Puh
//Kirjoittaja: Aura
//Kotikisu | Klaanien läheinen kaksijalkala
Puh istui Nasun kanssa Nasun uudessa ulkoilutarhassa. Se oli Puhista todella hieno, siellä oli erilaisia kiipeilypuita ja paljon leluja! Ja mikä tärkeintä, Nasun kaksijalka oli piilottanut uuteen ulkoilutarhaan paljon herkkuja. Nasu ei ollut uskaltautunut hetkeen ulos, sillä kolli oli törmännyt viime reissulla koiraan. Puhista oli kiva, että Nasulla oli niin kiva kaksijalka, että kolli oli saanut ikioman ulkoilutarhan!
“Katso minua, Nasu!” Puh naukaisi, sillä hän halusi ystävänsä huomion ja teki hieman kömpelön loikan päästäkseen korkeammalle kiipeilypuussa.
“Katso minua, olen kaikista korkein kissa mitä tässä kaksijalkalassa on koskaan nähty!” Puh hassutteli ja sai Nasun nauramaan. Kermanvärinen kolli oli iloinen nähdessään hymyn ystävänsä kasvoilla. Olihan Nasu ollut aina arka, mutta kolli oli vetäytynyt takaisin kuoreensa koiraepisodin jälkeen. Puh ei tiennyt mitä tehdä, jotta voisi saada Nasun taas seikkailemaan hänen kanssaan. Kolli arveli tarvitsevansa apua, mutta kenen? Hän tunsi kyllä ainakin Kallen ja Murun, he uskalsivat käydä ulkona! Puh päätti, että kävisi jonain kauniina päivänä etsimässä ystävykset hänen käpäliinsä ja pyytäisi heidät puhumaan Nasulle ulkoilun hyvistä puolista. Kuten siitä, että mistä tahansa saattaisi löytää ruokaa tai uusia ystäviä. Puhista ne olivat ainakin todella hyviä puolia. Nyt kun Puh mietti, hän ei ollutkaan hetkeen jutellut kummallekaan kissalle. Puh ei juuri nyt edes muistanut missä he asuivat, mutta päätti selvittää asian heti pikimmiten! Mistähän hän aloittaisi? Loistotassu voisi tietää jotain tai sitten hänen emonsa Daisy. He ainakin ulkoilivat vapaana, ja olisivat saattaneet voida törmätä Kalleen tai Muruun. Puh katseli verkon läpi ulkomaailmaan ja seuraili tarkasti tarhan ohi liihottelevia perhosia. Ne olivat Puhista hienoja ja kiehtovia. Niitä saattoi nähdä missä värissä tahansa! Puh sohi tassullaan verkkoa leikkisästi hän halusi leikkiä perhosten kanssa! Se sai kuitenkin Nasun vingahtamaan säikähtäneenä. Puh käänsi katseensa pieneen ystäväiseensä hämmentyneenä. Oliko hän tehnyt jotain väärää? Puh oli vain halunnut leikkiä perhosten kanssa!
“Pu-Puh, siihen voi tulla re-reikä ja sitten me-metsäkissat pääsevät tä-tä-tänne”, Nasu huolehti säikkynä ja loikkasi Puhin vierelle päätään pudistellen. Kolli laski tassunsa verkolta ystävänsä selän päälle ja sukaisi kollin päälakea rauhoittavasti:
“Nasu, ei ole mitään hätää! Minä suojelen sinua kaikelta, eivät he tule tänne varastamaan meidän ruokiamme! Varmasti Kalle ja Muru suojelevat myös, kunhan vain löydän heidät.”
