Rontti
//Kirjoittaja: Käärmis
//Kotikisu | Tuntematon alue
Rontti hiippaili avonaiselle ikkunalle ilkikurinen virne kasvoillaan. Oli yö ja raidallinen kolli oli päättänyt suorittaa suunnitelmansa. Hänen onnekseen yksi kaksijaloista oli jättänyt ikkunan auki ja nuori kolli saattoi helposti pujahtaa siitä ulos raikkaaseen yöilmaan. Hän pörhisti karvojaan suojaksi kylmyydeltä ja lähti sitten suuntaamaan kohti kaksijalkalan rajaa. Kolli tunsi jännityksen kuplivan hänen ympärillään, kun hän vain läheni kohtaa, jossa kaksijalkala ja metsä kohtaavat. Rontti saattoi jo kuulla mielessään, miten hän kertoisi Armaalle hänen mahtavasta tutkimusretkestää ja sen jälkeen yksisilmäinen kolli lähtisi mielellään mukaan ensi kerralla. Heidän ei tarvitsisi odottaa, vaan kolli ihastuisi ajatukseen mennä metsään ja silloin Rontin ei tarvitsisi tylsistyä aina vain samaa aluetta tutkiessaan.
“Saat vielä nähdä, että metsässä ei ole mitään pelättävää, vaikka olisikin pelkkä pentu eikä täysikasvuinen kissa, Armas”, raidallinen kolli mutisi itsekseen päästyään metsän laidalle. Hän otti ensi askeleensa metsän pehmoisella maaperällä ja päästi pitkän ilahtuneen huokauksen.
“Tästä tulee hauskaa”, hän naukaisi ilahtuneena ja lähti loikkimaan syvemmälle metsään. Hänen tehtävänsä olikin seuraavaksi tutkia kaikki metsän kolkat ja palata sitten kotiin raportoimaan Armaalle kaikesta siitä, mitä hän oli kuullut, nähnyt, haistanut ja kokenut. Armaasta tulisi varmasti kateellinen ja ystävänsä silmissä Rontti olisi urhea ja itsevarma seikkailija, jota ei mitkään pienet kauhut metsässä pelottaisi.
Rontti loikkasi läheisen kannon päälle ja haisteli sitä tarkasti. Hän antoi metsän aromien levitä hänen sisimpäänsä asti.
“Tähän minut on tarkoitettu; tutkimaan metsän kaikkia kolkkia”, Rontin nauku oli lähes silkka kehräys. Hän tassutti läheisimmän puun juurelle ja katseli ylös sen oksistoon. Hän asetti etutassunsa sen rungolle tunnustellen sen pintaa ja tarrautui sitten kaikin tassuin kiinni. Hän uskoi pystyvänsä kiivetä puun huipulle asti.
Rontti kiipesi hetken, kunnes pysähtyi ja vilkaisi alas ajatellen näkevänsä maan jo monen ketunmitan päässä alempana. Sen sijaan maanpinta oli kuitenkin noin hännänmitan päässä siitä, missä kolli oli sillä hetkellä.
Hän päätti siis vain yrittää kovempaa ja veti itseään ylöspäin runkoa pitkin mahdollisimman paljon, kunnes eteen tuli viimeinkin ensimmäinen oksa. Rontti kiipesi sen vierelle ja kampesi itsensä sen päälle ja keikkui siinä katsellen alas. Edelleenkään hän ei ollut kamalan korkealla, mutta kolli oli kuitenkin tyytyväinen suoritukseensa. Hän ajatteli, että se oli alku hänen mainiolle kiipeily uralle.
Rontti katsoi alas oksalta ja pohti miten hän pääsisi takaisin maahan. Hän ei ollut koskaan kiivennyt niin korkealle ja hän ei ollut varma oliko turvallista loikata niin korkealta alas maahan asti. Kolli kynsi puuta samalla, kun pohti yrittäisikö kiivetä alaspäin ja mahdollisesti tipahtaa, vai vain hypätä suoraan maahan asti. Hän kyyristeli siinä hetkin ja päästi muutaman pentumaisen vinkaisun, kunnes hän lähti kapuamaajn puuta alaspäin. Kolli ei ollut siinä kamalan taitava, mutta onnistui pääsemään lähes maan kamaralle asti, ennen kuin hänen tassunsa lipesivät ja hän muksahti maahan.
Hetken ajan siinä maattuaan katsellen tyhjyyteen, Rontti kampesi itsensä taas pystyyn. Hän huomasi auringon jo alkavan nousta kaukana taivaanrannassa ja ryhtyi pyörimään ympyrää paikallaan yrittäen muistaa, mistä suunnasta hän oli tullut.
“Oliko se tuolta? Ei, ei se voinut olla. Entä tuo suunta? Enpä oikein tiedä. Entä-” hänet keskeytti kuitenkin rapina pensaikossa. Kolli käänsi katseensa ääntä kohti ja hivuttautui varovasti lähemmäs. Hän kuuli lisää karmeaa rapinaa ja muutaman haukahduksen ja murahduksen tapaisen äännähdyksen. Pian pensaasta pistikin esiin ruman olion kuono. Se oli punaruskea eläin pitkällä suipolla kuonolla. Sen häijyt silmät tuijottivat suoraan nuorta raidallista kollia ja hetken ajan kumpikaan ei tehnyt yhtikäs mitään.
“Tuoko… on kettu?” Rontti henkäisi hiljaa. Armas oli kertonut niistä hänelle paljon. Ne olivat häijyjä isoja otuksia, jotka tappoivat kissoja helposti ja mielellään.
Rontti pinkaisi juoksuun, kun kettu päästi haukahduksen ja syöksyi kollia kohti. Hän ajatteli, että hänellä ei ollut montaa tapaa päästä karkuun. Kettu oli häntä suunnattomasti isompi ja myös nopeampi. Se alkoi saada Rontin kiinni nopeasti.
Kolli loikkasi lähimmän puun rungolle ja lähti kiskomaan itseään vimmatusti ylöspäin. Hän saattoi tuntea ketun lämpimän hengityksen hännässään ja kiskaisi sen ylös, kun se loikkasi vähän tarttuakseen siihen ja vetääkseen pennun alas puun rungolta. Rontin lihaksia särki, kun hän kampesi itsensä taas oksalle. Hän puuskutti ja katsoi kettua joka murisi ja pyöri puun ympärillä väläytellen hänelle hampaitaan. Rontti päästi pienen voihkaisun
katsellessaan alas kettuun. Se ei varmasti jättäisi häntä rauhaan. Kuitenkin metsästä alkoi kuulua koiran räksytystä ja pian jonkin matkan päähän ilmestyi kaksijalka koira mukanaan. Ne olivat ilmeisesti lähteneet aikaiselle lenkille. Koiran kova haukku ja kaksijalan kamala pakokauhuinen mörinä ajoi ketun pois. Se pinkoi syvemmälle metsään selkeästi haluamatta kokeilla tapella sekä koiraa, että kaksijalkaa vastaan. Rontti päästi helpottuneen henkäyksen.
“Kiitos paljon!” hän huusi kaksijalalle, joka oli kääntynyt kannoillaan ja lähtenyt kipittämään rivakasti pois koiransa kanssa.
Rontti odotti vielä hetken puun oksalla katsellen alas, kunnes viimein kapusi takaisin maan kamaralle ja lähti tepastelemaan suuntaa, jossa oletti kaksijalkalan olevan. Hän olisi seurannut kaksijalan ja koiran hajua, mutta hän oli surkea jäljttämään mitään ja muut metsän hajut ja ketun väkevä haju peittivät näiden hajua hyvin. Rontti siis yritti vain päätellä mihin nämä olivat kulkeneet.
Rontti katseli ympärilleen. Hänellä ei ollut harmainta aavistusta missä hän oli. Raidallinen kolli oli kulkenut jo ikuisuudelta tuntuvan ajan, eikä mikään hänen ympärillään näyttänyt edes hämärästi tutulta. Aurinko oli mennyt piiloon pilviverhon taakse, eikä Rontti voinut siis päätellä aikaa sen kautta. Pentu pohti oliko ilta jo hämärtymässä vai oliko hänellä vielä runsaasti aikaa etsiä tietään takaisin kotiin, mutta oli miten oli, hänen täytyi löytää itselleen jo pian suojapaikka, jos alkaisikin sataa.
Juuri kollin ajatellessa sadetta ja sitä, miten hänen täytyisi etsiä itselleen suojapaikka, alkoi taivaalta tipahdella kylmiä pisaroita hänen kasvoilleen. Rontti värähti inhosta ja pörhisti turkkiaan entisestään. Hänen täytyisi löytää suojaa ja pian, muussa tapauksessa hän olisi yön kylmissään ja märkä. Raidallinen kolli alkoi tästä syystä katsella ympärilleen ja arvioida, jos mikään paikka voisi millään tavalla näyttää hyvältä paikalta suojautua sateelta. Hänen katseeseensa osuikin tiivis pensaikko, joka näytti ainakin suurimmalta osalta vesitiiviiltä.
Rontti asettui pensaikkoon ja yritti käpertyä hyvään asentoon nukkumaan. Jos hänen olisi mitenkään mahdollista saada unta siihen väliin, hän nukkuisi mielellään. Hän tarvitsisi energiaa löytääkseen myöhemmin takaisin kotiin.
Rontti kiskoi itsensä ulos pensaikosta. Hänellä oli kylmä ja hänen jäsenensä tuntuivat jäykiltä. Hän ei ollut kovalla maalla saanut juurikaan unta ja aina vähän väliä pensaiden oksien välitse oli päässyt läpi pisaroita, jotka olivat imeytyneet hänen turkkiinsa. Hänestä tuntui, että hän ei ollut koskaan aikaisemmin nukkunut yhtä huonosti, mutta väsymyksestä ja hänen sisuksiaan kalvovasta nälästä huolimatta pentu lähti jatkamaan matkaansa.
Rontti kuunteli harmistuneena vatsansa murinaa. Hänellä oli jo kova nälkä. Kolli oli tottunut siihen, että milloin vain hän ikinä halusikaan, hän saattoi mennä takaisin kotiin syömään hieman nappuloita ja palata sitten takaisin leikkiensä pariin. Nyt tilanne ei kuitenkaan ollut sellainen. Hän oli kylmissään ja nälissään ja hänen täytyi keksiä mitä hän saattaisi syödä tai hän nääntyisi.
Pentu kuuli kuitenkin yhtäkkiä puhetta kaukaisuudesta. Hän lähti seuraamaan varovasti ääniä ja lähestyi koko ajan. Pian hän vilkaisi ulos pensaista ja näki pienen kissajoukkion, joka muodostui neljästä eri kissasta. Ne naureskelivat ja söivät yhdessä hiiriä lintuja ja oravia. Rontti ei ollut koskaan maistanut niitä, mutta ajatteli, että voisi kokeilla pyytää näiltä kissoilta, jos he suostuisivat antamaan hänelle hieman ja sitten johdattamaan hänet takaisin kotiinsa.
Rontti asteli ulos pensaasta ja heti jokainen kissa hiljeni. He katsoivat häneen silmät sirillä ja luimistivat korvansa.
“Tervehdys! Minä olen Rontti ja tulen eräästä kaksijalkalasta. Olen eksynyt ja kovin nälissäni ja huomasin teidän syövän noita… eläimiä”, Rontti aloitti ja osoitti kissojen nappaamiin saaliisiin. “Ajattelin kysyä, jos teiltä liikenisi yhtään ruokaa ja apua olisin erittäin kiitollinen asiasta.”
“Vai että ruokaa tulit vaatimaan”, yksi kissoista sanoi hitaasti. Hänen äänessään oli häivähdys ivaa, kun hän puhui Rontille.
“Ja vaatimaan apua kotisi löytämisessä”, toinen kissa sanoi. Rontti katsoi heitä hetken hiljaa, kunnes puhui taas.
“En minä vaatinut mitään, pyysin vain”, hän sanoi. Kissat vilkaisivat toisiinsa ja sitten virnuilivat raidalliselle kollille. Rontti ei ymmärtänyt mitä oli meneillään. Mikä heistä oli niin hauskaa?
“Voi kuule pieni pentu. Tähän vuodenaikaan ei ole enää kamalasti riistaa ruoaksi ja mekin olemme nälkäisiä. Voisi olla, että kissanpentu saattaisi maistua yllättävän hyvälle”, yksi kissoista sanoi ja lähestyi häntä ottaen kyntensä esille. Rontti jähmettyi ihmetyksestä ja pelosta paikalleen. Kissat ympäröivät hänet nopeasti ja yhtäkkiä kolli tajusi, että hänellä ei ollut enää pakotietä.
Lähin kissoista nojautui aivan kollin kuonon eteen niin, että heidän kuonojensa välillä oli vain noin hiirenmitta ilmaa. Kissa oli paljon Ronttia suurempi ja hän virnisti ensin ilkeästi ja sitten loikkasi pennun päälle painaen tämän maata vasten ja puristaen kynsiään tämän lihaan. Rontti päästi rääkäisyn, kun kissa seisoi puoliksi hänen päällään. Kissa hönkäisi hänen naamalleen samalla, kun puhui.
“Pystyn tappaa sinut vaikka silmät sidottuna”, tämä sanoi ja iski molemmilla etutassuillaan Ronttia naamaan vuoron perään. Pentu parkaisi ja onnistui jotenkin mönkimään irti tämän otteesta. Hän loikkasi pystyyn ja lähti ravaamaan karkuun. Kuitenkin hän kuuli takanaan juoksuaskelia, kun nyt toinen kissoista lähti jahtaamaan häntä. Muut näyttivät menettäneen mielenkiintonsa jo täysin.
Rontti päästi äänekkään voihkaisun, kun kissa iskeytyi häntä selkään ja painoi hänet maata vasten repien takatassuillaan hänen selästään suuria karvatuppoja. Rontti onnistui kohottamaan etutassuaan, pyörähtämään kummalliseen asentoon ja huitaisemaan kissaa naamalle. Hän osui tämän nenään ja teki siihen pienen haavan. Kissa sihahti ja nosti tassunsa säikähdyksestä pois pennun päältä. Rontti näki tilaisuutensa tulleen ja juoksi taas täyttä vauhtia karkuun. Hän suuntasi eteenpäin ja pian pujahti pieneen kaninkoloon, joka sattui hänen silmäänsä.
Kolli tunsi kasvojaan kirvelevän toisen silmän kohdalta ja siitä vuosi verta. Kissan tekevät haavat olivat kipeitä ja Rontti nosti tassunsa niiden kohdalle. Hän tunsi lämpimän veren tassussaan ja katsellessaan sitä hän näki sen täynnä helakanpunaista lämmintä verta. Kollia alkoi kuvottaa. Siinä vaiheessa hän myös tajusi, että hän ei pystynyt avata silmäänsä. Haavan ympäriltä alue oli turvonnut niin, että kolli ei saanut silmäänsä avattua. Hän päästi vaimean vinkaisun ja käpertyi kauemmas kolon suusta, jotta häijy kissajoukko ei näkisi häntä, jos he lähtisivät etsimään häntä vielä.
Rontti avasi silmänsä. Hänen toinen silmänsä ei vieläkään avautunut ja häneen sattui. Hän katsoi ympärilleen väsyneenä. Kissat olivat kaikonneet ja hän oli nukahtanut koloon, koska oli vain odottanut ja odottanut.
Kolli hiipi ulos sieltä varovasti. Aikaisempien kissojen hajut olivat jo laimentuneet hieman ja hän uskaltautui astelemaan ulos asti. Hän palasi sinne, missä kissat oli ensi kertaa nähnyt ja huomasi heidän ruokiensa jäänteet. Heti hän tunsi pienen määrän helpotusta ja ravasi kaluamaan saaliseläimistä kaiken sen mitä jäljelle oli jäänyt. Ei se paljoa ollut, mutta Rontti ei aikonut valittaa. Ainakin hän saisi ruokaa.
Rontti lähti tassuttamaan eteenpäin saatuaan kaiken syötyä. Hän tykkäsi riistan mausta, vaikka ne olikin vain jämiä aiemmalta. Hänestä se oli ollut aika maukasta. Kolliin alkoi kuitenkin valua epätoivo ja synkkyys, kun metsä vain tuntui jatkuvan ikuisuuksiin hänen kävellessään. Hän ei tulisi koskaan löytämään kotiin ja mikä pahempaa hän ei tulisi enää koskaan näkemään Armasta. Hänen yksisilmäinen ystävänsä jäisi nyt ikuisesti yksin ja Rontti ei koskaan pääsisi kertomaan tälle tarinaa seikkailustaan metsässä.
Hän päästi pitkän huokauksen ja lähti jatkamaan matkaansa. Ehkä hän tapaisi pian jonkun, joka osaisi auttaa häntä palaamaan takaisin kotiin asti. Tai ehkä kaikki kissat olisivat kuin ne neljä jotka hyökkäsivät hänen kimppuunsa. Hän saisi kyllä sen vielä selville, mutta ennen sitä, hän yrittäisi itse löytää takaisin kotiin ja jatkaisi matkaansa.
Rontti oli vaeltanut mielestään jo ikuisuuden. Oli mennyt jo muutama auringonnousu siitä, kun hän oli kohdannut kissajoukkion ja saanut heiltä selkäsaunan. Kolli oli löytänyt jo kuihtuneiden lehtien seasta sitä yrttiä, jota oli nähnyt joidenkin tuntemattomien kissojen joskus laittaneen toistensa haavoihin. Hän oli siis ajatellut, että olisi hyvä jos hänkin kokeilisi sitä. Kolli oli siis laittanut silmänsä kohdalle sotkuisasti haavoihin kasvia ja se tuntui jatkuvasti valuvan pitkin hänen naamaansa.
Rontti jähmettyi paikalleen kuullessaan ääniä kaukaisuudesta. Jokin kulki siellä ja nuori kolli pelkäsi sen olevan jokin kamala petoeläin tai taas joukko ilkeitä kissoja hyökkäämässä kimppuun. Kuitenkin kollin uteliaisuus vei voiton ja hän lähti hiipimään eteenpäin yrittäen löytää äänen lähteen.
Rontti huomasi kissan kulkevan siellä. Aluksi hän luuli tämän olevan yksin, kunnes huomasi toisenkin kissan tassuttavan tämän perään. Rontti siristi silmiään ja yritti pysytellä hiljaa, mutta pian toisen katse pyyhkäisi vahingossa hänen ohitseen ja sitten palasi hänen kohdalleen. Kolli oli huomattu. Raidallinen pentu olisi lähtenyt juoksemaan karkuun, mutta oli liian järkyttynyt tekemään niin. Hän vain katsoi vähän matkan päässä edessään olevia kissoja täydessä sokissa.
//Valo?
