukavan hämärää; paikoin pesän lattiaan muodostui valotäpliä auringonsäteiden siivilöityessä lehtien lomasta. Hän näki Ruskatassun vuoteessaan, Halavaviiksen paikka oli tyhjä. Hänen katseensa lipui tyhjään vuoteeseen, jossa hän oli nukkunut viimeisen neljänneskuun ajan. Sitten se siirtyi kahden kiven muodostamaan koloon, jossa hän tiesi Liljatuulen nukkuvan, ja kuvitteli oman petinsä naaraan nukkumapaikan viereen. Häntä alkoi hymyilyttää: parantaja Asgard, valmiina vastaanottamaan kaikki sairaat, haavoittuneet ja vammaiset.
Iltapäivä saapui nopeasti. Asgard oli yrittänyt kuluttaa aikaansa auttamalla Liljatuulta siivoamaan varastoaan lakastuneista ja pilalle menneistä yrteistä. Ilmeisesti se oli toiminut, sillä nyt hän jo huomasi istuvansa aukiolla muiden kissojen ympäröimänä. Hän oli yrittänyt saada turkkinsa näyttämään niin siistiltä kuin vain mahdollista, eikä ollut vieläkään aivan tyytyväinen lopputulokseen. »Mitä minulle on tapahtumassa? Ennen hädin tuskin välitin siitä, jos viiksiini oli jäänyt roikkumaan riistan rippeitä», hän ajatteli itsekseen. Sitten hän vilkaisi ympärilleen. Paljon kissoja supisi hänen lähettyvillään, päät lähekkäin ja hännät keskittyneesti huiskien. »Toisaalta ennen minun ei tarvinnut välittää kuin vain itsestäni. Nyt siihen tulee muutos.»
”Eloklaanin kissat, saisinko huomionne?” Mesitähden naukaisu kiiri vaimean puheensorinan ylitse. Kaikki hiljenivät. Asgard käänsi katseensa päällikköä kohti. ”Parantajamme Liljatuuli on ilmoittanut minulle ottavansa oppilaan. Tänään olemme kokoontuneet seuraamaan hänen uuden oppilaansa nimitystä.” Mesitähti teki tilaa Litteäkiven päällä sisarelleen, joka astui eteen. Parantajan katse porautui Asgardiin. Hän viittoi Asgardia tulemaan viereensä kivelle.
Asgard asettautui seisomaan tummanharmaan naaraan viereen kiusallisen tietoisena muiden tuijotuksesta. Tuntui typerältä seisoa kaikkien muiden edessä kuin jokin typerä jänis, joka ei ollut vielä huomannut väijyksissä olevaa saalistajaa.
”Eloklaanin kissat, te tiedätte etten voi olla kanssanne ikuisesti”, Liljatuuli aloitti. Asgardista sanat kuulostivat harjoitelluilta, aivan kuin niiden takana olisi pidempi historia ja useampi kissa lausumassa niitä. ”Niinpä minun on aika ottaa oppilas. Olen valinnut kissan joka on osoittanut olevansa kiinnostunut muiden hyvinvoinnista ja valmis tekemään töitä oikeiden asioiden puolesta. Oppilaani tulemaan Asgard, joka tästä hetkestä lähtien tunnettakoon Leimutassuna.”
Leimutassu tunsi sydämen hypähtävän kurkkuun. Hän oli Leimutassu. Se oli hänen uusi nimensä! ”Leimutassu, hyväksytkö paikan Liljatuulen oppilaana?” Mesitähden nauku yllätti hänet. Hän räpäytti silmiään ja nyökkäsi.
”Kyllä.”
”Seuraavan puolikuun aikana matkaat kanssani Kuuluolalle, jotta Tähtiklaani voi hyväksyä sinut muiden parantajien joukkoon”, Liljatuuli maukaisi juhlavasti.
”Eloklaanin onnittelut kulkekoot kanssasi”, Mesitähti lausahti, ja koko klaani puhkesi toistamaan Leimutassun uutta nimeä.
”Leimutassu!”
”Leimutassu!”
”Leimutassu!”
//999 sanaa
