Kharon
//Kirjoittaja: Elandra
//Erakko |
Kharon suorastaan tunsi Päivänsäteen tumman ja pistävän katseen niskassaan, kun hän kulki Tyrskytiikerin perässä eteenpäin. Kaksijalkalan syrjäiset kujat olivat rauhallisia tähän aikaan päivästä, eikä kaksijalkoja juurikaan näkynyt. Vaikka Kharonia ärsyttikin Päivänsäteen jatkuva tuijotus, hän päätti tällä kertaa antaa asian olla. Tyrskytiikerin käsky olla hiljaa oli tehonnut ainakin Kharoniin. Hän ei halunnut saada kimppuunsa kissaa, joka oli todistetusti tappanut ainakin yhden kissan aiemmin.
Kharonin ajatus harhautui pois partiosta ja ympäristön tarkkailusta, kun jokin huumaava tuoksu kantautui hänen herkkään nenäänsä. Eloklaanissa varttuneelta kollilta ei vienyt kauaakaan tunnistaa tuoksua. Se oli tuoreen kalan tuoksu, aivan selvästi. Haju sai Kharonin muistamaan, kuinka nälkäinen hän olikaan. Viime päivien ateriat olivat olleet pikemminkin suullisia, ja ruoka muistutti enemmän variksenruokaa kuin mitään muuta.
Kun Tyrskytiikeri kääntyi kulman taakse oikealle päin, Kharon ei seurannutkaan häntä. Sen sijaan hän kääntyi vasemmalle, kohti kalan kutsuvaa tuoksua. Raskain askelin Kharon ravasi metallisäiliöiden luokse. Haju ei tullut niistä, vaan niiden takaa.
”Hei! Minne sinä luulet meneväsi?” Päivänsäteen kipakka ääni ei saanut erakkoa pysähtymään. Kharon ei edes vilkaissut taakseen, vaan ohitti varmoin askelin metallisäiliöt. Niiden takaa paljastui aarre, joka toi veden Kharonin kielelle. Hopeinen lohi makasi maassa muutaman ketunmitan päässä, kuin kutsuen kollia luokseen.
”Palaa takaisin partioon kuin olisit jo! Et voi lähteä noin vain omille teillesi!” Päivänsäde komenteli, mutta Kharon pudisti päätään.
”Ei täällä tänäänkään ole kissoja, joilta kaksijalkalaa pitäisi turvata. Sen sijaan löysin jotain paljon parempaa”, kolli viittasi katseellaan itseään pienemmän naaraskissan ohitse. Päivänsäde vilkaisi olkansa yli kalaa, joka edelleen makasi maassa kutsuen Kharonia luokseen.
Kun Päivänsäde alkoi harppomaan pitkin askelin kohti ateriaa, Kharon kimpaantui. Kolli syöksyi eteenpäin, mutta Päivänsäde reagoi nopeasti. Molemmat juoksivat yhtä aikaa kalan luokse. Kharonin harmiksi Päivänsäde oli liikkeiltään nopeampi, ja naaras pääsi kuin pääsikin ensimmäisenä käsiksi kalaan. Naaras nappasi hopeisen saaliin hampaisiinsa ja näytti olevan varma voitostaan. Kharon ei kuitenkaan antanut asian olla, vaan määrätietoisesti nosti lapiomaisen käpälänsä ylös ja läimäytti sillä Päivänsädettä kuonoon niin, että kala lennähti maahan. Riemukkaan huudahduksen kera Kharon syöksyi kalan perään ja otti sen tiukasti hampaisiinsa.
”Voi ei”, Päivänsäteen ääni oli surkea, ja sekös vasta ilahdutti Kharonia.
”Sinun pitäisi opetella ennakoimaan paremmin, niin voisit joskus ehkä voittaakin minut”, entinen eloklaanilainen tokaisi itsevarmalla äänellä.
”En minä sitä, hiirenaivo. Katso ympärillesi, me olemme loukussa”, naaras kivahti. Nyt vasta Kharon älysi katsoa, mihin oli astunut. Kaksikon takana ollut, aiemmin kulkuvapaa reitti oli poissa. Tilalla oli langanohuesta, metallisesta aineesta valmistettu seinämä, jossa oli paljon käpälänmentäviä reikiä.
”Mihin te oikein jäitte?” Tyrskytiikerin ärsyyntynyt ääni kantautui metallisäiliöiden takaa. Pian paksuraitainen, tumma kolli ilmestyi myös Kharonin näköpiiriin. Vanhempi kolli pysähtyi kuin seinään huomatessaan, millaiseen loukkuun Päivänsäde ja Kharon olivat järjestäneet itsensä. Nyt vasta Kharon pudotti kalan maahan, mutta itsensä vasemmalle puolen, jottei Päivänsäde saisi sitä häneltä. Varmuuden vuoksi kolli painoi vielä käpälänsä elottoman, limaisen saaliinsa päälle.
”Taidamme olla jumissa täällä”, Kharon lausahti, vaikka Tyrskytiikeri oli varmasti huomannut sen jo.
//Päivi tai Tyrsky?
// 461 sanaa
