Tiuku
//Kirjoittaja: Ruska
//Erakko | Tuntematon alue
Kövelimme hiljalleen eteenpäin takana oleva kaksijalkala jäi taakse. Katsoin haikeana taakseni, se ei enää ollut kotini. Kotini oli nyt Skafia ja Juova, he toivat minulle turvaa matkalla tuntemattomaan. Minne tuemme meidöt viekin, niin tiedän että kotini on ystävät. Käänsin katseeni eteenpäin, halusin unohtaa menneet. Ketun, pesäni, jaksijalat ja… Kehrääjän. Kun muistin tämän pienen kollin jonka kanssa härnäsin lintuja, niin värähdin. Jäikö hän tänne yksin? Ei se käy! No, omapa on ongelmansa. Minulla on nyt uudet ystävät, uusi polku. Näin sen kuuluu mennnä, vai kuulunko sittenkin vain asumaan jaksijalkalan alle. Hyi, en enää ikinä muuta kaksijalkalan alle asumaan. Huokaisin, en tiennyt teinkö oikein, päässä pylri. Jäänkö vai lähdenkö tuntemattomille seuduille Skafian ja Juovan kanssa? Tämä valinta muuttaisi elämäni. Säpsähdin kun kuulin Juovan äänen.
”Onko jokin hätänä Tiuku?” hän kysyi ja katsoi minua hiukan huolestuneena.
”Kaikki on hyvin, mietin vain teenkö oikein” vastasin ja kohautin lapojani.
”Kuule, teet oikein jos sinusta tuntuu siltä” hän vastasi ja käänsi katseensa eteenpäin. Nostin huulilleni pienen hymyn, tämä on oikein jos minusta tuntuu siltä. Ja minusta tuntuu että teen oikein. En halua jäädä kaksijalkalalle homehtumaan, haluan seikkailla. Ystävien janssa, niitä minulla ei ole ollutkaan paljon… no kuitenkin nyt tuntuu oikealta. Säpsähdin kun kuulin edestä päin jyrinää, jatsoin taakseni kaksijalkala häämötti jissain kaukaisuudessa. Olimmeko jo kävelleet näin paljon? No kuitenkin edessä päin oli, ukkospolku! Nyrpistin nenääni kun astelimme varovasti lähemmäs, ukkospolun ja hirviöiden katku poltti kitalakea. Olin kerran ollut hirviön sisällä, kauhea kokemus. Katsoin kauhuissani kun hirviöt jyristelivät ukkospolulla. Ne meniät eri suuntiin ja polkukin oli tisi leveä. Miten me selvittäisiin tuosta?
”Mennään yli kun huudan” Skafia sanoi ja lähestyi polkua. Hiivin Juovan perässä lähemmäs, emme halunneet että hirviöt huomaavat meidät. Skafian hännänpää nyki kun hän odotteli tilaisuutta. Hirviöt jyrisivät ja minusta tuntui ettei koskaan tulisi tilausuutta ylittää.
”Nyt!” Kuului Skafian huuto.
Juoksin heidän perässäni kauhuissani, hirviöt lähestyivät ja luulin jo loppuni tulleen. Kun huomasinkin seisovani likaisella nurmikolla. Tasasin hengitystäni ja vilkaisin taakseni, selvisin, me selvisimme. Otin voitonriemuisen hymyn ja katsoin iloisena tovereitani.
”Selvisimme” sanoin iloisesti ja kuljin kaksikon luo. He näyttivät hiukan kauhustuneilta, mutta pian heidänkin kasvoille levisi voitonriemuinen hymy.
”Mennään etsimään jotain syötävää ja juotavaa, näännyn pian” sanoin ja katsoin tovereitani.
He nyökyttelivät päätään ymmärtäväisesti ja menimme eri suuntiin etsimään syötävää ja juotavaa. Pysyimme kuitenkin näköetäisyydellä, jottei me eksyttäusi toisistamme. Haustelin maata, olin iloinen kun hirviöiden katku jäi taakse. Nyt haistoin vain ihanan luonnon, sammaleen ja ruohon.
”Löysin lammen!” Kuulin Juovan huutavan. Katsoin Juovan suuntaan ja juoksin hänen luokse. Skafia ja Juova joivat jo sydämmensä kylkyydestä ja liityin heidän seuraan. Join vettä ja nistin pääni ylös kun kuulin rasahduksen. Näin silmäkulmassa jäniksen.
”Jänis” kuiskasin Skafialle ja Juovalle ja he näyttivät ymmärtävän. Hiivin hiljaa jäniksen taakse ja peläytin sen. Skafia ja Juova odottelivat edessäpäin lumihangen takana. Jänis juoksi pakokauhun vallassa kaksikon luo. Ja Skafia hyppäsi ja lukisti sen jalat, Juova hyppäsi ja puri sitä niskaan. Jänis valahti veltoksi ja katsoin iloisesti ystäviäni. Juoksin heidän luokse ja aloimme syömään herkkupalaa. En ollut saanut ruokaa tänään yhtään, joten jänis kelpasi meille mainiosti. Kun olimme syöneet makoilimme puun alla hetken. Kylmä maaperä teki hetkestä hiukan epämukavan, mutta ei se meitä haitannut. Skafia suki Juovaa ja minä makoilin lähettyvillä. Olin täynnä, joten pidin pientä ruokalepoa. Katsoin taivaalle, oli alkanut jo pimetä. Pitäisi etsiä makuusijat yöjsi.
”Mennään etsimään yöksi joku pesä” sanoin ha tähyilin taivaalke.
”Totta” Skafia ja Juova totesivat samaan aikaan. Ja nousivat ylös. Nousin ylös ja lähdin johdattaamaan meitä jonnekin päin. Näin puussa kolon, mutta ajattelin ettei se ollut sopiva. Näin edessäpäin kiven kolon. Kävelin kololle ripeästi ja haistelin oliko sisällä ketään. En haistanut mitään.
”Tämä voisi olla hyvä” sanoin ja katsoin Skafiaa ja Juovaa.
”Me haemme sammalta pehmusteeksi” Juova sanoi ja katsoi Skafiaa.
Skafia nyökkäsi ja he lähtivät etsimään sammalta. Odottelin siinä hetkisen, katselin ympärilleni hiukan ja odotin. Kuulin lumenrapinaa ja näin Skafian ja Juovan palaavan selässä sammalta. He menivät sisälle koloon ja vuorasivat sammaleella.
”Tämähän tuntuu mukavalta” Skafia sanoi ja otti mukavemman asennon vuoratussa pesässä.
”Ei mennä lepäämään vielä, tarvitsemme jonkin sortin verhon tähän suuaukkoon, jotta hajumme oeittyisi” sanoin mietiskellen.
”Niin muuten tarvitsemmekin” Juova sanoi ja tuli oesästä ulos.
”Ainoa huono puoli on se ettei täällä ole mitään verhoksi” totesin kun katselin kuihtuneita lehtiä ja lehdittömiä puita.
Olimme hetken hiljaa, kai me muetittiin mitä tehdä.
”Jai me nyt yksi yö pärjätään ilmankin sitä? Ei me tänne ikuisiksi ajoiksi jäädä” Sjafia sanoi pesästä.
”Niin kai sitten” sanoin ja kohautin lapojani.
”Mutta nyt näemme suuaukosta tähtiä!” Juova sanoi ja tähyili taivaalla olevia himmeitä tähtiä. Hymyilin ajatukselle, se kuulosti miellyttävälle. Päivä kului ja hiljalleen tuli pimeää. Taivaalla oli tähtien verho ja kuu paistoi kirkkaana, ne loivat pimeyteen mukavan valon, eikä minusta tuntunut epämukavalta. Makasin pesässä ja katselin tähtiä, Sjafia ja Juovakin katselivat niitä hetken. Mutta kaksikko oli jo nukahtatanut aikoja sitten. En ollut ennen nähnyt mitään yhtä kaunista kuin tähdet, tähdet jotka tuikkivat taivaalla kuin timantit. Olin alkanut katselemaan maailmas eri silmin, olen katsellut maailman kauneutta ha sutä miltä tuntuu elää. Päivät olivat alkaneet jo lyhentyä. Se merkkasi lehtikadon sydäntä. Pian alkaisi jo hiirenkorva, lempi aikani. Siis viherlehden jälkeen. Huokaisin, Skafia ja Juova tuhisivat jo unissaan, täytyisikö minunkin jo nukkua. Suljin silmäni ja aamu tuli jo pian. Kun heräsin pesä oli tyhjä. Nousin seisomaan ja menin ulos pesästä. Skafia ja Juova seurasivat jo auringonnousua, liityin heidän seuraan.
”Hyvää huomenta” sanoin väsyneenä.
Skafia ja Juova käänsivät katseensa minuun ja toivottivat minulke hyvää huomenta. Oli aikainen aamu, ja olin vielä hiukan väsynyt. Huomasin vieressäni saalistetun myyrän. Skafia ja Juova olivat jo saalistameet aamupalaa. Tartuin myyrään iloiten ja aloitin aterioinnin. Aamupala hiiri maistui maukkaalsta ja tunsin oloni iloiseksi.
”Milloin jatketaan matkaa?” Kysyin puraisujen välissä.
”Oian, lepäämme vielä hetken” Juova sanoi ja puhidisti itseään. Söin myyrän loppuun ja aloin puhdistamaan itseäni, minulla oli täpänä puhdistaa itseni aterioinnin jälkeen, se toi minulle hyvän olon. Suin keskipitkää turkkiani usein, kun siihen nyt tarttuu kaikki roskat. Taaskin löysin kävyn ja neulasia turkistani, naurahdin. Tähän turkkiin tarttuu kaikki, totta totisesti. Skafua ja Juova olivat jo puhdistautuneet. Lopetin sukimiseni ja suuntasin kohti lampea, minun oli pakko juoda jotain. Join hiukan vettä ja kävelin takaisin Skafian ja Juovan luo. He olivat jo valmiita jatkamaan matkaa. Katsoin heitä iloisesti ja lähdin kävelemään eteenpäin. Tein oikean päätöksen kun lähdin tänne! Olen suunnattoman iloinen!
