Jupiter
//Kirjoittaja: Sirius
//Erakko | Klaanien läheinen kaksijalkala
Ehkä minussa ja hänessä on kenties jotain samaa.” naukaisin hellästi. ”Molemmat olemme sinun tosiystäviäsi. Haluatko tietää, mitä minä olen aina toivonut, ensitapaamisestamme asti?” kysyin. Höyhenen kasvoilla välähti innostunut katse. Vedin henkeä. Nyt minun täytyisi kertoa hänelle tunteistani. Vaikka olimme kertoneet jo, niin emme aidosti. ”No?” Höyhenen silmät olivat kirkkaat. ”Minä olen rakastanut sinua aina, ensitapaamisestamme lähtien.” huokaisin. Nyt se tuntui helpolta kertoa. ”Entä riitamme?” Höyhen kysyi. ”Ei minulla ole väliä. Kumppanini ei tarvitse olla koko ajan sovitteleva, vaan haluan vaihtelevan kumppanin.” selitin hiljaa. Yhtäkkiä tajusin sen: eihän Höyhen ollut vielä edes kumppanini! Hän oli kaunis naaras, jonka kanssa olin ystävystynyt monta kuuta sitten. Toivoin niin kovasti, että Höyhenen ja minun välillä olisi enemmänkin kuin ystävyyttä. Höyhen katsoi minua hetken. Näytti että hän nieleskelisi kyyneliä. Loin Höyheneen rakastavan katseen. Hetken oli ihan hiljaista. Ei kuulunut mitään. Ei kuulunut yhtään mitään. Ei edes kissarankkurin karjuntaa, vaikka olimme tosiaan sen pesän vieressä. Höyhen syöksyi viereeni. Hän painoi kuononsa lavoilleni. Huokaisin ja kiedoin häntäni Höyhenen ympärille. Hetken aikaa tuntui siltä, että olimme vain yksin maailmassa, minä ja Höyhen. Ehkäpä meistä tulisikin kumppaneita? Ehkä uni minusta ja valkoisesta naaraasta olikin totta? Entäpä jos se oli täysin totta? Saisimme pentuja? En tiennyt, olinko valmis siihen. Olinhan vielä aika nuori kissa. Loin Höyheneen lämpimän, rakastavan katseen. Huomasin Höyhenen silmiin nousevat kyyneleet. Yhtäkkiä kuului iso jyrähdys. Kissarankkuri tömisteli puiden takaa. Ensimmäistä kertaa näin sen. Se oli iso kaksijalka, jolla oli ruskea puku. Kädessä silla oli oudon näköinen häkki, jonka oudot kalterit kiilsivät uhkaavasti. Se jylisi jotain kaksijalkojen kielellä. Sitten se kurottautui nappamaan Höyhenen. ”No et varmasti yritä!” karjaisin ja sivalsin sitä jalkaan. Höyhen oli hypännyt sen selkään ja raastanut sitä kynsillään. ”Höyhen! Mene tuonne!” huusin. Höyhen pudisti päätään vastahakoisesti. Sitten hän puri kaksijalkaa lujasti. Kaksijalka lysähti maahan makaamaan. Siitä tihkui verta. ”Mitä jos..” Höyhen aloitti. ”Mitä mitä jos?” kysyin hämmästyneenä. ”Niin että mitä jos tuon…kaksijalan..jotkut kaverit tulevat tänne ja.. tappavat meidät?” Höyhen kysyi pelokkaana. ”Eivät ne varmaan tule.” rauhoittelin. ”Ja jos tulevatkin, eivät ne uskalla käydä kimppuumme.” Koukistelin kynsiäni. Höyhen huomasi selvästi tilanteen ja lähti juoksemaan pois. Lähdin Höyhenen perään vilkaistuani kaksijalkaan. Se kömpi pystyyn ja nosti hurjannäköisen terävän esineen ja mylvähti. Lähdin pakoon. Hetken päästä Höyhenen häntä näkyi edessäpäin. ”Höyhen hei.” sanoin. Höyhen vilkaisi taakseen, mutta juoksi eteenpäin. ”Miten menee kaksijalkaisella otuksella?” Höyhen tiedusteli. ”Tarkoitatko minua vai kaksijalkaa?” kysyin. ”Sinua.” Höyhen naukaisi kiusoitellen. ”Jaa, mitäs tässä. Ehkäpä täältä löytyisi söpö naaras kenen kanssa tehdä pentuja.” vastasin virne kasvoillani. Höyhen vastasi hymyillen. Juoksimme yhdessä metsän poikki. ”Kaksijalkala on vaarallinen.” Höyhen ilmoitti. ”Muistathan, joskus muutama kuu sitten, me asuimme vielä lähellä sitä paikkaa, jonne meidät vietiin kerran.” ”Siellä oli todella lähellä se kujakissayhteisö.” ”Kuulemma, ne menevät kaksijalkaloihin, partioivat, ja siellä ne etsivät lisää kissoja yhteisöönsä!” Höyhen huudahti. ”Ihan kauheaa. Uhkailevatko ne?” kysyin pelokkaana. En kyllä todellakaan suostuisi mennä mihinkään kujakissayhteisöön, joissa olisi varmaan taas joku kissa jota kaikki palvelisivat.
”Höpö?”
