Salamanteri
//Kirjoittaja: Saaga
//Erakko | Klaanien lähialueet
Olimme selvinneet ketun hyökkäyksestä säikähdyksellä. En vieläkään ollut lopettanut seikkailujani ja olin taas päätynyt yhdelle sellaiselle mutta tälläkertaa Blackin kanssa. Kiipeilin puussa korkealla, jossain puun puolivälin kohdalla. Black tiiraili minua alhaalta päin.
“Taitavaa!” kuulin hänen huutonsa.
“Kiitos!” nau’uin takaisin ja loikkaisin alemmalle oksalle. Kapusin varovaisesti alaspäin kunnes olin alimmalla oksalla hyppyetäisyydellä maasta.
“Haluaisitko sinä kokeilla kiipeilyä?” kysyin veljeltäni innokkaana.
“Enpä tiedä. En ole kauhean hyvä siinä”, kolli naukui.
“Ei aina tarvitse olla hyvä siinä asiassa, jota tekee kunhan jaksaa yrittää”, naukaisin ja loikkasin alas puusta häntä hieman närkästyneesti pystyssä. Tassutin aluskasvillisuuden sekaan. Hiirenkorvan myötä lunta oli maassa enää vähemmän kuin aikaisemmin ja ruohikko näkyi jo joissakin kohdin. Työnnyin pensaikon lävitse mutta pysähdyin äkisti. Kuulin käpälän askelet takaani sitten nekin pysähtyivät. Maassa makasi raidallinen kermanvaalea kollikissa – tai raidallisen kermanvaalean kollikissan piloille raadeltu ruumis.
“Mitä nyt, Salamanteri?” Black kysyi takaani ja kurkkasi takaani nähdäkseen mitä toljotin. Kuulin henkäisyn takaani. Astelin murjoutuneen pilatun ruumiin toiselle puolen ja tutkailin kissaan. Veren löyhkä oli tuore, joten kollin murhaaja oleskeli jossain lähistöllä muttei sitten kehdannut edes peittää jälkiään.
“Hautaisimmeko hänet?” kysyin Blackilta ja aloin jo kaapia kuoppaa ruumiin vierelle. Black liittyi hiljaisena mukaan kaivamaan kuoppaa ruumiille. Pidimme hiljaisen hetken kuolleelle tuntemattomalle kissanrääpäleelle ja sitten hautasimme hänet vaiti. Urakan jälkeen olimme kumpikin aivan mullan peitossa.
“Mikäköhän oli tappanut sen kissan?” pohdin ääneen.
“En tiedä”, Black vastasi hieman vaivaantuneena.
