Merkurius
//Kirjoittaja: Elandra
//Erakko |
Kavahdin yllättyneenä askeleen kauemmaksi Taivaslaulusta. Hän katsoi minua lempeä ilme kasvoillaan, mutta se muuttui hetkessä hämmentyneeksi. Sitä seurasi katse, joka suorastaan huusi katumusta. Naaras avasi suunsa sanoakseen jotakin, mutta minä ehdin ensin:
”Oikeastiko?” En voinut uskoa korviani. Taivaslaulu oli juuri tunnustanut olevansa rakastunut minuun. Kasvoilleni levisi lämmin hymy, kun tajusin soturin olevan tosissaan. Taivaslaulukin hymyili taas.
”Tunnetko sinä samoin?” naaras kysyi varovasti, vaikka olikin takuulla arvannut jo vastauksen.
”Tunnen”, vastasin kääntämättä katsettani pois kuolonklaanilaisesta. Olisin voinut katsella soturin erivärisiä silmiä ikuisuuden. Taivaslaulu oli erityinen, eikä maailmassa ollut yhtäkään kissaa, joka olisi ollut kuin hän. Hän oli kaikista mukavin ja kaunein kissa, jonka olin koskaan tavannut. En voinut uskoa, että noin täydellinen kissa oli rakastunut minuun. Olin jo valmis huutamaan asiasta kaikille, mutta ajatus katkesi Taivaslaulun kääntäessä katseensa pois minusta. Naaras vilkaisi hirviötä ja kaksijalkoja, jotka eivät onneksi olleet huomanneet meitä. Katseeni lipui hirviöstä takaisin Taivaslauluun, mutta se jatkoi matkaansa Kuolonklaanin reviirille. Kasvoilleni piirtyi huolestunut ilme.
”Mitä me nyt teemme?” kysyin ja katsoin Taivaslaulua toivoen, että hänellä oli vastaus. Naaras käänsi katseensa kohti Kuolonklaanin reviiriä.
”Onko meillä muita vaihtoehtoja kuin se, että minä lähden Kuolonklaanista?” naaras vastasi kysymykseeni kysymyksellä. Kohtasin jälleen hänen katseensa. Mieltäni lämmitti katsoa naaraan kauniita kasvoja, mutta siitä huolimatta olin huolestunut tulevaisuudesta. Taivaslaulu oli oikeassa, muuta vaihtoehtoa ei ollut. En ikimaailmassa voisi liittyä Kuolonklaaniin, sillä menettäisin silloin Coronan lisäksi myös oman nimeni. Kuolonklaanissa täytyi olla klaaninimi, ja minun nimeni ei ollut sellainen. Ero veljestä ei ollut myöskään minkäänlainen vaihtoehto, ei ikinä. Vaikka halusinkin olla Taivaslaulun kanssa, halusin olla myös pentuetoverini kanssa.
”Ei”, totesin hiljaisella äänellä ja katsoin Taivaslaulua pahoittelevasti. En olisi halunnut, että naaras jättää klaaninsa minun vuokseni. Hän oli syntynyt ja varttunut Kuolonklaanissa. Ei varmasti olisi helppoa päästää siitä kaikesta irti noin vain yhden kissan vuoksi.
”Mutta jos sinä lähdet klaanista, Kuolonklaani ei takuulla pidä siitä. He tuskin haluavat enää meitä lähellekään reviiriään, jos sinä eroat klaanista meidän vuoksemme”, sanoin ja katsoin Taivaslaulua. Minua ei haittaisi, jos joutuisimme muuttamaan kauemmaksi Kuolonklaanin reviiristä, mutta en ollut varma, miten muut suhtautuisivat asiaan. Corona takuulla ymmärtäisi sen, että rakkauden vuoksi olin valmis tekemään mitä tahansa. Hän ymmärsi minua aina, vaikka ei välttämättä ollutkaan samaa mieltä asioista. Minulle riittäisi, jos vain Corona suostuisi lähtemään minun ja Taivaslaulun matkaan. He olivat minun elämäni tärkeimmät kissat.
”Ja jos sinä oikeasti lähdet, milloin aiot tehdä sen?” lisäsin, kun Taivaslaulu vielä mietti vastausta edelliseen kysymykseeni.
//Taivas?
// 390 sanaa
