Kalle
//Kirjoittaja: Elandra
//Kotikisu | Klaanien läheinen kaksijalkala
Kalle ja Muru olivat paenneet koiraa ja joutuneet eroon Myystä. Nuori kollikissa kyllä tunsi jotenkuten naapuruston ja arveli osaavansa takaisin kotiin. Yllättäen he olivat törmänneet kahteen tuntemattomaan kissaan. Erityisesti toinen kissoista näytti hyvin pelottavalta Kallen mielestä; hänellä ei ollut lainkaan omia karvoja ja kollikissan yllä oli samanlainen turkki kuin kaksijaloillakin. Kalle ei ollut koskaan nähnyt sellaista kissaa. He esittäytyivät ja myös Kalle rohkeni kertomaan nimensä. Kolli oli kuitenkin hyvin varuillaan, sillä hän ei tiennyt olivatko muukalaiset ystäviä. Toinen kissoista – se jolla oli omat karvat – kertoi joutuneensa vastikään metsäkissojen kynsiin. Kallen niskavillat nousivat pystyyn. Hän oli kuullut metsäkissoista ja pelkäsi heitä kovasti. Puhiksi esittäytyneen kissan kertomuksen jälkeen kolli oli entistä vahvemmin sitä mieltä, ettei hän ikimaailmassa haluaisi joutua metsäkissojen luokse! Kissat vaikuttivat ihan ystävällisiltä, mutta silti Kallea vieläkin pelotti.
Kissat olivat kysyneet, asuivatko Muru ja Kalle lähistöllä, eivätkä he edes antaneet Kallelle aikaa vastata. Se sai kotikisukollin olon entistä epämukavammaksi, kun Puh heti perään esitti jo seuraavat kysymykset:
”Mutta tahdotteko te olla ystäviämme? Emme ole nähneet teitä ennen, kuten Nasu sanoi. Oletteko te siis uusia näillä main?”
Kalle ei vieläkään ihan tiennyt, mitä hän ajatteli kaksikosta. He vaikuttivat kyllä ihan kilteiltä…
”Kyllä me voimme olla, jos te ette kerro meistä metsäkissoille!” Kalle vastasi innokkaasti ennen kuin Muru ehti sanoa mitään.
”Emme me ole uusia, me asumme..”, Kalle alkoi silmäillä ympäristöään yrittäen etsiä omaa kaksijalanpesäänsä, muttei sitä näkynyt, ”noh, tuolla jossain vain.” Puh ja Nasu kuuntelivat hymyillen heitä nuorempaa kollikissaa.
”Oletteko te matkalla jonnekin?” Puh kysyi päätään kallistaen. Kalle vilkaisi kysyvästi Murua. Kun kirjava kotikisunaaras ei näyttänyt vastaavan, oli Kallen avattava taas suunsa.
”Pakenimme kammottavia koiria!” Kalle kertoi ylidramaattisesti, ”ne meinasivat tappaa meidät!” Vaaleaturkkinen kollikissa vilkaisi Murua, kuin hakien tältä tukea liioiteltuun tarinaansa, mutta Muru katsoi ystäväänsä vain kulmiaan kurtistaen. Kallen sininen katse kääntyi takaisin heidän uusiin ystäviinsä, jotka katsoivat Kallea silmät suurina.
”Hui, onneksi te kuitenkin selvisitte”, Nasu sanoi varovaisesti hymyillen. Kalle nyökytteli päätään.
”Oli tipalla, että emme olisi selvinneet!” kotikisukolli liioitteli. Siltä hänestä ainakin oli tuntunut, kun koirat olivat lähestyneet ja he olivat Murun kanssa juosseet pakoon henkensä edestä!
”Entä te, missä te asutte? Asutteko te samassa pesässä? Millaiset kaksijalat teillä ovat? Entä onko teillä ruokaa? Minulla on kamala nälkä!” Kalle lateli kysymyksiä kysymysten perään ja kesken kaiken hän tunsi vatsansa kurnivan. Vaikka hän oli saanut edellisen ateriansa viimeksi aamulla, siitä tuntui olevan paljon kauemmin aikaa!
//Puh tai Muru?
