Puh
//Kirjoittaja: Aura
//Kotikisu |
Puh lyllersi ulos kaksijalan pesästä – hänen kodistansa tarkemmin. Kollin keskiruskeat silmät tarkkailivat maisemia uteliaina ja hakivat Nasun tuttua siluettia. Olikohan kolli päässyt vielä ulkoilemaan? Nasu oli hyvin arka ja pelokas, eikä aina uskaltautunut ulos. Lyhytjalkainen kolli loikkasi kömpelösti lähimmälle pahvilaatikolle, joita hänen kaksijalkansa oli jättänyt roskahirviötä odottamaan. Hänen otteensa meinasi livetä, sillä kolli oli saanut vain etutassunsa laatikon päälle. Puh sai kuitenkin vedettyä myös takaruumiinsa laatikon päälle ja nousi istumaan tyytyväinen hymy kasvoillaan. Pienet onnistumiset ja ilot lämmittivät hänen viileää pakkaspäiväänsä. Hän katseli hiljaista maisemaa eikä harmikseen nähnyt Nasua omalla pihallaan. Rotukissa asui tien toisella puolella ja Puh pystyi hyvin tarkkailemaan missä kolli luurasi. Puhin katse kääntyi metsikön puoleen, se oli niin kaukana, vaikka samalla niin lähellä.. Kolli ei ollut uskaltanut vielä kertaakaan lähteä metsikön puolelle, vaikka olikin ajatellut lähteä Nasun kanssa tutkimaan sitä jonain päivänä. Olisipa heidän erakkoystävänsä vielä täällä… Kollin pomppuisat ja menevät liikkeet olivat tuoneet hänelle aina hyvän mielen. Puh korjasi ryhtiään, hänellä oli luottoa ja toivoa, että kolli löytäisi vielä heidän luokseen.
Kollin ruskeat silmät katselivat jälleen Nasun kotitaloa, uskaltautuisikohan toinen lähteä tänään ulkoilemaan? Karvatonta kissaa ei kuitenkaan näkynyt vieläkään missään. Puh loikkasi kömpelösti laatikoiden päältä ja horjahti, kun pahviset hökötykset liikahtivat hänen hypyn alla. Puhilla alkoi olla hieman nälkä, hän oli syönyt tänään vasta kerran ja aamu alkoi vaihtua päivään! Puhin vatsa kurni nälkäisenä ja hän lähti lyllertämään kohti Nasun pesää. Hän houkuttelisi kollin ulos seikkailulle, he voisivat käydä vaikka katsomassa löytyisikö jostain ruokaa. Puhin käpälät jättivät lumiseen ojaan jälkiä ja hän kiipesi ylös ojasta. Kolli katseli oikealta vasemmalle ja sitten vielä uudelleen oikealle ennen tien ylittämistä. Puhin lyhyet käpälät olivat hitaat tien ylittämiseen, joten kolli oli aina erityisen varovainen. Hän tiesi, etteivät kaksijalat tahallaan osuisi hirviöillä, mutta Puhia silti pelotti aina teiden ylitys. Päästessään Nasun kotipihaan, hän katsoi itseään korkeampaa pesää ja päästi iloisen naukaisun kutsuessaan karvatonta ystäväänsä. Puh tassutteli vielä lähemmäs toisen pesän kulkuaukkoa ja raapi ovea varovaisesti. Jos Nasun kaksijalka olisi kotona, hän pääsisi sisään. ”Mrrau, mrrau?” Puh naukui kutsuvana ja ilahtui, kun ovi aukesi ja hänen katseeseensa osui tuttu kaksijalka. Kaksijalka kumartui silittämään Puhia ja ele sai kollin kehräämään pehmeästi. Oli aina niin mukava nähdä Nasun perhettä. ”Nasuu! Puh tuli”, kaksijalka kutsui pientä kollikissaa. Puh ymmärsi joitakin sanoja kaksijalkojen suusta, olihan elänyt koko ikänsä heidän kanssaan. Kaksijalka väisti ja naukaisun päästettyä ilmoille, Puh kipitti toisen ohi. Hän tiesi, että Nasu vietti lähes aina aikaa sängyn alla. Etenkin, jos ulkoa kuului ääniä. Puh lähti kynnet rapisten juoksemaan kohti Nasun suosikkipaikkaa ja sukelsi sängyn alle, josta hän kohtasi tärisevän kollin. ”A-ai, se-se olit vain si-sinä Puh”, Nasu sopersi pelokkaana ja ryömi lähemmäs ystäväänsä. ”Nasu, mukava nähdä, onko kaikki hyvin? Ja kuule, ei sinulla sattuisi olemaan jotain. Hih, hiukopalaa? Alkaa olla hieman nälkä”, Puh naukaisi ystävällisesti ja sukaisi ystävänsä päälakea. Nasu katseli pilkottavaa ulkomaailmaa, kuin miettien rohkenisiko lähtemään ruokakupilleen. ”Mi-minä näin pe-pelottavan ku-ku-kujakissan. S-se oli tosi su-suuri”, Nasu piipitti, mutta ryömi nopein askelin pois sängyn alta, jossa hän myös säilytti suosikkileluaan. Karvaton kolli piiloutui aina sängyn alle, sillä ajatteli etteivät tunkeilijat löytäisi häntä sieltä. Kun taas oma pesäpuu olisi niin ilmeinen tunkeilijoille Nasun mielestä.
Puh lähti hymyillen toisen perässä kollin ruokakupeille, kaipaisiko Nasu kaikkea ruokaa? Jos hän voisi iihan hieman maistaa. Ja toisen hiemaisun. Kenties kolmannenkin? Puh kipitti nopeamman, huomattavasti nopeamman ja ketterämmän kissan perässä. He pääsivät tilaan, jossa ruoka valmistettiin. Puh veti ilmaa sisään ja maisteli ruoan ihanaa tuoksua hymyillen. ”Voisinko minä ihan tuota, heh tiedäthän – hieman maistaa?” Puh kysyi ja Nasun väistyessä hän alkoi maiskuttelemaan märkäruokaa korvat kääntyillen. ”To-totta kai, ei minulla nälkä ollutkaan”, kolli miukui hiljaa ja kyyristyi katselemaan pyöreän kollin syömistä. Nasu katseli ympärilleen hermostuneena ja kun Puh lopetti, hän elätteli toivoa että he voisivat mennä takaisin piiloon. Puhin ehdotus sai kuitenkin Nasun tärisemään yhä enemmän. ”Lähdettäisiinkö seikkailemaan? Käytäisiin siellä metsässä!” Puh ehdotti silmät uteliaisuudesta tuikkien, mutta Nasu ravisteli tarmokkaasti päätään. ”E-entä jos menisimme va-vain torkuille?” Nasu ehdotti hiljaisella äänellä ja hänen ilokseen Puh lopulta nyökkäsi. ”Selvä, näytä tietä! Minua taitaakin jo hieman, vääää – väsyttää”, karvaisempi versio heistä kahdesta haukotteli uneliaana ja lähti tassuttelemaan selvästi helpottuneen oloisen Nasun perässä.
//669 sanaa
