Muru
//Kirjoittaja: Koivu
//Kotikisu | Klaanien läheinen kaksijalkala
Kalle oli juossut nukkumishuoneeseen hätääntyneenä ja kertonut Murulle pelästyneensä kaksijalan päästämää ääntä. Muru oli ehtinyt itsekin jo säikähtää, mutta nuori kotikisunaaras rauhoittui oitis, kun kyseessä ei ollutkaan mikään hätätilanne.
”Voi ei, se mahtoi olla kamalaa”, Muru maukui myötätuntoisesti ja puski Kallen poskea omallaan, kun ystävä oli kömpinyt ulos sängyn alta.
”Se oli”, Kalle vahvisti.
”Haluaisitko sinä leikkiä jotain?” Muru ehdotti nyt, kun hän oli joka tapauksessa herännyt nokosiltaan.
”Joo! Mitä leikitään?” Kalle päästi oitis innokkaan mrrau-äänen. Muru oli tyytyväinen, että Kalle näytti heti unohtaneen hetki sitten tapahtuneen ikävän tilanteen. Kallen innostus tarttui Muruunkin, ja naaras päästi suustaan samantyylisen, leikkisän mrrau-äänen, ennen kuin hyppäsi ilmaan pienesti ja hipaisi kevyesti naamiokuvioista kollia lapaan tassullaan.
”Leikitään takaa-ajoa! Sinä jäit!” kilpikonnakuvioisen ja valkoisen kirjava naaras hihkaisi iloisesti ja lähti loikkimaan karkuun, kohti kiipeilypuuta.
”Hei!” Kalle huudahti. Muru kuuli lattian kopisevan kun Kalle ryntäsi hänen peräänsä.
”Varo vain, saan sinut kiinni helposti!” kolli päästi leikkisän kurr-äänen.
Muru ajatteli ensin, että hämäisi Kallea kääntymällä sivuun kiipeilypuun edessä ja hyppäämällä ikkunalaudalle. Hän muisti kuitenkin, että Kallella oli tapana törmäillä, joten naaras päätti jarruttaa ajoissa ja loikata ylös puuhun. Muru oli nimittäin huolissaan, että Kalle löisi päänsä pahasti puuhun.
Naaras hidasti vauhtiaan ja valmistautui hyppyyn. Juuri silloin hän tunsi Kallen painautuvan selkäänsä vasten; tämä oli ilmeisesti yrittänyt tehdä äkkijarrutuksen. Murun olisi pitänyt tajuta, että Kalle oli häntä nopeampi!
”Kiinni sain!” kolli hihkaisi ja Muru tunsi käpälän koskevan lapaansa. Muru käännähti ketterästi ympäri, mutta Kalle oli jo vauhdissa.
”Kurrnau!” Muru huudahti leikkisästi juostessaan parhaan ystävänsä perässä nukkumahuoneeseen. Hänen saapuessaan huoneeseen Kalle oli kuitenkin kadonnut näkyvistä. Silloin naaras huomasi tumman hännän pilkottavan sängyn alla, aivan seinän vieressä. Muru lähti hiippailemaan hiiren hiljaa häntää kohti. Se oli kuitenkin vaikeaa jo suhteellisen isoiksi kasvaneilla tassuilla. Hän onnistui kuitenkin pääsemään Kallen taakse ja huitaisemaan tassullaan Kallen häntää kynnet piilossa.
”Miten sinä löysit minut?” kolli huudahti ihmeissään sängyn alta. Muru oli kuitenkin jo kääntynyt rynnätäkseen takaisin oleskeluhuoneeseen. Murusta Kalle oli tosi hassu, mutta hän ei viitsinyt naurahtaa ääneen, ettei Kalle vain käsittäisi väärin ja loukkaantuisi. Muru nimittäin piti siitä, että ystävä oli välillä vähän hupsu ja hömelö. Se oli vain suloista kirjavan naaraan mielestä.
Muru loikkasi ikkunalaudalle, mutta jähmettyi oitis paikalleen nähdessään sivusilmällä liikettä ulkona. Heidän pihallaan kyyhötti yksin samainen suuri, ruskeaturkkinen hahmo, jolle Muru oli nähnyt Kallen juttelevan muutama päivä sitten. Naaras ei ollut kuitenkaan ottanut vielä asiaa puheeksi Kallen kanssa, vaikka se olikin vaivannut häntä jo pari päivää. Miksei Kalle ollut kertonut, että heidän pihallaan oli käynyt vaarallisen oloinen tunkeilija? Kissa näytti todella epäilyttävältä Murun mielestä; siltä, ettei tällä olisi hyvät aikeet. Olihan tämä Murun ja Kallen pihalla luvatta! Koosta päätellen tunkeilijan täytyi olla kolli, eikä Muru uskaltaisi mitenkään yrittää häätää noin suurta ja uhkaavan näköistä kollia reviiriltään. Mitä jos muukalainen oli metsässä asuva villikissa? Sellainen tämän täytyi olla… Murun niskakarvat nousivat pystyyn puoliksi pelosta, puoliksi inhosta.
Hetken kuluttua Kalle laskeutui rymistellen ikkunalaudalle Murun viereen.
”Luovutitko sinä jo? Mitä siellä on?” Kalle ihmetteli ja käänsi myös katseensa ulos.
”Meidän pihallamme on joku epäilyttävä nuuskija!” Muru mourahti korvat taaksepäin käännettyinä. He katsoivat yhdessä, kuinka ruskea kolli istahti heidän ulkotarhansa eteen ja alkoi kolistella tarhan reikäisää seinämää etutassullaan kynnet esillä, mahdollisimman äänekkäästi. Murun silmät levisivät pelosta.
”Tuohan on Neponen!” Kalle huudahti, mutta ei kuulostanut lainkaan pelokkaalta – päinvastoin.
”Minusta tuntuu, että sinulla on jotain kerrottavaa. Onko tuo se kissa, jonka häädit pois muutama päivä sitten?” Muru tivasi. Kallen ilme oli hämmentynyt, kun tämä kääntyi kohtaamaan Murun katseen.
”En minä ketään ole häätänyt. Ei Neponen ole mikään epäilyttävä nuuskija!” Kalle maukaisi. Muru oli järkyttynyt. Jos Kalle ei ollut häätänyt muukalaista pois viimeksi, tarkoittiko se, että Kalle olikin vain rupatellut mukavia tuon epäilyttävän jätin kanssa silloin, kun Muru oli tarkkaillut heitä ikkunasta?
”Mitä sinä tarkoitat?” Muru kysyi pala kurkussa ja toivoi, ettei Kalle oikeasti mennyt luottamaan tuon näköiseen kissaan. Enemmän hän oli kuitenkin loukkaantunut siitä, ettei Kalle ollut kertonut tästä Neposesta mitään aiemmin.
//Kalle? D=<
