Talvikkitakku
//Kirjoittaja: Aura
//Erakko | Tuntematon alue
Talvikkitakku räpytteli silmiään tuntiessaan jonkun tökkäisevän häntä kovakouraisesti. Naaras raotti silmiään ja näytti kieltään Maustetassulle, joka tökki häntä itsepintaisesti.
”Herää, unikeko! Luulin sinun haluavan päästä klaanien luokse, minulla ei ole koko elämää aikaa odotella sinun heräämistä”, Maustetassu naukaisi ja lopulta Talvikkitakku kampesi itsensä pystyyn. Hän venytteli tassujaan ja haukotteli äänekkäästi.
”Selvä selvä, mennään sitten. Minä en muutenkaan jaksaisi katsoa sinua kovinkaan kauaa”, Talvikkitakku tuhahti uudelle tuttavuudelleen ja venytteli takakoipiaan uudelleen. Maustetassu ei vastannut hänelle mitään, vaan lähti kulkemaan metsän lävitse. Punaturkkinen kissa seurasi entistä kuolonklaanilaista väsyneenä, mutta terästi aistejaan, jotta toinen ei voisi yrittää mitään. Kuolonklaanilaisiin ei ollut mitään luottamista! He yrittivät aina keplotella ja juonitella, eikö? Sellainen kuva heistä naaraalla oli.
”Kauanko tästä on matkaa klaaneihin?” Talvikkitakku kysyi Maustetassulta. He olivat käyttäneet eilisen päivän matkaamiseen ja naaras toivoi, että matka ei olisi enää pitkä.
”Kaksi päivää, korkeintaan. Matkaamme pian kaksijalkalan lävitse, jonka jälkeen olemmekin jo ukkospolulla, jonka lähellä klaanit ovat”, Maustetassu selitti Talvikkitakulle, joka tunsi helpotustaan. Erakkoelämä oli ollut kyllä hauskaa ja naaras päätti, että hän ottaisi jokavuotiset retket tavakseen! Hänen ei tarvitsisi kysyä Mesitähdeltä lupia, toinen kyllä ottaisi hänet aina takaisin. Talvikkitakku meinasi ajatuksissaan törmätä Maustetassuun, joka oli yllättäen pysähtynyt. Naaras meinasi kivahtaa toiselle, että heillä oli kiire, mutta sitten hän huomasi saman, minkä Maustetassukin oli huomannut. Heidän edessään oli pienikokoinen kettu . Naaras paljasti kyntensä ja väläytti koiraeläimelle hampaitaan.
”Painu matkoihisi, meillä on kiire”, Talvikkitakku tuhahti ilvekselle, joka oli lähtenyt lähestymään heitä. Suurempi koiraeläin hyökkäsi Talvikkitakun kimppuun ja naaras ehti täpärästi väistämään kettua. Talvikkitakku löi petoa tassullaan ja kierähti sitten toisen petoeläimen takaa. Naaras hyppäsi äristen ketun selkään ja kynsi petoa vimmatusti. Naaras menetti tasapainonsa ketun liikahdellessa ja horjahti alas. Hän kuitenkin laskeutui neljälle tassulleen ja syöksähti välittömästi uudelleen ketun kimppuun. Peto kiljahti kivusta, kun kaksi naarasta oli sen kimpussa. He taistelivat yhteistyössä kettua vastaan ja pian punaturkkinen suippokuono otti jalat alleen. Talvikkitakku jahtasi kettua hetken, mutta varmistettuaan ketun todella paenneen, kääntyi hän Maustetassun luokse. Talvikkitakku sukaisi lapaansa, joka oli ottanut osumaa. Maustetassu oli onneksi kunnossa eikä vaikuttanut haavoittuneen. Kettu oli ollut selvästi nuori ja taistelutaidoton yksilö.
”Taisteleminen kieltämättä virkistää”, Talvikkitakku naukaisi päätään heilauttaen, vaikka hänen sydämensä tykytti edelleen. Kettu olisi voinut olla paljon taitavampi ja esimerkiksi tappaa heidät. Onneksi niin ei ollut käynyt.
”Sinä näytät olevan ihan kunnossa enkä minäkään halua taukoa. Jatketaan”, Talvikkitakku naukaisi päättäväisesti. Hän halusi päästä pian kaksijalkalaan, joka Maustetassun mukaan oli aivan lähimailla eikä tuhlata aikaansa metsässä haavojen paranteluun.
//KP-boosti
