Jupiter
//Kirjoittaja: Woln
//Erakko | Klaanien lähialueet
No, mitä teemme, Höyhen?” kysyin. Olin oppinut hänen uuden nimensä. ”En tiedä, onko sinulla jotain ideoita?” Höyhen kysyi. Pudistin päätäni. Höyhen puski minua hellästi lavoille. ”Sotajulistusko?” kysyin kiusoitellen. ”Selvä!” ulvaisin ja heittäydyin Höyhentä päin. Höyhen näytti aluksi säikähtäneeltä, mutta huomasi että se oli leikkiä. Hän ärähti leikkisästi ja löi minua kevyesti päähän. Murahdin ja syöksyin Höyhenen päälle. Kierimme pensaaseen. ”Taistelu päättyi!” julistin muka tiukkana. Höyhen naurahti iloisena. Istuimme pensaassa. ”Mennäänkö yötutkimusretkelle?” kysyin. ”Mennään.” Höyhen vastasi. ”Kunhan ei sen kauhean kissarankkurin mökille!” ”Ei todellakaan!” murahdin. ”Se oli jo tarpeeksi kauhea kerta!” Tassutimme pensaiden välistä kohti lehtipuita. Koivut viistivät turkkiani. Huomasin kuunvalossa jotain kimmeltävää. ”Höyhen, mikä tuo on?” kysyin. ”Mikä?” hän kysyi selvästi hämmästyneenä. Tassutin lähemmäs. ”Sehän on kissa!” ulvaisin järkyttyneenä. ”Kissa?” ”Ei kai!” ulvaisi Höyhen. Huomasin Höyhenen luovan järkyttyneen katseen kissaan. ”Miten se tänne on päätynyt?” kysyin. Kissassa oli outo haju. ”Älä koske siihen!” ulvaisin Höyhenelle. Oli jo myöhäistä. Höyhen oli jo kissan päällä tutkimassa. Kissassa ei näkynyt tappojälkiä. Huokaisin helpottuneena. Höyhen tutki kissan hengitystä. ”Hän ei hengitä!” Höyhen ulvaisi kauhistuneena. ”Onko hän kuollut?” kuiskasin. Näin kuinka kissan silmät kimmelsivät. Erotin että kissa oli vielä hyvin nuori, melkein pentu. ”Minä kostan sille!” karjaisin. ”Minä kostan sille, kuka tuohon kissaan koski!” Höyhen vaikutti säikähtäneeltä. Vedin henkeä syvään. Huokaisin. ”No, meidän täytyy haudata tämä kissa.” naukaisin. ”Emmekö voi tehdä hänelle jotain?” kysyi Höyhen. ”Emme voi.” vastasin. ”Me hautaamme hänet.” Höyhen vaikutti yhä järkyttyneeltä. Laskin häntäni hänen lavoilleen. Höyhen karisti sen. Annoin hänen olla surullinen. Ei auttaisi, vaikka tekisin mitä. Laskin kissan kuoppaan. Naaraskissa näytti kauniilta kuun valossa. Peitin kuopan. Höyhen tassutti murheellisen oloisena pensaiden läpi. Olimme hiljaa. Tassutin vuoteelleni ja painoin pääni syvälle sammaliin. Näin Höyhenen turkin. Höyhen oli minusta hyvin kaunis ja mukava, tunsin erityisiä tunteita häneen. En uskaltanut paljastaa sitä että rakastin Höyhentä. En tiennyt hänen reaktiotaan. Se voisi pilata ystävyytemme. Päätin olla hiljaa ja esittää normaalia. Olin yhä suunnaltani kissan kuolemasta. Nukahdin. Näin unta siitä, että minulla oli pentuja. Pieniä, söpöjä pentuja. Heidän emonsa katseli heitä silmät kimmeltäen. Huomasin olevani isä. Näin kissan silmät. Ne olivat samanlaiset kuin Höyhenellä. Kissan turkki oli tähtien peitossa, mutta erotin turkin värin. ”Höyhen.” henkäisin. ”Hän on tuleva kumppanini.” En tiennyt kertoisinko Höyhenelle unestani. Eihän minun täytyisi kertoa hänelle, että rakastaisin häntä. En tiennyt vihaisiko hän minua sen jälkeen, mutta päätin aloittaa vähästä. Olin jännittynyt. Karvani olivat kai pystyssä, koska Höyhen katseli minua kummastuneena. Avasin suuni varovasti. Höyhen söi myyrää. ”Hei, Höyhen!” huusin muka normaalisti. ”Hei.” Höyhen vastasi kummastuneena. Olin ehkä liian liioitteleva. Päätin vaihtaa ääntäni kiinnostuneeksi ja kysyin: ”Mitä teet?”
”Höyhen?”
