Kalla
//Kirjoittaja: Auroora
//Erakko | Eloklaanin leiri
Kalla seurasi katseellaan Eloklaanin leirin toimia häntä vääntyillen. Ei hermotuksesta, vaan syvien mietintöjen seurauksena. Hän oli jo aiemmin tullut siihen tulokseen, että klaaniin liittyminen olisi hyvä päätös. Se toisi hänelle turvaa: ensimmäistä kertaa elämässään Kalla ei joutuisi olemaan täysin vastuussa itsestään. Eloklaani tarjoaisi hänelle uuden alun.
Nyt asiaa mietittyään Kalla kuitenkin huomasi epäröivänsä. Klaaniin liittyminen riistäisi hänen vapautensa. Sotureilla oli velvollisuuksia, joita ei voinut paeta. Ja sääntöjä. Kalla oli kuullut soturilaista, joka sitoi jokaista eloklaanilaista. Sääntöjen lista olisi tuntunut pitkältä, vaikka Kalla ei olisi koko elämäänsä viettänyt kaksijalkalassa, missä lakeja tai sääntöjä ei ollut. Kaikista mieluiten hän ei olisi enää koskaan liikauttanut lihastakaan kenenkään muun kuin itsensä hyväksi, mutta eloklaanilaisena hän metsästäisi ja partioisi päivittäin klaanin tähden. Hänen oletettiin puolustavan klaania ja kuolevan heikompien vuoksi, sillä se oli urheutta ja jaloutta, eivätkä eloklaanilaiset muuta olleetkaan kuin urheita ja jaloja. Näistä syistä Kallaa houkutti syvästi Kuolonklaani, joka ei rakentunut samanlaiselle sydämellisyydelle ja veljeydelle.
Kuolonklaaniin hän ei kuitenkaan ollut tervetullut. Erakkona kulkeminenkaan ei kiinnostanut enää nyt, kun Kalla oli nähnyt, millaista suuremmassa joukossa eläminen oli. Hänen olisi vain purtava hammasta ja tehtävä osansa klaanin soturina. Olihan hän jo koko elämänsä elättänyt ja suojellut muita. Nyt hän sentään saisi jotain takaisinkin.
Musta naaras nousi seisomaan ja venytteli. Hän koki joskus miettivänsä asioita liikaa. Nytkin hän oli lopulta päätynyt samaan lopputulokseen kuin aiemmin. Kalla ei kuitenkaan osannut luottaa intuitioonsa. Hän teki kaiken elämässään syvään harkiten.
Mesitähti astui juuri ulos pesästään, joka sijaitsi erään kiven alla. Kalla oli kuullut eloklaanilaisten kutsuvan sitä Litteäkiveksi, ja nimi olikin osuva: kivi oli päältä tarpeeksi litteä, jotta päällikkö pystyi helposti kiipeämään sille ja pitämään silloin tällöin kokouksia klaanilaisille. Kalla ei jäänyt aikailemaan: olisi parempi näyttää innokkaalta. Siksi hänen askeleensa olivat reippaat, kun naaras käveli Eloklaanin päällikön luo.
”Tervehdys, Mesitähti”, hän sanoi ja nyökkäsi kunnioittavasti. ”Olen miettinyt paljon tulevaisuuttani ja sitä, mitä haluan elämältäni. Pidän Eloklaanista, ja olen alkanut tuntea olevani täällä kotonani. Siksi minulle olisi suuri kunnia, jos harkitsisit hyväksyväsi minut klaaninne jäseneksi.”
Kalla hymyili lämpimästi. Mesitähti vaikutti hyväntahtoiselta kissalta, kenties liiankin. Kalla tiesi jo, että hän suostuisi.
//Mesi?
